Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Lihan suoramyynnin toimintakaava?  (Luettu 9465 kertaa)

Maakalle

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 826
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
Hienoa keskustelua ja ohjeita.

Pitää sen verran avata että itsellä siis on lypsykarjan kanssa tilanne se että ylimääräiset ja liharotuset lehmävasikat jäävät herkästi käteen, ja jos lähtevät niin sitten tosi halvalla kun ovat jo yli 2kk ja kalleimmat päivänsä eläneet. Ja etelän teurashiehopalkkioilla ei tee mitään, joten jokainen kasvatuspäivä on pakkasen puolella jos reilu 1,5 vuotiaaksi kasvattaa. Hyvinvointitukeakaan niistä vanhemmista ei jatkossa saa kuin ihan hiluja.

Sen sijaan alle 6kk vasikoista jatkossa saa kait ihan kohtuullisen hyvinvointituen, joten ajatuksena kävi että suoramöisi vasikanlihana ne ylimääräiset pois 4-6kk iässä en sijaan että anelee välitysihmisiä diilaamaan ne alle maitojauheen hinnalla maailmalle. Tai lähettää teurastamoon vielä huonommalla hinnalla. Että täytyy ruveta tekemään alueellista markkinatutkimusta.

Samaa ajattelin kun tänään uuden vasikkalan rakentamista aloitin. Ainut että jos vaan tilaa on, niin liharotuiset hiehot pitäisin kyllä pidempään kuin 6kk. Omaan pakkasen täytin juuri vuoden ikäisellä ja aika kivasti siinä jo oli massaa.

Liha Hietasta olen käyttänyt palautuslihoihin sekä suoramyyntiin. Jos myy puolet eläimestä ei tarvitse toisesta puolesta maksaa teurastusta. Leikkaamo naapurissa, jossa tekevät juuri mitä pyytää kohtuuhintaan. Tarkastuseläinlääkärin puolesta OK hakea ilman kylmäautoa talvisin kunhan menee suoraan asiakkaalle. Piti vaan rekisteröityä eikä kyllä vaatinut mitään virtuaalilupaa.

Olen myynyt vain kokonaista neljännestä kerrallaan ja veloitus teuraspainon mukaan. Yleensä sitten jakavat naapureiden ja sukulaisten kanssa. Kannattaa asiakkaalle selittää termit, ettei tunne itseään huijatuksi luiden painoista.

Lese

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 525
  • Proud to be a REDNECK
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
Jengi varmaan jakaa mielellään ohjeita kilpailijoille  ::)
Kun teurastutat ja annat paloitella eläimen tilasi ulkopuolella, liha luovutetaan teurastamon kylmäautosta suoraan ostajalle, ellei sinulla ole elintarviketilaa itselläsi. Ostajien pitää siis ilmestyä paikalle kylmäautoa odottamaan (+-auton antama maksimiodotusaika) saadakseen lihat. Ehkä on hyvä ottaa ennakkomaksu ja korjata se sitten todellisen kilomäärän mukaiseksi jälkeenpäin.
(tuttu myy lammasta tällä tyylillä).
Tässä hommassa tarjonta lisää kysyntää  :)
Ainoo kunnon neuvo kilpailijalta on, ettei kannata myydä liian halvalla, ne menee kuitenkin kaupaksi.
Ite haen vakuumiin ja valmiisiin 20 kilon satseihin laitetut lihat ja toimitan asiakkaille kuomukärryllä tai useimmin hakevat meiltä kotoa so*****na päivänä. Yleensä vaan keväin syksyin, eikä millään helteellä.
Niin noissa lootissa 60 prossaa jauhelihaa kilon vakuumeissa ja paisteja fileitä loput, hinta 13, jauheliha pelkiltään 10, eteläsuomessa pyytävät kaiketi yli 20  :)

Jos 13€ myyt suoraan niin saman saat kun myyt ruhona teurastamolle.
Miks Vesa myy ja te ette?

Kiva tietää että homma onnistuu ja siihen kannustetaan :)

Sen verran vielä että olet ilmeisesti HK:n tuottaja ainakin välillä ollut, niin teurastetaako suoramyyntieläimet HK:n kautta ja sitten johonkin pienempään leikattavaksi, vai kulkevatko suoramyyntielukat koko reitin eri kautta?

http://sastamalanteurastamo.fi/

Miks Vesa myy ja te ette?

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
Jengi varmaan jakaa mielellään ohjeita kilpailijoille  ::)
Kun teurastutat ja annat paloitella eläimen tilasi ulkopuolella, liha luovutetaan teurastamon kylmäautosta suoraan ostajalle, ellei sinulla ole elintarviketilaa itselläsi. Ostajien pitää siis ilmestyä paikalle kylmäautoa odottamaan (+-auton antama maksimiodotusaika) saadakseen lihat. Ehkä on hyvä ottaa ennakkomaksu ja korjata se sitten todellisen kilomäärän mukaiseksi jälkeenpäin.
(tuttu myy lammasta tällä tyylillä).
Tässä hommassa tarjonta lisää kysyntää  :)
Ainoo kunnon neuvo kilpailijalta on, ettei kannata myydä liian halvalla, ne menee kuitenkin kaupaksi.
Ite haen vakuumiin ja valmiisiin 20 kilon satseihin laitetut lihat ja toimitan asiakkaille kuomukärryllä tai useimmin hakevat meiltä kotoa so*****na päivänä. Yleensä vaan keväin syksyin, eikä millään helteellä.
Niin noissa lootissa 60 prossaa jauhelihaa kilon vakuumeissa ja paisteja fileitä loput, hinta 13, jauheliha pelkiltään 10, eteläsuomessa pyytävät kaiketi yli 20  :)

Jos 13€ myyt suoraan niin saman saat kun myyt ruhona teurastamolle.
Voi olla, paljonkos sä saat teuraslehmistä ja paljonko tosta 13 euron lihasta jää ruholle?

Oletin että alvillinen hinta eli 11,4e alv0. Teuraslehmä ruhopaino 400kg rasva 5 niin siitä myytävää tulee n. 240kg, teurastus ja leikkuu 1300e alv0 ja itteltä palaa ainakin yks työpäivä markkinointiin, kuljetukseen ja laskutukseen 200e alv0. Teuraslehmissä paska hinta koska ainakin HF lähes aina 5 rasvalla, luomuna jos saa menemään niin hiukan parantaa tilannetta... Sanoisin, että suoraan myydessä yli 16e sis. alv tars saada, hämärähommat asia erikseen.

Viimeksi muokattu: 25.02.15 - klo:09:37 kirjoittanut Lese

Miks Vesa myy ja te ette?

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
Sun laskukaavalla 3,09 5-rasvasesta lehmästä ja sä saat siis teuraax enempi?
Ite sain viimex vaan 2,4 lehmistä  :(

Lese

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 525
  • Proud to be a REDNECK
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
Sun laskukaavalla 3,09 5-rasvasesta lehmästä ja sä saat siis teuraax enempi?
Ite sain viimex vaan 2,4 lehmistä  :(

En saa enempää. Kyllä se kannattaa suoraan myydä jos vaan kysyntää on. 10 lehmääkin myyt suoraan niin 2000e tekee enempi rahua. Onko sillä sitten merkitystä kokonaisuuden kannalta, sitä en tiedä...

Tarttis varmaan vaihtaa limukoihin jos ei lihan syöntilaatu ja siitä maksettava lisähinta ala pikkuhiljaa kiinnostaa Suomessa liha-alan firmoja. Limukoissa luonne ja lihan syöntilaatu perseestä, mutta rasvattomuus ja lihakkuusluokitukset huippuja ja teurastamon tilityshintaan Suomessa ei sitten mikään muu vaikuta...

Miks Vesa myy ja te ette?

kysyn_vaan

  • Vieras

Joo se on kyllä jännä miten lihan laatu ei suomessa ole minkään arvoista paitsi ihan marginaalisissa piireissä. Omaan käyttöön risteyttäisin agnuksella ja teurastaisin nuorena, mutta teurastamo maksaa selvästi paremmin jos risteytän blondilla. Tuttu sonninkasvattaja osti kokeeksi puhdasta agnussonnia erän syksyllä. Sen verran huithapeli tyyppi (teurastamoon lähettää kun siltä tuntuu ja sen hinnan ottaa mitä saa) että tuskin saa kannattamaan sitä kokeilua. Siis lihahan on niissä varmasti on parempaa mutta varmaan päästää siinä maitorotuisten kyljessä rasvoittumaan ja saa lopulta huonomman hinnan kuin saisi vaikka siitä vähemmän rasvoittuvasta saman kokoisesta ay-blondiristeytyksestä.

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
Mun mielestä jokainen suoramyyty ruho on eduksi alalle ja tietty pois teurasjonoista  ;)

Jotkut, kuten esimerkiksi Childt ja Kosken kartano ja muutamat muut ovat brändänneet hienosti asian ja ottavat oikeasti lisäarvoa lihalle ja samalla nostavat muidenkin lihan arvoa  :)

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?

Jengi varmaan jakaa mielellään ohjeita kilpailijoille  ::)
Kun teurastutat ja annat paloitella eläimen tilasi ulkopuolella, liha luovutetaan teurastamon kylmäautosta suoraan ostajalle, ellei sinulla ole elintarviketilaa itselläsi. Ostajien pitää siis ilmestyä paikalle kylmäautoa odottamaan (+-auton antama maksimiodotusaika) saadakseen lihat. Ehkä on hyvä ottaa ennakkomaksu ja korjata se sitten todellisen kilomäärän mukaiseksi jälkeenpäin.
(tuttu myy lammasta tällä tyylillä).
Tässä hommassa tarjonta lisää kysyntää  :)
Ainoo kunnon neuvo kilpailijalta on, ettei kannata myydä liian halvalla, ne menee kuitenkin kaupaksi.
Ite haen vakuumiin ja valmiisiin 20 kilon satseihin laitetut lihat ja toimitan asiakkaille kuomukärryllä tai useimmin hakevat meiltä kotoa so*****na päivänä. Yleensä vaan keväin syksyin, eikä millään helteellä.
Niin noissa lootissa 60 prossaa jauhelihaa kilon vakuumeissa ja paisteja fileitä loput, hinta 13, jauheliha pelkiltään 10, eteläsuomessa pyytävät kaiketi yli 20  :)

Jos 13€ myyt suoraan niin saman saat kun myyt ruhona teurastamolle.
Voi olla, paljonkos sä saat teuraslehmistä ja paljonko tosta 13 euron lihasta jää ruholle?

Oletin että alvillinen hinta eli 11,4e alv0. Teuraslehmä ruhopaino 400kg rasva 5 niin siitä myytävää tulee n. 240kg, teurastus ja leikkuu 1300e alv0 ja itteltä palaa ainakin yks työpäivä markkinointiin, kuljetukseen ja laskutukseen 200e alv0. Teuraslehmissä paska hinta koska ainakin HF lähes aina 5 rasvalla, luomuna jos saa menemään niin hiukan parantaa tilannetta... Sanoisin, että suoraan myydessä yli 16e sis. alv tars saada, hämärähommat asia erikseen.

Yllättävän suuriakin eroja on noissa eri ruhojen lihasaannoissa. Mutta tuosta sun mainitsemista luvuista tulee 60% saanto, joka on mun mielestä pienehkö. Paljon parjatuilla limppareilla sanoisin, että jos on alle 70, niin on pettymys. Viime erästä esim yhellä hieholla 77%. Eli kyllä sillä lihasaannolla on iso merkitys siihen, mitä siitä eläimestä tulee tuloa/katetta, koska teurastus käytännössä maksaa saman. Teurastamoiden tilityshinta olisi vielä tasapuolisempi, jos niissä olisi jokin korjaus lihasaannon mukaan. Mutta kun näin ei ole, niin suoramyynti on ainoa vaihtoehto hakea itse sitä parempaa tuottoa.

Toki se on sama tässä syöntilaatu näkökulmassakin. Hinnoittelu ei suosi makukysymystä En ala kiistelemään siitä, minkä rodun liha on parasta, koska se on vaikea mitata luotettavasti ja loppupeleissä sen päättää ostaja. Mutta hirveästi se ei tuo lisäarvoa kenenkään tuotteelle, jos suureen ääneen mollataan toisen tuotetta/rotua. Hereford kasvattajat ovat nyt tässä mollausasiassa jostain syystä kunnostautuneet.  :(

90kg oli rasvaa tuosta 400 kilosta ja sen pois leikkaaminen maksaa aika paljon. Ittellä aika hyvä vertailla kun löytyy limua ja hereä pakastimesta tällä hetkellä, mutta tosiaan makuja on monia.
Miks Vesa myy ja te ette?

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
Suoramyynnissä kasvatus on mielestäni kannattavaa, lihasta saa selkeästi enempi kuin sen kasvattaminen ja jalostaminen maksaa, sanoisin että tonnin verran enempi per ruho, minä lasken kyllä hinnan niin, että 17 euroa kilo per ruho, eli toi on keskihinta ruhon läpi  8).

Jos lihaa luuttomaksi leikattuna tulee noin 240 kg x 17 € = 4080 € myyntitulo ruhosta, josta leikkaukseen ja teurastukseen menee noin 1300 €, eli siitä jää katetta noin 2700 €.
Eli noin tuplasti sen mitä saisi teuraana  :o
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Viljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
  Suomessa toi rasva kammo, jos nyt ei aivan kauheesti sitä. Tietty määrä rasvaa, antaa makua?

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Vs: Lihan suoramyynnin toimintakaava?
Paalinpyörittäjän kanssa samaa mieltä, että pienikin suoramyynti edistää alaa ja tuo aina uuden asiakkaan tähän systeemiin.

Rotujen välillä kuuluukin olla eroa, sillä eihän siinä olisi mitään järkeä, jos ne olisivat samanlaisia. Sama tavara erivärisissä kuorissa. Mutta siinä ei ole mitään järkeä, että mollataan toista tuotetta/rotua, sillä maku on niin subjektiivinen kokemus, ettei siitä voi sanoa, että toinen on oikeampi kuin toinen. Lisäksi mustamaalaaminen luo alalle turhia jännitteitä ja kuluttajalle turhaa epätietoisuutta, mitkä eivät ole kokonaisuuden kannalta eduksi. Annetaan ennemmin oikeaa tietoa ja annetaan kuluttajan valita. Ja voihan asiakaskunnasta kohta löytyä sellaisiakin hifistelijöitä, että ostavat eri fiiliksen tai käyttötarkoituksen mukaan eri tyyppistä lihaa. Vähän niin kuin esim. oluita tai viinejä.

{o|o}

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 801

Juuri näin.  Ja vaikka se suoramyynti olisi *vain* jauhelihaa, niin siihenkin asiakas voi jäädä koukkuun.  Ei kuulemma pysty kaupasta enää hakemaan suolikaasuun pakattua, kun on kerran kunnon jauhelihan makuun päässyt.