Onhan meitä juu useampiakin täällä.
Multa "lähti selluliitti" yksitoista vuotta sitten pääsiäisenä. Olin 36-vuotias ja olimme olleet 16 vuotta yhdessä. Muutti suoraan toisen kanssa asumaan, kun olivat vähän jo harjoitelleet. Ei tullut siis varsinaisesti yllätyksenä, mutta silti lopullinen lähtö vähän yllätti. Helpotti kuitenkin kiristynyttä tilannetta heti.
Jäin entiseen yhteiseen omakotitaloomme asumaan. Töitä tein kuten ennenkin, ihan helvetisti, pitkää päivää ja kaukana kotoa - yöksi toki aina kotiin nukkumaan. Lapsia on neljä ja parin viikon välein olivat viikonlopun luonani. Se sujui ihan ok, mielestäni.
Taloudellisesti oli aika rankkaa, kun elatusmaksu menee tulojen suhteessa ja otin vastattavakseni talon kaikki velat - vaimo sai velattoman auton ja lisäksi tasinkoa. Pari vuotta yritin maksaa taloa, mutta eihän siitä mitään tullut ja sainkin talon sitten myytyä myöhemmin.
Löysin uuden onnen oltuani uusiosinkkuna pari vuotta. Nyt on jo yhdeksäs vuosi kimpassa, lapsiakin on tullut pari lisää - niinkuin niitä ei olisi entuudestaan ollut, vaimolla neljä ja mulla neljä! Taloudellista ahdinkoa riittää vielä (ainakin) viisi vuotta, vaikka olen saanut puhuttua elatusmaksua kohtuullisemmaksi. Mutta välit lapsiin ja eksään ovat hyvät. Onneksi tuli ero, en olisi muuten päässyt nykyiseen suhteeseeni.
Vertaistukea tai paremminkin juttuseuraa tarvitsin minäkin. Parin töiden kautta tutun rouvan kanssa vaihdoin ajatuksia sähköpostilla ihan kaveripohjalta. Uuden kumppanin bongasin melkein vahingossa netissä toimivasta treffipalvelusta.
Tsemppiä. Asioilla on taipumus järjestyä. Muuten, nyt on kevät.