Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Viljelysuunnitelma ohjelma  (Luettu 89732 kertaa)

alpo10

  • Vieras
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Mulla taitaa olla päivittämättä Peltotuki, ainoa kasvipeitteisyys
löytyy plus-paketin tukioptimoinnin kohdalla, ja siinäkin vain voi
valita sen 20 - 40 - 60 - 80% alasvetovalikosta, ja laskee tuet sen
mukaan, jos ajaa sen laskennan aina uudestaan.

Kasvulohkokohtaisessa suunnittelussa itseltä puuttunee kyseinen nappi,
tai sitten se on toimenpideluettelossa ei-aktivoitu.

Kunhan pääsen koneelle niin alan säätää, jäi korpeamaan, kun oli olo, että sen
tosiaan voisi Peltotuessa tehdä kasvulohkoittain, mutta ei vaan tarpeeseen
löytynyt. Vaikka on aivan turhaa jo, koska Vipussa oli ihan OK käyttöliittymä
itsessään, alat oli helpoin katsoa Karttapaikasta ja summata ruutupaperilla.

-SS-
lohkotietojen käsittely - lohkot välilehdellä (ei suunnittelussa) oikeassa reunassa painike "kasvipeite". Siitä avautuu melkein samanlainen näkymä, kuin vipussa eli voi ruksia aidosti kasvipeitteiset, kevennetysti muokatut ja ilman kasvipeitettä olevat, sekä muuttaa todelliset pinta-alat ellei koko lohko ole samaa.  Kuten sanoin, niin prosenttilaskuri ei kerro sitä prosenttia suoraan, josta olin kiinnostunut....vipussa se näkyy siinä tulosteessa oikein.

kuten mainitsit, vipussa on helppo tehdä ilmoitus....ei tätä ominaisuutta peltotuessa välttämättä tarvitse

Viimeksi muokattu: 02.11.17 - klo:19:00 kirjoittanut alpo10

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Joo se nappi näköjään ilmaantuu pro-version jossakin päivityksessä.
Se ei ollut peltotuki microssa, latasin sen nyt tänne työmaalle, ja
muistan kyllä kotonakin pro version lohkotietojen käsittelyssä
tutkailleeni tuota nappulariviä, olisi kyllä ottanut silmään.
Mielestäni kyllä kesällä ainakin latasin päivitykset.

Pitää tsekata, jos ei laske prosentteja, ei kyllä voi kehua silloin.
Kyntö- ja kevytmuokkaus-toimenpiteistä saa suodatetuksi niiden
kokonaisalan, paitsi kevätkynnöstä menee laskenta pieleen !

Mutta rahojen kertymä pitää tehdä Ymp.tuki-kasvipeitteisyys xx% -
toimenpiteellä, valiten sen saadun lopullisen kertymäprosentin kanssa,
sen pystyy tekemään tukioptimoinnissa eräajona, kunhan jo valmiiksi tietää
kertymäprosentit.

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Kasvipeite - nappi oli jo vuonna 2016.1 versiossa. Varmaan silloin
kokeilin, mutta en saanut mitään hyödyllistä lisäarvoa vipu-
ilmoitusta varten.

Se lienee toimintona vähän niin kuin ennen 2015 - tilanteen mukainen
kasvipeitteisyys, joka oli paljon suoraviivaisempi, ilman eri pellon käytön
ehtoja.

-SS-

Eastwood

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 628
  • Go ahead, make my day.
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Onks Sirppiin tullu tutustuttua?
Tässä kun äherrän Peltotuki ohjelman kanssa näitä kirjanpito ja suunnittelu asioita, niin tuo mobiili Sirppi osui silmään: https://www.sirppi.fi/#tutustu
Tuppaa tää kirallinen puoli pahasti laahaavan perässä, niin olisikohan tuosta mitään hyötyä...
So What?!

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Jos se toimii Peltotuen kanssa yhtä hyvin yhteen kuin Nutikkapro, niin - RUN AWAY !

-SS-

Don Essex

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1540
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Onks Sirppiin tullu tutustuttua?
Tässä kun äherrän Peltotuki ohjelman kanssa näitä kirjanpito ja suunnittelu asioita, niin tuo mobiili Sirppi osui silmään: https://www.sirppi.fi/#tutustu
Tuppaa tää kirallinen puoli pahasti laahaavan perässä, niin olisikohan tuosta mitään hyötyä...

Olen ihan vähän kokeillut sitä viime vuonna.  Ihan kätevältä vaikutti. Sirppi on eri systeemi, kun Peltotuki, ja sen tiedot pitää synkronoida erikseen. Mikä voi kyllä olla hyväkin asia, voi tiedot vielä tarkistaa. Tehdyt toimet on helppo kuitata ja siirtää Peltotukeen. Uusiakin muistiinpanoja on minusta helppo tehdä. Se löytää lohkon varsin hyvin, jos puhelimen sijainti on päällä. Eli näyttöön tulee aika hyvin sen lohkon tiedot oletuksena, missä sillä hetkellä sijaitsee. Joskus kyllä naapurilohkon.

Kartta on toimiva. Sihen on helppo tehdä havaintoja paikkatiedon kanssa . Kuten laskuaukot, rikkaesiintymät ym. Nutikkaan sitä ei ilmeisesti ole kytketty. Minulla on Micro, joten en nutikkaa oikein tunnekaan. Vaatii älypuhelimen. Muiden, kun Peltotukeen synkronoitavsn tiedon käyttö on minulla aika pahasti hakusessa. Kastalle tehdyt merkinnät löytyivät ainakin vielä viime syksynä  vain puhrlimen avulla Sirppi ohjelmasta. Toki helposti, mutta olisi kiva käyttää niitä hyödyksi isommaltakin näytöltä eli pöytätietokoneelta. En kuitenkaan ole ohjelmaa käyttänyt kovin paljoa vielä, ja viime syksyn jälkeen en laisinkaan, joten muutoksia lienee kehitteillä olevaan ohjelmaan tehty jo jonkin verran. Ehkä tuo kaipaamani tietojen käsittely isolllakin näytöllä jo on saatu. Palautetta olen kyllä asiasta antanut.

Meillä Peltotukea käyttää 2 henkilöä. En osaa sanoa, miten sen saisi soviteltua yhteen. Kahdet merkinnät sirpin kautta voisivat aiheuttaa ristiriitoja. Samoin toinen merkintä Sirpistä, toinen Peltotuesta. Siksi olen testannut synkronointia vain hyvin vähän. Teen kyllä merkintöjä Sirppiin, mutta en helposti synkronoi niitä, jottei tulisi ristiriitoja ohjelmaan. En osaa sanoa, tulisiko niitä, mutta varon, kun en ole mikään virtuoosi ongelmien ratkaisuissa tietokoneella. Yksin käytettäessä Sirpin käyttö olisi varmasti aika helppoa.

Nyt kun avasin Sirppiä puhelimesssa, se pyysi käyttäjätunnusta ja salasanaa. Ne ovat toimistossa ja kun käyttäjätunnusta ei voi itse valita (Peltotuen lisenssinro), en sitä muista. Kerran ennenkin on näin käynyt, joten sillä kertaa ei merkintöjä päässyt tekemään. Siis synkronoinnit pitää tehdä (Peltotuki kysyy aina alussa) ja ilmeisesti ohjelma ei saa olla käyttämättä liian kauaa puhelimessa. Sirppi on siis vain puhelimeen asennettava appi, jolla periaatteessa kauko-ohjataan Peltotuen toteutuneet- välilehteä. Vaikuttaa hyvältä tuohon käyttöön, mutta silti se merkintä pitää ylipäätään tehdä. Ja varsinkin jos sen tekee lohkolla vielä ollessa, se vaikuttaa varsin helpolta. Sirppi on toistaiseksi ilmainen, joten kannattaa ladata se ja kokeilla. Aika vaikeaa sillä on koko Peltotuki sotkea.

Vielä tuohon SS:n mainitsemaan Nutikkaan verrattuna. Joskus olen siihen yrittänyt perehtyä menestyksettä (testasin Peltotuki Prota). On tuo Sirppi karttoineen tosi helppo siihen verrattuna. Jopa minä olin suht helposti sinut Sirpin karttaosien kanssa. Enkä ole kovin hyvä näiden sovelluksien oppimisessa. Ehkä tänä kesänä tulee testattua ohjelmaa paremmin.
Don Essex

Eastwood

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 628
  • Go ahead, make my day.
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
No, tarvii varmaan kokeilla. Päivän päätteeks harvemmin (jos koskaan) tullu syötettyä tietsikalle päivän merkintöjä paperilta. Ja silloin ne vielä on jotenkuten yleensä muistissa, jos kaikkea ei tullut kirjoitettua tai joku virhe eksyny muistiinpanoihin.
So What?!

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Nutikka joo. Mikä siinä on niin vaikeaa tehdä simppeliä karttaohjelmaa kuten Vipussa tai Kansalaisen Karttapaikassa ? Ovatko nämä mainitut niin kalliita, ettei niitä rajatietoja ja aloja pystyisi liittämään osaksi sinänsä ihan toimivaan Peltotukeen ? Hiukan riipii se, että jos suunnittelee ennen kuin Vipu aukeaa, joutuu piirtelemään erinomaisen tarkalla ja helpolla Karttapaikalla alat, ja sitten sovittaa samat aarit kohdalleen vipussa ja sitten vasta siirtää lohkot Vipusta Peltotukeen. Ja siinä se Nutikka irvistelee hyödyttömänä sivussa.

Nutikkaan jos koskee, hetken päästä on kartalla epämääräisiä syheröitä ja 30 kasvulohkoa ja punainen varoitus, että pinta-ala on -xx hehtaaria..  joku imaginääriluku vai..hukkaa peruslohkonkin siinä välissä.

-SS-

Viimeksi muokattu: 17.04.18 - klo:12:47 kirjoittanut -SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Tämä estää ainakin minulla Sirpin käytön.

Jos samaa Peltotukea käytetään usealla tietokoneella, toinen Peltotuki voi sotkea synkronoinnissa omien tietojensa lisäksi myös pilvipalvelun tiedot! Siksi saman Peltotuki-lisenssin käyttäminen useassa tietokoneessa on ehdottomasti kiellettyä, jos käytössä on myös Sirppi

Usean tietokoneen käyttö menee itsellä tikun välityksellä- Teen aina Peltotuen varmuuskopion tikulle ja palautan siellä toisella tietokoneella ja voin heti jatkaa, sama toisin päin. Ehkä pitää siirtyä yhden tietokoneen nettietäkäyttöön, ja käyttää Peltotukea vain yhdellä laitteella, sillä etäkäytettävällä.

-SS-

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8339
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Ihan hyvin Sirpin synkronoituminen sujui. Ihan kauheasti en sitä viimevuonna käyttänyt. Kännykkä pystyi tunnistamaan lohkon vasta aika myöhään kesällä, kun ne olivat ensin Mavillta saatavissa. Ilman tunnistusta oli aika hankala etsiä lohkoa, kun kuitenkin noita lohkoja on aikamoinen määrä.
Nutikkaa en ole senjälkeen käyttänyt, kun Vipuun joutui kuitenkin kartat piirtämään. Omat konstinsa Nutikassa on, mutta Vivussa on lähes mahdotonta saada piirrettyä kasvulohkoa saarekkeiden väliin.
Mystinen kesälaatumies

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Eikö mikään suunnitteluohjelmista pysty toimittamaan Vipuun päin karttatietoa valmiiksi  ? Uskomatonta, että vuonna 2018 ja Google Mapsin ym. helppojen käyttöliittymien aikana ei periaatteessa graafinen data ei pysty siirtymään automaattisesti ?

Vai olisivatko ne Vipuun integroidut järjestelmät semmoisia satojentuhansien systeemejä, ja sitten prentti kun menee pellolla, päivittyy Vipu samalla ?

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Luin Nutikka Pron käyttöohjeen uudestaan ajatuksella. Näin yhdellä huolellisella lukemisella, jäi epäselväksi lähinnä vain yksi asia: Mihin sitä Nutikkaa oikeastaan voisi käyttää ? Useassa ohjeen kohdassa todetaan, että "Karttaohjelman avulla on mahdollista tehdä viljelysuunnittelua karttamuodossa. Esim. kartalla voidaan perustaa uusi kasvulohko, joka syntyy samalla myös Peltotukeen."

Mutta sitten heti seuraavissa kohdissa todetaan, että viljelyssä uuden kartan perustaminen tapahtuu siirrolla hallinnon järjestelmästä. Samoin kasvulohkot perustetaan siirtämällä ne Vipu-palvelun järjestelmästä. Jos tekee jotenkin muuten, pitää olla takymetrit ja GPS:t ja digijärjestelmät ja maanmittaushallituksen amanuenssit hommassa mukana, se kartta-aineisto ei kuitenkaan ole pätevä, vaan vain Vipuun digitoidut kartta-aineistot pätevät tukihaussa. Ja jos hakee Vipusta kartat, ne korvaavat Nutikassa piirretyt ! Lisäksi ongelmat, mitä sen Nutikan kanssa tuntui esiintyvän, johtuvat tästä yhdestä seikasta: "Hallinnolta noudettuja kasvulohkoja ei voi muokata Peltotuen karttaosassa ". Mainitaan kyllä, että voi perustaa uuden kasvulohkotason, johon voi sitten piirrellä syheröitä itse. Mutta miksi ? Eli palataan tuohon ensimmäiseen kysymykseen.

Tässä alkaa näyttää siltä, että se Nutikka on vain ympätty Peltotuki Pro:n laajimpaan-tuotteeseen mukaan, että voidaan sanoa, että sellainen karttaosa siinä on, mutta yhtään mitään karttatukihakuun ja viljelysuunnitteluun liittyvää voi tehdä lähinnä Vipu-palvelun istunnon aikana.  Sen yhden kiven ja muutamat laskuaukot voi merkitä seipäällä tai katsoa salaojakartoista.

Oikeasti ohjelmiston markkinoija voisi tehdä galluppia siitä, kuinka moni oikeasti käyttää Nutikkaa, ja kuinka moni pystyy sillä tekemään yhtään mitään lisäarvoa viljelyynsä. Esimerkiksi Kansalaisen karttapaikan karttaliittymä, jossa näkyy myös hyvin ajankohtaiset tonttirajat ja ilmakuvat, tasojen valinta on salamannopea, voi säätää läpinäkyvyysprosenttia, erittäin nopea ja kevyt pituuden ja pinta-alan mittaus, niitä mittauksia voi pudotella vapaasti useampia samalle kartalle, se on harmi, ettei tuollaista käyttöliittymää voisi käyttää viljelysuunnittelussa integroituna edes johonkin, verrattuna selvästikin yliorganisoituun mutta - en sano täysin käyttökelvottomaan, vaikka mieli tekisi - mutta vaikeasti omaksuttavaan NutikkaProhon

-SS-

Viimeksi muokattu: 24.01.19 - klo:21:34 kirjoittanut -SS-

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8339
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Noilla ominaisuuksilla oli käyttöä ennen Vipukarttoja. Ohjelmantekijän olis kannattanut poistaa Nutikka käytöstä kun Vipu tuli.

mulla ei ole nutikkaa käytössä, joten ei ole kokemusta sen käytöstä.

Jos olisin tekemässä viljelyyn sopivaa karttaohjelmaa, niin tekisin kaikkea muuta, kuin yhteensopivan vipu-sovelluksen kanssa. Maatilahallinnon pinta-alan mittaus on mukava kombinaatio, jossa käytetään ilmakuvasta digitoituja lohkojen pinta-aloja, sijoitettuna jonkun koordinaatiston karttapohjalle, joita sitten käydään gps:llä ja mittanauhalla tarkistelemassa maastossa. Jokainen ymmärtää, että ilmakuva on tasokuva ilman korkeustietoja, karttakoordinaatistossa taas maapallon pyöreys tasoitetaan neliönmuotoisiksi ruuduiksi, gps:llä kysytään yksittäisten pisteiden absoluuttista sijaintia pallon pinnalla ja mittanauhalla mitataan tämän aika ryppyisen pallon pinnalta pituusmittoja. C-alueen vuoristo-oloissa jokaisella mittaustavalla saadaan eri pinta-alat.

Oman galluppikyselyn tulos on selvä eli en kaipaa karttasovellusta, koska pinta-ala pitää laittaa vipuun numeroilla ja piirtää... kyseessä on "ainoa oikea tapa" ilmoittaa. Viime kesän tilavalvonnassa myös päätin etukäteen, etten mene peltolenkille mukaan kyseenalaistamaan valvojien työtä... riita pellolla olisi tuottanut isomman tukimenetyksen kuin nyt tehty 0.03ha konsanaan.

Viimeksi muokattu: 24.01.19 - klo:22:28 kirjoittanut alpo10

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Noilla ominaisuuksilla oli käyttöä ennen Vipukarttoja. Ohjelmantekijän olis kannattanut poistaa Nutikka käytöstä kun Vipu tuli.

Oletettavasti näin on. Silti Nutikasta  ehkä olisi voinut rakentaa
Sirppisovelluksen kaltaisen tuotteen jo valmiiksi, nyt sitten pitää
Sirppiä tutkailla erikseen, ja ohjelman hallinta mene vähä hajalleen.

Onkohan Sirpissä vieläkin se rajoitus, ettei saa päivittää useassa eri koneessa
olevia peltotukisovelluksia. Toisaalta, jos päivittää ensin lohkotietokannan ja
version, ei kai se Sirppi tiedä, että se kulloinekin Peltotuki-asennus olisi jotenkin väärä",
jos ovat kopiot toisistaan ?

-SS-