Oli sen verran krijotusvihreitä, että ei syntynyt korjaamallakaan hyvää. Tässä uusittu versio tekstistä, johon Herpertti viittaa:
Aika paljon on liioittelua ja jälkiviisastelua harrastettu, kun malli-Cajanderista on keskusteltu. Tottahan se on, että osalle porukasta ei ollut vormua antaa, mutta taistelutehtävien kannalta on sittenkin toisarvoisa, ovatko housut omat vai valtion.
Jälkeenpäin tiedämme, että olisi pitänyt olla enemmän raskaita tykkejä, tykinammuksia, konetuliaseita, pst-aseita ja torjuntahävittäjiä, mutta millä rahalla niitä olisi hankittu? Maa oli vielä toipumassa edellisestä sodasta ja infrastruktuurin rakentaminen, koulutuksen, terveydenhuollon energiahuollon ja monen muun asian turvaaminen vaati rahaa. Silti puolustusmenot olivat nykytasoon verrattuna todella korkeat.
Puolustusmenot muodostivat 1920-luvulla noin 15 % valtion kokonaismenoista. 1930-luvulla puolustusmenot alkoivat hurjan nousun ollen vuonna -32 jo 23 % ja -38 noin 26 % menoista. Vuonna 1939 sotamenot ylittivätkin jo sitten 50 %:n rajan, vaikka sotakuukausiahan tuolle vuodelle ei mahtunut kuin yksi.
Monet ovat sanoneet, että kiri alkoi liian myöhään, mutta sekään ei ole niin yksiselitteistä. Sotatekniikan kehitys oli tuolloin niin huimaa, että jo viisivuotias kalusto saattoi olla lähes taistelukelvotonta. Esimerkiksi ilmavoimiemme pääkaluston muodostaneet Fokker D XXI:t olivat ajanmukaista kalustoa, kun niiden hankinnasta syksyllä 1936 päätettiin. Koneen valmistus oli alkanut samana vuonna. Verrattuna nykyisiin Horneteihimme (ensilento 1978) niissä ei hankittaessa ollut mitään hävettävää. Silti ne olivat enää nippa-nappa keskinkertaisia koneita Talvisodassa ja auttamatta altavastaajia jatkosodassa.
Bristol Blenheimin ensilento tapahtui 1935 ja Suomi osti jo seuraavana vuonna niitä (MK1) 18 kpl ja 15 koneen valmistuslisenssin. 1939 Blenheimistä oli tuotannossa jo MK IV ja Suomi osti näitäkin 12 kpl. Kokonaan toinen kysymys on se, olivatko juuri pommikoneet niitä, joita kipeimmin tarvitsimme. Saman kysymyksen voi esittää myös panssarilaivoista ja sukellusveneistä. Merivoimiemme suhteellinen taistelukyky oli tuolloin verrattomasti parempi kuin nyt, mutta rannikko olisi ehkä tullut puolustettua, vaikka toisen panssarilaivan ja yhden sukellusveneen hinta olisi käytetty vaikka kenttätykistön ja pst:n tarpeisiin.
Viimeinen esimerkki varustautumisen vaikeudesta. Ranska myi Suomelle 1919 huippunykyaikaisia Renault FT -panssarivaunuja. Ne olivat maailman parhaita ja niitä ja niiden lisenssioikeuksia osti USA:kin satamäärin. Modernisointiyrityksistä huolimatta niiden marssittamista rintamalle ei 20 vuotta myöhemmin edes tosissaan harkittu. Vertailun vuoksi: kun Suomi vuonna 2002 päätti tilata Saksasta käytettyjä, mutta "nykyaikaisia ja suorituskykyisiä" Leopard 2 A4 -tankkeja, tämä vaunutyyppi oli palvellut Bundeswehriä jo 23 vuotta.
Paljon oli puutteita Talvisodan alkaessa, en sitä kiistä, mutta jos on nykyisin vaikeata pitää armeijaa iskukykyisenä, niin ei se helppoa tuolloinkaan ollut.
------------------------------------------------------------------------------------
Renaulteista vielä. Ne eivät osallistuneet Talvisodassa yhteenkään kahakkaan. Suomi oli 1938 ostanut Englannista Vickers-vaunuja, mutta ilman pääasetta. Niillä harjoiteltiin ajamista, ei ampumista. Renaultit olivat ampumaharjoitusvaunuina, mutta rintamalle niitä ei viety muuta kuin maahan kaivetuiksi asemiksi. Suurin osa tuliasemiksi kaivetuista Renuista menetettiin nopeasti viholliselle, mutta se ei toki ollut enää vaunun vika. Kun Vickersit saatiin aseistettua, niillä ehdittiin tehdä pari koeluontoista manööverä ennen Talvisodan päättymistä.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Vickersit olivat vielä kelpo vaunuja, kun vastassa oli lähinnä elävää voimaa, mutta sodan loppupuolella niillä oli sulaa hulluutta mennä T-34:a, Klimejä ja Isäaurinkoisia vastaan. Reino Leväslaiho on kirjoittanut yhdestä taistelusta, jossa telaketjunsa menettänyt vihollisen "Sotka" ampuu yhdeltä istumalta läpi-puhki neljä sitä tuhoamaan tullutta Vickersiä saamatta itse naarmuakaan.
1930- ja 40-luvuilla olisi pitänyt kalusto uusia joka toinen vuosi, jotta sillä ei olisi annettu tasoitusta. Neukuilta tämä onnistui. Heidän Talvisodan paras vaununsa T-28 ei ollut enää heikäläisten käytössä Kurskin taistelussa, kun suomalaiset turvasivat siihen ja jopa Vickersiin vielä torjuntataisteluissa -44. Köyhänä sotiminen on yhtä helvettiä.
