Löytyykö avioeron kokeneita? Itsellä moinen edessä.
Tyhjä olo, paikottaista yksinäisyyden tunnetta, joka iskee päälle toistuvasti kuin hyökyaalto. olemme (olimme) lapseton pari. Tuntuu välillä että elämä on mennyt hukkaan, turhaan kaikki. Asustelen maalla Keski-Suomessa, mökilläni yksin nykyään. Vaimo jäi kaupunkiasuntoon.
Ja välillä: ihan mukavaakin määrätä itse tulemisistaan ja menemisistään. Työpäivinä kaikki parempaa, kun on melskettä ja hyviä kavereita ympärillä. Mökkiin jääminen tuo synkät mietteet mieleen,ulos on lähdettävä tai pää hajoaa.
Kun ei jaksaisi ajatellakaan uuden kumppanin etsimistä, lavatansseissa tuli nuorena kierrettyä jo aivan tarpeeksi ennenkuin se oikea löytyi...se oikea, joo...tosiaan. Eikä hänkkän lavalta löytynyt... ravintoloista ei löydä sellaista seuraa, joka kestäisi älyllisempääkin keskustelua.
Synkkää aikaa, eikä asiaa paranna yhtään sekään, että elämme mustaa syksyä, joka pimenee vaan.
Tätä tunteitten vuoristorataa, on kuin murrosiässä olisi. Tai pahempaa. Tiedän etten ole ainoa, puolet avioliitoista päättyy eroon, mutta olisiko parempi jos olisi edes lapsia, joihin tukeutua? Vai onko parempi ettei ole; saisivat vain kärsiä hekin asiasta, syyttömät?
Miten ihminen pääsee yli esim. lapsensa kuolemasta; kun heikkouteni tunnustaen erokin kumppanista ottaa näin lujille?
kertokaa eron kokeneet, miten tästä pääsee yli pienimmillä vaurioilla, itseään vahingoittamatta? Aika parantaa, ja uusi -löysempisiteisempikin- parisuhde voisi auttaa (joitain on auttanut) mutta tarvitsen nyt vertaistukea, kiitos.

Terv. Pintaperän Naulis täältä keski-suomesta

potsimyntitytö tamaasta??

Onhan meitä juu useampiakin täällä.

Multa "lähti selluliitti" yksitoista vuotta sitten pääsiäisenä. Olin 36-vuotias ja olimme olleet 16 vuotta yhdessä. Muutti suoraan toisen kanssa asumaan, kun olivat vähän jo harjoitelleet. Ei tullut siis varsinaisesti yllätyksenä, mutta silti lopullinen lähtö vähän yllätti. Helpotti kuitenkin kiristynyttä tilannetta heti.

Jäin entiseen yhteiseen omakotitaloomme asumaan. Töitä tein kuten ennenkin, ihan helvetisti, pitkää päivää ja kaukana kotoa - yöksi toki aina kotiin nukkumaan. Lapsia on neljä ja parin viikon välein olivat viikonlopun luonani. Se sujui ihan ok, mielestäni.

Taloudellisesti oli aika rankkaa, kun elatusmaksu menee tulojen suhteessa ja otin vastattavakseni talon kaikki velat - vaimo sai velattoman auton ja lisäksi tasinkoa. Pari vuotta yritin maksaa taloa, mutta eihän siitä mitään tullut ja sainkin talon sitten myytyä myöhemmin.

Löysin uuden onnen oltuani uusiosinkkuna pari vuotta. Nyt on jo yhdeksäs vuosi kimpassa, lapsiakin on tullut pari lisää - niinkuin niitä ei olisi entuudestaan ollut, vaimolla neljä ja mulla neljä! Taloudellista ahdinkoa riittää vielä (ainakin) viisi vuotta, vaikka olen saanut puhuttua elatusmaksua kohtuullisemmaksi. Mutta välit lapsiin ja eksään ovat hyvät. Onneksi tuli ero, en olisi muuten päässyt nykyiseen suhteeseeni.

Vertaistukea tai paremminkin juttuseuraa tarvitsin minäkin. Parin töiden kautta tutun rouvan kanssa vaihdoin ajatuksia sähköpostilla ihan kaveripohjalta. Uuden kumppanin bongasin melkein vahingossa netissä toimivasta treffipalvelusta.

Tsemppiä. Asioilla on taipumus järjestyä. Muuten, nyt on kevät.

kilauta sepelle, oesko sillä yljmiässii emäntii myytävänä.

 Sanotaan että ero vastaa läheisen kuolemaa eikä siihen auta kuin antaa ajan kulua.

kilauta sepelle, oesko sillä yljmiässii emäntii myytävänä.

  Kuten näette, pohojalaaset Koskenkorvalta ilkkuu toisten vaikeuksilla. Toisen ero, on pohjalaasen mahdollisuus saada vierasta pildee. On siinä Irmalla kestämistäö kun on tuollainen ukko. Ostaisit edes Irmalle oman kännyliittymän ,että hääkii sais vierasta munaa.

jk: onneksi savonmuankiel jo unohtunut 

Onhan meitä juu useampiakin täällä.

Multa "lähti selluliitti" yksitoista vuotta sitten pääsiäisenä. Olin 36-vuotias ja olimme olleet 16 vuotta yhdessä. Muutti suoraan toisen kanssa asumaan, kun olivat vähän jo harjoitelleet. Ei tullut siis varsinaisesti yllätyksenä, mutta silti lopullinen lähtö vähän yllätti. Helpotti kuitenkin kiristynyttä tilannetta heti.

Jäin entiseen yhteiseen omakotitaloomme asumaan. Töitä tein kuten ennenkin, ihan helvetisti, pitkää päivää ja kaukana kotoa - yöksi toki aina kotiin nukkumaan. Lapsia on neljä ja parin viikon välein olivat viikonlopun luonani. Se sujui ihan ok, mielestäni.

Taloudellisesti oli aika rankkaa, kun elatusmaksu menee tulojen suhteessa ja otin vastattavakseni talon kaikki velat - vaimo sai velattoman auton ja lisäksi tasinkoa. Pari vuotta yritin maksaa taloa, mutta eihän siitä mitään tullut ja sainkin talon sitten myytyä myöhemmin.

Löysin uuden onnen oltuani uusiosinkkuna pari vuotta. Nyt on jo yhdeksäs vuosi kimpassa, lapsiakin on tullut pari lisää - niinkuin niitä ei olisi entuudestaan ollut, vaimolla neljä ja mulla neljä! Taloudellista ahdinkoa riittää vielä (ainakin) viisi vuotta, vaikka olen saanut puhuttua elatusmaksua kohtuullisemmaksi. Mutta välit lapsiin ja eksään ovat hyvät. Onneksi tuli ero, en olisi muuten päässyt nykyiseen suhteeseeni.

Vertaistukea tai paremminkin juttuseuraa tarvitsin minäkin. Parin töiden kautta tutun rouvan kanssa vaihdoin ajatuksia sähköpostilla ihan kaveripohjalta. Uuden kumppanin bongasin melkein vahingossa netissä toimivasta treffipalvelusta.

Tsemppiä. Asioilla on taipumus järjestyä. Muuten, nyt on kevät.

  Voisin kertoa tarinan (kaikkihan sen kuitenkin tietää) mutta kun on tuo härikkö, niin antaa olla.  Sen vaan sanon ,että eroamaan lopullisesti pystyy vasta, jos ei ole lapsia. Lapsien avulla sitä *****ilua riittää hamaan katkeraan loppuun.

Lainaus käyttäjältä: maraani - 21.03.14 - klo:20:28

Onhan meitä juu useampiakin täällä.

Multa "lähti selluliitti" yksitoista vuotta sitten pääsiäisenä. Olin 36-vuotias ja olimme olleet 16 vuotta yhdessä. Muutti suoraan toisen kanssa asumaan, kun olivat vähän jo harjoitelleet. Ei tullut siis varsinaisesti yllätyksenä, mutta silti lopullinen lähtö vähän yllätti. Helpotti kuitenkin kiristynyttä tilannetta heti.

Jäin entiseen yhteiseen omakotitaloomme asumaan. Töitä tein kuten ennenkin, ihan helvetisti, pitkää päivää ja kaukana kotoa - yöksi toki aina kotiin nukkumaan. Lapsia on neljä ja parin viikon välein olivat viikonlopun luonani. Se sujui ihan ok, mielestäni.

Taloudellisesti oli aika rankkaa, kun elatusmaksu menee tulojen suhteessa ja otin vastattavakseni talon kaikki velat - vaimo sai velattoman auton ja lisäksi tasinkoa. Pari vuotta yritin maksaa taloa, mutta eihän siitä mitään tullut ja sainkin talon sitten myytyä myöhemmin.

Löysin uuden onnen oltuani uusiosinkkuna pari vuotta. Nyt on jo yhdeksäs vuosi kimpassa, lapsiakin on tullut pari lisää - niinkuin niitä ei olisi entuudestaan ollut, vaimolla neljä ja mulla neljä! Taloudellista ahdinkoa riittää vielä (ainakin) viisi vuotta, vaikka olen saanut puhuttua elatusmaksua kohtuullisemmaksi. Mutta välit lapsiin ja eksään ovat hyvät. Onneksi tuli ero, en olisi muuten päässyt nykyiseen suhteeseeni.

Vertaistukea tai paremminkin juttuseuraa tarvitsin minäkin. Parin töiden kautta tutun rouvan kanssa vaihdoin ajatuksia sähköpostilla ihan kaveripohjalta. Uuden kumppanin bongasin melkein vahingossa netissä toimivasta treffipalvelusta.

Tsemppiä. Asioilla on taipumus järjestyä. Muuten, nyt on kevät.

  Voisin kertoa tarinan (kaikkihan sen kuitenkin tietää) mutta kun on tuo härikkö, niin antaa olla.  Sen vaan sanon ,että eroamaan lopullisesti pystyy vasta, jos ei ole lapsia. Lapsien avulla sitä *****ilua riittää hamaan katkeraan loppuun.

Voithan sie yksityisviestillä kertoa vaik mitä tarinoita. Ei kukaan ulkopuolinen pääse häiriköimään.

Näistä asioista ja kunkin menetyksistä tuskin kukaan haluaa vitsiä vääntää. Tosin jos se suhde on huono niin se ero ja elämä sen jälkeen voi olla parasta aikaa elämässä mutta voin vain kuvitella sen tuskan minkä voi kokea erossa tai menetyksessä jossa itse kokee että meillä meni ihan hyvin.....

Jatkossa ystävien merkitys kasvaa ja mielestäni elämässä tulee etsiä niitä pieniä tyytyväisyyden ja onnellisuuden aiheitä....mitkä pienet asiat katkeruuden sijaan tuovat omaan arkeen tyytyväisyyttä....katkeruuden sijaan....mitkä ne pienet asiat ovatkin omassa elämässä hyvin ja missä olenkin onnistunut....me olemme kaikesta huolimatta onnellisia moniin muihin ressukoihin nähden yhteiskunnassamme......

Ehkä nyt taas kirjoitan skeidaa...

Lainaus käyttäjältä: 82-90 - 21.03.14 - klo:20:54

kilauta sepelle, oesko sillä yljmiässii emäntii myytävänä.

  Kuten näette, pohojalaaset Koskenkorvalta ilkkuu toisten vaikeuksilla. Toisen ero, on pohjalaasen mahdollisuus saada vierasta pildee. On siinä Irmalla kestämistäö kun on tuollainen ukko. Ostaisit edes Irmalle oman kännyliittymän ,että hääkii sais vierasta munaa.

jk: onneksi savonmuankiel jo unohtunut 

ilosen näkönen immeinen se tuo irma näättää olevan.

http://www.youtube.com/watch?v=bLQYsTNKaoU

Näistä asioista ja kunkin menetyksistä tuskin kukaan haluaa vitsiä vääntää. Tosin jos se suhde on huono niin se ero ja elämä sen jälkeen voi olla parasta aikaa elämässä mutta voin vain kuvitella sen tuskan minkä voi kokea erossa tai menetyksessä jossa itse kokee että meillä meni ihan hyvin.....

Jatkossa ystävien merkitys kasvaa ja mielestäni elämässä tulee etsiä niitä pieniä tyytyväisyyden ja onnellisuuden aiheitä....mitkä pienet asiat katkeruuden sijaan tuovat omaan arkeen tyytyväisyyttä....katkeruuden sijaan....mitkä ne pienet asiat ovatkin omassa elämässä hyvin ja missä olenkin onnistunut....me olemme kaikesta huolimatta onnellisia moniin muihin ressukoihin nähden yhteiskunnassamme......

Ehkä nyt taas kirjoitan skeidaa...

Kylläpäs oli viisasta tekstiä Luomujussilta.

Näinkö se onkin, että elämän tarkoitus on oppia jotain, ja oppimista ei tapahdu ilman niitä huonojakin kokemuksia? Ilman mitään sen kummempaa uskonnollista sanomaa, jota en sitäkään halua sinällään väheksyä.

Lainaus käyttäjältä: maraani - 21.03.14 - klo:20:28

Onhan meitä juu useampiakin täällä.

Multa "lähti selluliitti" yksitoista vuotta sitten pääsiäisenä. Olin 36-vuotias ja olimme olleet 16 vuotta yhdessä. Muutti suoraan toisen kanssa asumaan, kun olivat vähän jo harjoitelleet. Ei tullut siis varsinaisesti yllätyksenä, mutta silti lopullinen lähtö vähän yllätti. Helpotti kuitenkin kiristynyttä tilannetta heti.

Jäin entiseen yhteiseen omakotitaloomme asumaan. Töitä tein kuten ennenkin, ihan helvetisti, pitkää päivää ja kaukana kotoa - yöksi toki aina kotiin nukkumaan. Lapsia on neljä ja parin viikon välein olivat viikonlopun luonani. Se sujui ihan ok, mielestäni.

Taloudellisesti oli aika rankkaa, kun elatusmaksu menee tulojen suhteessa ja otin vastattavakseni talon kaikki velat - vaimo sai velattoman auton ja lisäksi tasinkoa. Pari vuotta yritin maksaa taloa, mutta eihän siitä mitään tullut ja sainkin talon sitten myytyä myöhemmin.

Löysin uuden onnen oltuani uusiosinkkuna pari vuotta. Nyt on jo yhdeksäs vuosi kimpassa, lapsiakin on tullut pari lisää - niinkuin niitä ei olisi entuudestaan ollut, vaimolla neljä ja mulla neljä! Taloudellista ahdinkoa riittää vielä (ainakin) viisi vuotta, vaikka olen saanut puhuttua elatusmaksua kohtuullisemmaksi. Mutta välit lapsiin ja eksään ovat hyvät. Onneksi tuli ero, en olisi muuten päässyt nykyiseen suhteeseeni.

Vertaistukea tai paremminkin juttuseuraa tarvitsin minäkin. Parin töiden kautta tutun rouvan kanssa vaihdoin ajatuksia sähköpostilla ihan kaveripohjalta. Uuden kumppanin bongasin melkein vahingossa netissä toimivasta treffipalvelusta.

Tsemppiä. Asioilla on taipumus järjestyä. Muuten, nyt on kevät.

  Voisin kertoa tarinan (kaikkihan sen kuitenkin tietää) mutta kun on tuo härikkö, niin antaa olla.  Sen vaan sanon ,että eroamaan lopullisesti pystyy vasta, jos ei ole lapsia. Lapsien avulla sitä *****ilua riittää hamaan katkeraan loppuun.

Nykyaikana se *****ilukin voidaan vähentää minimiin. Minulla takana railakas ero, luoja tietää millonka loppunäytös näytellään, mutta kumminkin sanansäilä on viuhunut puolin ja toisin. Nyt menossa jääkausi elikkä tekstareilla lasten menot. Tämän aamun viesti:tuleeko ja vastine: tulee ja kellon aika, takaisin OK. yksinkertaista.
Elikkäs poistin äijän muonavahvuudesta kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen reipas kaksi puoli vuotta sitten.  Ja päivääkään en ole katunut. Joskus tietysti yksinäisyys riivaa, kun nuorenisännän kanssa väännetään rautakangesta mallia, mutta toistaiseksi olemme samaan navettaan sopineet. Se on tuo ikäero ja kaikista suurin näkemysero.
Uutta onnea ja autuutta en ole vielä ehtinyt, kun näinkin on ihan hyvä. Kyllä kait se tulla saa, jos on tullakseen.

Lainaus käyttäjältä: maraani - 21.03.14 - klo:20:28

Onhan meitä juu useampiakin täällä.

Multa "lähti selluliitti" yksitoista vuotta sitten pääsiäisenä. Olin 36-vuotias ja olimme olleet 16 vuotta yhdessä. Muutti suoraan toisen kanssa asumaan, kun olivat vähän jo harjoitelleet. Ei tullut siis varsinaisesti yllätyksenä, mutta silti lopullinen lähtö vähän yllätti. Helpotti kuitenkin kiristynyttä tilannetta heti.

Jäin entiseen yhteiseen omakotitaloomme asumaan. Töitä tein kuten ennenkin, ihan helvetisti, pitkää päivää ja kaukana kotoa - yöksi toki aina kotiin nukkumaan. Lapsia on neljä ja parin viikon välein olivat viikonlopun luonani. Se sujui ihan ok, mielestäni.

Taloudellisesti oli aika rankkaa, kun elatusmaksu menee tulojen suhteessa ja otin vastattavakseni talon kaikki velat - vaimo sai velattoman auton ja lisäksi tasinkoa. Pari vuotta yritin maksaa taloa, mutta eihän siitä mitään tullut ja sainkin talon sitten myytyä myöhemmin.

Löysin uuden onnen oltuani uusiosinkkuna pari vuotta. Nyt on jo yhdeksäs vuosi kimpassa, lapsiakin on tullut pari lisää - niinkuin niitä ei olisi entuudestaan ollut, vaimolla neljä ja mulla neljä! Taloudellista ahdinkoa riittää vielä (ainakin) viisi vuotta, vaikka olen saanut puhuttua elatusmaksua kohtuullisemmaksi. Mutta välit lapsiin ja eksään ovat hyvät. Onneksi tuli ero, en olisi muuten päässyt nykyiseen suhteeseeni.

Vertaistukea tai paremminkin juttuseuraa tarvitsin minäkin. Parin töiden kautta tutun rouvan kanssa vaihdoin ajatuksia sähköpostilla ihan kaveripohjalta. Uuden kumppanin bongasin melkein vahingossa netissä toimivasta treffipalvelusta.

Tsemppiä. Asioilla on taipumus järjestyä. Muuten, nyt on kevät.

  Voisin kertoa tarinan (kaikkihan sen kuitenkin tietää) mutta kun on tuo härikkö, niin antaa olla.  Sen vaan sanon ,että eroamaan lopullisesti pystyy vasta, jos ei ole lapsia. Lapsien avulla sitä *****ilua riittää hamaan katkeraan loppuun.

peilillekkö sie huastelet.

Itselläkin on toinen ja toistaiseksi paras vaimo kierroksessa. Exän kanssa ei ollut onneksi lapsia, ja vaikka silloin toki kirpaisi, oli kyllä about parasta mitä allekirjoittaneelle on tapahtunut se ero. Netistä löytyi uusi puolikas joka muutti jo parin kuukauden päästä meille ja esikoinen syntyi ehkä vuosi ja 3kk tapaamisesta. Kaksoset reilu vuosi sen jälkeen.

Täytyy tosin sanoa että vaikka elämänlaatu parani puolison myötä, elämään sai kaiken kaikkiaan ihan uuden vaihteen silmään nimenomaan lasten myötä. Yliopistolla haahuilu sai jäädä, raksahommia hetken ja sitten parin robotin navetta pystyyn, ja hauskaa on ollut. Esikoinen täyttää kesällä 6.

No ei ole sattunu kohalle vielä avioeroa, joten siihen en ota kantaa ....

Mutta noita eronneita akkoja on kyllä soittoruokalat täynnä, tuskin tarvii kauaa yksin liikkua, jos uusi nainen kuvioihin kelpaa ja uuden suhteen haluat