Väkisin näkyy isännät rehua korjaavan. Yhtä karhotinta ihastelin viime viikolla, oli murassa ja ravassa kauttaaltaan. Samannäkönen ku karhi tapaa joskus olla. Varmasti laaturehua tehty. 
Jontikan paalaajaa vetivät naapurikunnassa kahdella traktorilla joista molemmissa paripyörät...
Käytiin päivällä peltokierroksella tässä vainiolla, rehua tekivät ja jokaisessa koneessa pellolla renkaat kiilteli. Mutta eihän näillä main raiteita tuu vanhoihin nurmiin millään, uusiin kyllä. Bongattiin viime yönä uponnut kylvökone+traktori aukean laidalta, oli ollut pehmeää tai lienee vieläkin
Ite kävin ruiskuttamassa aamupäivästä turve/multamaalla, kasvusto sankkaa kuin seinä ja imee vettä kuin sieni, samoin kunnossa oleva ojitus. Pehmeää oli, onneks oli neliveto. Voi tulla kokeileen takapotkulla pikkutraktorilla ruiskutusta hinattavalla ruutalla kun yhdistelmä kahlaa kyntösyvyydessä vaikkei edes erikoisen märkää, vain turhan kosteaa

Jossakin oli kosteus haitannut kasvuakin ja kovasti, niissä paikoissa ahisti kovastikin 120 heppaista traktoria.
Lisää vettä on luvassa, saakeli, eikö tää jo kohta riittäisi. Tänään petollisen hyvä keli, arska paistaa ja tuulee, lämmintäkin lähes 20 astetta. Kesän parhaita päiviä.