Hyötyä kerääjäkasveista uskon olevan paljon. Ne kannattaa vaan ottaa tosissaan.
Luomuviljelyn näkökulmasta näin on. Perusteena se, että ravinteita ei kuitenkaan voi
lisätä keinotekoisesti; lisäksi ravinneyksikön hyötysuhde on moninkertainen verrattuna
tavanomaisen viljelyn käytännön ravinneylijäämään. Lähtien nollasta 30 kg lisätyppeä tuottaa
monin verroin lisää satoa verrattuna 140 kg typen kasvatukseen 170:kg:oon
Luomutuki ei ole nähtävästi merkityksellinen, koska panoksia ei tarvitse ostaa, ja
tuotteesta on saatavissa jollei kolminkertainen niin ainakin kaksinkertainen hinta.
Tavan viljelyn tuet näyttävät olevan suurillakin tiloilla olennaiset, tuotteiden alhaisen hinnan ja
ostopanosten kalleuden takia. Luomuala tietysti ärähtää, että luomutuetkin tarvitaan,
vaikka ulospäin näytetään ravinteiden syntyvät ilmasta ja satojen vain paranevan
ajan kuluessa, maan rakennetta vaaliessa.
Eli koko ongelmakenttä ja insentiivit ovat tässä ns. viherryttämisprojektissa ja
ympäristökorvauksissa hallinnon puolelta selvästikin tuotannon määrän rajoittaminen
(ekologinen pakkokesanto) ja ravinteiden käytön rajoittaminen (ehkä myös ajatuksena rajoittaa
kasitonnareita edelleen) ja jokin vesiensuojelun uskomuspohjan ideologisoiminen,
ilman todellista näyttöä..
Viljelijän puolella näkyy lähinnä luomumaisten käytäntöjen työntö, jopa tuputus
viljelyyn, tavanomaisen viljelyn tuotteiden pilkkahinnoilla ja tukitasoltaankin vain
tyydyttävällä tasolla. Ja laaja nurmiviljely käytännössä karjattomille AB aavikoille.
Olen siis edelleen sitä mieltä, että vain kaksi järkevää strategiaa löytyy:
ilman ympäristökorvausta IP-viljelyllä (joka siis on vain järkevää kustannusjahtia)
tai sitten aidolla luomulla, joka on ehdottoman kunnioitettava ammattilaisen valinta
ja hyvin luotu markkinabrändi tuotemenekkiä varmistamaan. Pidän riskialtteimpana
tapana ottaa ulkokultainen ympäristötoimenpiteiden keräily tulojen perustaksi, tukieurot
valintojen pohjana. Siinä alistuu valvonnan mielivallalle, ilman luomun palkitsevuutta.
-SS-