Niin, onko tuon lennättämisestä ilman kameraa jotain iloa ? Kauko-ohjattavia lennokkeja taisi olla jo silloin, kun itse olin nuori. No joo, huumeet voi lähettää tilaajan ilmoittamiin koordinaatteihin. http://www.tekniikkatalous.fi/ict/kaukoohjattavilla+lennokeilla+kuljetetaan+huumeita++parkkipaikalle+putosi+kolme+kilon+metamfetamiinilasti/a1045136
PS. Onnittelut Metsäjussin talon bittigurulle menestyksestä eräässä skabassa. 
Välitetään onnittelut :-)
Noissa kamerapuuhissa on oikeastaan 2 eri juttua. Toinen on se, että sillä kuvataan jotakin kiinnostavaa, ja kamera tallentaa tarkkoja ja suuriresoluutioisia kuvia muistikortille tai muulle mukana kulkevalle tallentimelle. Näihin kuviin pääsee käsiksi sitten kun härveli on taas kotona ja maassa.
Riittävän reaaliaikaisen live-kuvan välittäminen lennon aikana lennättäjälle taas on tekninen haaste, tuohon sallitut taajuudet ja kaista ei kykene kovin korkealaatuista kuvaa siirtämään, varsinkaan ohjaamiseen kelpaavalla riittävän vähäisellä latenssilla. On ikävä tehdä temppuja jos lentäjän näkemä tilanne on 2 sekuntia myöhässä todellisuudesta. Joku 4g saattaisi toimia välttävästi jos sellainen ja sopiva palvelin olisi käytettävissä.
Tinkimällä live-kuvan tarkkuudesta se saadaan kyllä kulkemaan laillista radiotietä ja homma onnistuu. On aika jännää lentää videolasit päässä ja katsella maisemaa niin kuin istuisi siellä kopterissa. Mutta varsinaiseen kuvauskäyttöön kaipaa laadukkaampaa kuvaa.
Muuhun telemetriaan riittää kyllä tuo vähempikin siirtokaista.
Jossain muualla kuin Suomessa on tarjolla paremmin vapaata ja leveämpää kaistaa. Täällä laittomia hyviä videolähettimiä on tarjolla kyllä.
Eli oikeastaan tarvitaan 2 kameraa, toinen itse kuvaamiseen ja toinen näyttämään lentäjälle livekuvaa.