Ainoa milloin voisi tosissaan viherlannoituksia harrastella ilman luomutukea, on silloin kun löytyy päätoimisesti omatoimista siementä, josta osan voisi myydä.
-SS-
Hehe, kolmisen tonnia on siilossa puna-apilaa. Ei paljon taloutta rasita vaikka sitä sitten kylväis vähän reippaammin. Myydähän tuota ei voi, mutta eipähän tarvii itekään ostella. 
Apilan itävyys putoaa sitä vauhtia, että oikeasti Sinulla on laarissasi 3 tonnia punatulkunruokaa 
Ei mene vuodessa eikä kahdessa vielä kovinkaan huonoksi.
Minulle esitettiin arvio, että tuo itävyyden lasku johtuisi lämpötilan vaihteluista. Eli lämpötilojen muutos reagoisi jotenkin kosteuden kanssa tai muuten herättäisi siemenen itämisreaktion. Kosteutta ei kuitenkaan riittäisi kasvuun, eikä edes juuren aloittamiseen, vaan siemen kuolee. Siksi tasalämmössä säilyttäminen voisi pitää itävyyden paljonkin pidempään. Itse siirsin viime syksynä piensiemenet suursäkeissä verstaan nurkkaan, jossa pidän talvellakin pientä peruslämpöä. Kokemus- tai tutkimustietoa ei ole, mutta näin kuulin.