Tässä pari joutavaa, mutta ehkä mielenkiinnostavaa muistoa elämän varrelta. Lähialueen maatalousyhteistyö oli päivän sana 1990-luvun alussa, koska silloin pelättiin (aivan tosissaan) että "nälkäiset laumat vyöryvät rajan yli NL:n romahduksen jälkeen". Edustin silloista maaseutukeskusta (nykyisin poroagria) ja venäjän kieli sujui sen verran, että jouduin/pääsin remmiin. Alussa liikuttiin henkilöautolla, mutta totesin sen turhaksi touhuksi ja hommasin käyttöön kunnon kuormajuhdan, viemällä pari latukkaa itään. Ohessa kuva tuosta vehkeestä, jonka voimanlähde oli JaMZ-kuuspyttynen dieseli (kulutus 25 litraa neukkulöpöä sadalla kilometrilla). Lavalla Lauri Manner ja Veikko Schepel. Kuvan alapuolella pari, kyseiseen biiliin liittyvää tosikertomusta:
1. Kertomus 1990-luvun alkupuolelta, Vienan Karjala: Jo edesmenneen "Pikku-Timon" kanssa (pituus 2m) olimme Uralilla jakelemassa MMM:n tyrnäväläiset laatusiemenperunat ympäri Karjalaa. Minä (193 cm) kuskina ja Pikku-Timo apumiehenä. Kalevalan jälkeen jaoimme potut Pääjärvellä (kylän fermereille), jonka jälkeen tarkoituksena oli jatkaa Kiestingin ja Louhen kautta Vienan Kemiin. Siihen aikaan oli Sohjanansuulla (Sovporog) vielä puomi ja tarkastuspiste. Sotilas oli jyrkkänä: minun viisumissa luki, Kostamuksen ja Kalevalan lisäksi, myös Louhen ja Kemin piirit, mutta Timon passista ne puuttui. Minut hän olisi laskenut läpi, mutta ei apumiestä. Kerroin, että mennään joko yhdessä tai ei ollenkaan ja käänsimme takaisin Pääjärvelle, yhden fermerin luo. Tämä kertoi, että hän tietää missä kerrostalossa vastuussa oleva majuri asuu ja vaikka oli jo lauantain iltapäivä ei muuta kuin sinne. Fermeri edellä latukassa ja myö perässä pottulastissa olevalla Uralilla. Osoittautui, että majuri oli juuri saunassa ja fermerimme jutteli tämän lyhyen, kylpytakissa olevan miehen kanssa kerrostalon pihassa. Mies oli kuulemma sanonut: "K
yllä voin ne laskea läpi, mutta haluan nähdä minkälaisista miehistä on kyse". Fermeri vilkutti minulle, että tulisin kättelemään. Tulin pois kopista ja majuri kätteli ystävällisesti kysyen samalla missä tuo toinen mies viipyy. Timon ja minun penkin välillä oli loota olutta ja kun kopissa oli melkoinen melu käytimme aina kuulokkeet. Vilkutin Timolle, että tulepa sinäkin tänne ja niin tulikin, pienessä hiprakassa ja kuulokkeet pään päälle kääntyneenä, viikingin tavoin. Timo puristi majurin kättä täysillä ja sanoi painokkaasti: "
Terveisiä Suomussalmen kunnasta" (Timo oli kunnan maaseutuasiamies). Majuri totesi, että "
hyvä on, hyvä on, saatte jatkaa matkaa". Fermeri jäi vielä hieman juttelemaan ja me jatkoimme matkaa Sohjanansuun puomille. Jossain vaiheessa fermerin latukka kiilasi eteemme ja mies kehotti pysähtymään. Hän tuli koppiimme ja meinasi tukehtua naurusta. Majuri oli lähdömme jälkeen ihmettelyt sitä, että ajoimme venäläisillä Uralilla mutta etenkin päivittelyt seuraavaa: "
Jumankautta Suomessa on isoja miehiä!"
(tämä tapahtui melko pian NL:n hajoamisen jälkeen eikä Pääjärvelle vielä monta suomalaista käynytkään siihen aikaan)
2. Kertomus 1990-luvun puolivälistä, Aunus:Oklahoman pamauksen jälkeen (ammoniumnitraatti ja löpö), EU päätti omatekoisten pommien tekemiseen sopivien kemikaalien vähittäiskaupan tiukentamista. Tässäpä omakohtainen kokemukseni erittäin räjähdysherkän lannoitteen kanssa. Toimin melko pitkään lähialueen liittyvissä maatalouskuvioissa, koska lanseeramani Luomu-Suomi ei saanut ilmaa siipien alle. Satuin olemaan niitä harvoja agronomeja, jotka osasivat edes välttävästi venäjää. Perestroikan jälkeen himo yksityiseksi maanviljelijäksi oli idässä voimakasta, mutta edellytykset heikohkot. Usein huonoimmat lohkot annettiin "fermereille" samalla kun kuihtuvat valtiontilat pitivät parhaat pellot itselleen. Myös alkupääomasta oli puutetta (vaikka vielä Gaidarin aikana jokainen fermeri sai starttirahaa peräti 50 000 ruplaa).
Apilasiementä ei ollut kunnolla saatavissa ja jotta huonoista nurmilohkoista saisi edes siedettävän sadon päätimme ostaa mm. venäläistä ammoniunnitraattia (Aunuksen silloisesta väkilantavarastosta). Yhdessä kaverini Risto Mannerin kanssa haettiin 10 tonnia "Selitraa", kuusveto-Uralini lavalla. Tavara oli suursäkeissä ja siitä otettiin samalla näytteet, joita analysoitiin Valtion Maatalouskemianlaitoksella (vastaus tuli vasta myöhemmin, niin kuin tässä kertomuksessakin). Kymmenen tonnin kuorma purettiin pitkin Venäjän Karjalaa eikä pahempia ongelmia ilmaantunut. Auto oli sellaista tekoa, että sillä pääsi mihin vain.
Parin viikon päästä tuli sitten Maatalouskemianlaitoksen piristävä vastaus: "
Lähettämänne näyte on puhdasta ammoniumnitraattia, jonka typpipitoisuus on peräti 34,4 %. Typpipitoisuus on niin suuri, että kyseinen aine luokitellaan Suomessa jo sellaisenaan räjähdysaineeksi". Jälkikäteen kuulin, että Selitra voi räjähtää jopa itsestään ja varastointi- ja kuljetusohjeet ovat sen mukaiset. No, tuurilla tästäkin selvittiin ja vanhat nurmet kasvoivat kuulemma hyvin, heh, heh.
Wikipedia toteaa iloisesti näin: Räjähdysvaaran vuoksi lannoitteena käytettävää ammoniumnitraattia usein laimennetaan sekoittamalla siihen muita aineita, jolloin typpipitoisuus vähenee 28%:iin. Puhtaalle ammoniumnitraatille Tukes on antanut ankaria varastointimääräyksiä.
Jos minä olisin FSB, Putin tai Medvedev niin tiukentaisin/valvoaisin voimakkaasti Selitran myyntiä tai laimentaisin edes tuon typpipitoisuuden alemmalla tasolle (esim. N 27%).
