Jos ihan suoraan sanotaan, niin todennäköisesti syy on edellisessä lamassa 
Edellisessä lamassa Suomesta tapettiin noin 100 000 yritystä, pääsääntöisesti pieniä ja keskisuuria, se oli sen devalvaation välitön seuraus jonka ylivahva markka aiheutti 
Mikäli näin ei olisi menetelty, niin valtaosa näistä yrityksistä olisi olemassa, kasvanut ja seuraava yrittäjä polvi todennäköisesti veisi niitä maailmanmarkkinoille, meillä olisi paljon laajempi yrityssektori pyörittämässä tätä kansantaloutta ja luomassa työpaikkoja 
Lähinnä konkkaan ja kuoppaan meni silloinkin niitä oikeasti kannattamattomia yrityksiä 
Silloin törkeästi vedettiin nurin rehellisten yrittäjien koko elämäntyö ja ryövättiin omaisuus siinä sivussa 
Nyt sitten ihmetellään, kun näitä yrityksiä ei ole 
Ymmärtääkseni ottivat liikaa velkaa josta eivät kyenneet suoriutumaan 
Eli toiminta ei ollut riittävän kannattavaa
Viljanviljeliöille jäätiin silloin tappiolle pahasti . Viljanviljely kannatti todella hyvin vuotee 1994 saakka .
Ou nou 
Just tuollaisia 20 vuotta vanhoja juttuja kannattaakin muistella ja samalla paskoa housuihinsa 
Itte olet sitä mieltä et Yrityksillä oli liikaa velkaa.Korot nousi kohtuuttomasti jolloin moni otti ulkolaista velkaa jolloin devalvaatio aiheutti vaikeuksia .
Pro Agriat joutuvat vähentämään Väkeä.
Niin... eli kannattamattomat yritykset menivät konkkaan ja siitä nillitetään 20 vuotta 
Ja tuohon toiseen. Sehän on vaan hienoa, että rakennemuutos etenee
En minä ole ainakaan kuullut, että tuo olisi kenenkään mielestä huono asia 
No tuosta voi olla montaa mieltä. Esim. Nokia oli käytännössä konkurssi kypsä firma laman aikaan ja silti se pelastettiin. Kun taas Oulussa eräs risteilyjä myynyt yrittäjä ajettiin väkisin nurin. Pankki ei antanut yrittäjän edes realisoida sitä laivaansa millä järjesteli risteilyjä että olisi saanut velkansa maksettua. Pankki järjesti sen paatin huonommalla hinnalla eteenpäin että sai konkan tehneeltä yrittäjältä kiskoa korkoa maksamattomista lainoista.
Kyllähän valtiovalta sen laman melko pitkälle itse aiheutti. Ensin vapautettin rahamarkkinat, sitten harrastettiin kovan markan talouspolitiikkaa ja lopulta oli pakko tehdä devalvaatio. Olihan tilanne ihan järetön! Kannatti ottaa ulkomaista velkaa ja tallettaa se Suomessa pankkiin.
Nytkin harrastetaan samaa. Sulla jos on 200000€ rahaa, niin ei sillä kannata ostaa omistus asuntoa missä itse asut. Haet pankista lainaa, ostat itsellesi asunnon sillä laina rahalla ja niillä 200000€ ostat sijoitusasunnon jolla maksat sitä lainaa pois. Vähennät vielä asuntolainan korot verotuksessa.