Helvetin hyvä idea, mutta taitaa toimia vain osassa Pohjanmaata ja on sielläkin ollut ongelmansa. Lopputulemana voittaa kaikki, eikä siinä kannata miettiä, voittaako toinen itseään enemmän.
Missään ei sanota, mikä on tilusjärjestelyn laajuus. Se voi periaatteessa käsittää vaikka muutaman yksittäisen tilan. Tilusjärjestelyjä on tehty ja voidaan tehdä vaikkapa vuokraamalla lohkoja ristiin ja se, joka hyötyy enemmän, maksaa vuokrana jonkinlaista tasinkoa.
Niinpä. Eikä tilusjärjestelyä kannata peljätä. Pohjalaiset sitä toitottaa niin kuin uutta keksintöä, täällä päin se on tehty jo reilusti yli sata vuotta sitten.... 
Lounais-Suomessa sikaukot ovat hoidelleet noita tilusjärjestelyjä paljon helpommin. Rajaoja siirtyy nopeasti kun korvaukseksi ladotaan 15-20 tonnia tiskiin/ha 
Eikö tuo olekaan normaali maan tapa

Tilusjärjestely ohi, nyt nautitaan tuloksista. Laskut melkoisia, mutta niin vain vaihdossa tulleista plutakoistakin on saanut peltoa, ja vieläpä hyvääkin kun rahaa käytetty enemmän kuin olisi näillä viljanhinnoilla/ytukipolitiikalla järkevääkään.
Alue oli haastava, ja voittajia lienee lähes kaikkki, mutta liian pehmeää toimintaa maanmittaustoimistolla. Ensin pitäisi jyvittää kaikki maat, niin että kaikki olisi tyytyväisiä, kivisyydet, etäisyydet ym. Ja haitari riittävän suuri, ei voi olla oikeen että kaikista heikoimmatkin kivikot on 50 jyvää, parhaat pellot 100. Skaalaa lisää! Seuraavaksi toiveita maanomistajilta, toimistolla miettien paras kokonaisuus ja sillä sipuli. Omalta osalta oli neljä jakoesitystä, eka paras kun oli viivoittimella tehty ja järkevä omasta ja myös vaihtuvien maiden osalta, kolmas aivan käsittämätön ja neljäs olikin pakko hyväksyä

Sain hieman enemmän maata, ja rahaa ts. jyvitystä kylkeen. Nuo rahat on mennyt moninkertaisesti peltojen saamiseksi asuttaviksi, olisi ollut hyvä esitys näennäisviljelijälle

Jonkinverran on isännät tehneet omia vaihtoja, nämä näppäriä ja tehokkaita kun sopu valmiiksi olemassa.