Aika vaikeaa on meikäläisen pohjatiedoilla vastata noihin Jössen kirjoituksiin ,mutta yritetään nyt jotenkin spekuloida tuota hävittäjähankintaa.
Ehkä Gripen on jäi hankinnoista pois sen vuoksi että pohjola on kokonaisuudessaan strategisesti huono paikka hävittäjätuotannolle. Sotatilanteessa 60 hävittäjää ei ole paljon mitään ja niitä olisi hyvinkin pian hankittava lisää ja jos meillä on vain riittävästi lentäjiä niin kyllä Horneteja saadaan paljon nopeammin käyttöön kuin Ruotsalaisia. Jos taasen olisimme ostaneet esim 150-200 ruotsalaista hävittäjää niin lähtökohta olisi alun alkaen parempi ,mutta tuommoinen hankinta olisi kaatunut heti alkuunsa eduskunnassa.
Köyhän miehen puolustusvoimissa on kai tärkeää osoittaa mahdollisille vihollisille että meillä on saatavilla nopeasti lisää kalustoa jos tarvitaan, kun taas rauhan aikana sellaiset rahamäärät hankintoihin eivät tulisi koskaan kuuloonkaan Suomen poliittisessa ilmapiirissä.
Hornetista oli vuonna 1990 jo tuotettu a,b,c,d versiot ja Giben oli vielä proto asteella. 3 tuotetusta Gribenistä 2 oli tullut kenttään kesken lennon.
Miksi ostaa 4:n sukupolven kone joka on tuotannossa vasta 5-10 vuoden päästä kun markkinoilla on jo 4 sukupolven hävittäjiä?
Migissä oli ongelma se että varaosien saatavuus oli tuolloin heikko. Huonoimat Migit oli purettu jo varaosiksi.
T-72 panssarivaunu oli jo vanhentunut niitä itä-saksasta ostettaessa. Ruotsi osti samaan aikaan Leobardeja ja ne on Ruotsissa käytössä.
Liitoutuneet teki Saddamin T-72 emmentaalia Perianlahdella M1A2 Abrams panssareilla. Amerikkalaisten Ambrams panssarilla on sama pääase kuin Leobardissa.
Venäjältä ostettiin BUK-ilmatorjuntaohjuksia mistä jössejänis ei puhunut halaistua sanaa. Nämä Lipposen hallituksen aikana ostetut ilmatorjuntaohjukset jostain syystä poistettiin nopeutetussa aikataulussa. Tilalle hankittiin suorituskyvyltään heikompi Norjalainen järjestelmä. Miksi?
Samoin jössejänis unohtaa mainita tämän heko-hankinnan. Vuosia myöhässä kun käyttöön ostetaan kone mikä löytyy vasta suunittelupöydältä.
Syntyyhän tähän keskustelua. Ja vieläpä asiasta eikä asian esittäjästä.
Loanneksen teoriassa lisäkoneiden nopeasta saannista on puolensa. On kuitenkin käynyt ilmi, että Ruotsi oli varannut kylmän sodan aikana Suomelle lisäkoneita, koska niitä ei rauhansopimuksen mukaan voinut olla määräänsä enempää Suomen alueella ja virallisessa kalustoluettelossa. Erilaisin sopimuksin kaluston saatavuutta voitaisiin, jos ei nyt varmistaa, niin todennäköistää kuitenkin. Toisaalta täysimittainen sota on niin hupaa lentokalustolle, että melkein sama sitten alkaa olla, onko hävittäjiä 60 vai 160, jos naapuri tosiaan ottaa asiakseen niiden tuhoamisen. Suomen mittakaavassa koneiden tärkein tehtävä on nostaa hyökkäyksen hintaa. Lisäksi hävittäjillä on myös suuri imagoarvo, jolla pönkitetään omien kansalaisten itsetuntoa ja annetaan ulkomaiden suuntaan erilaisia viestejä. Tämä viestiefekti on aika vähille jäänyt Hornet-keskustelussa niin tässä kuin yleisemminkin. Kuitenkin sillä oli erittäin suuri merkitys näiden koneiden hankinnassa. Nyt haluttiin amerikkalaista rautaa.
Gripeneiden hylkimiselle oli varmasti osasyynä epävarmuus siitä, millaisia koneita lopulta tuotantoon tulisi. Tuossa vaiheessa tuotekehitykseen oli kulunut jo niin paljon rahaa, että tuskin hanketta enää olisi voinut kokonaan peruuttaa. Hyvin myös tiedettiin, että Suomen tilaus olisi antanut Gripen-valmistukselle taloudellisia lisäresursseja ja kaupallista uskottavuutta.
Esitinkin tuossa aiemmin kysymyksen, olisiko ollut uhka maamme turvallisuudelle, jos olisimme lykänneet hankintaa vielä parilla vuodella ja tehneet päätöksen sitten.
Gripenin lisäksi olisi tällöin voinut tarjousta kysyä myös EuroFighter Typhoonista ja Dassault Rafalesta, joita pidetään mm. Gripenin ja SU:35:n ohella 4.5 tai 4++ -sukupolven hävittäjinä, joiden tärkein 5. polven hävittäjistä erottava ominaisuus on häiveominaisuuden puuttuminen. Se, että tämän tyyppisten hävittäjien hankinnasta aletaan puhua nyt, on mielestäni vähän outoa, kun näitä koneita kuitenkin kaupiteltiin jo silloin, kun Hornet-kauppa lyötiin lukkoon.
Mitä panssareihin tulee, niin T- 72:n heikkoa menestystä Persianlahden sodassa voi paikata kyseisen laitteen menestyksellä Georgian sodassa. Kummassakaan ei ole suoranaisesti kyse vain pelkästä panssarivaunusta, vaan myös kaikesta muusta. Miten vaunu soveltuu taktiikkaan ja maastoon, miten sen miehistö on koulutettu ja millaista tiedustelu- ja ilmatukea kumpikin osapuoli saa. Vaunuilla on erilaisia käyttötarkoituksia ja tapoja. Meille on hankittu myös Ruotsalaisia CV 90 rynnäkköpanssarivaunuja. Se ei tee niistä huonoja, että Irakin aavikolla niistä olisi tullut reikäjuustoa sekä Abramsien, että T-72:sten toimesta. (sen sijaan CV:kin on varmasti jonkun mielestä huono siksi, että se on ruotsalainen. Jokuhan täällä jo totesi, ettei ruotsalaiseen kalustoon voi luottaa, se on kuulemma niin moneen kertaan nähty.) Niitä olisi puhkonut myös T-55, joka oli Irakin määrällisesti tärkein panssarivaunu.
Kuten aiemmin jo kirjoitin, Leopard on paksummin panssaroitu ja siinä on järeämpi ase kuin 72:ssa, mutta 72:n silhuetti ja keveys sopivat erinomaisesti Suomalaiseen maastoon. Panssarivaunussa yhdistyy suoja, tuli ja liike. Suojasta ja tulesta ei ole iloa, jos on uponneena suohon.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tässä varsinaisesti vertailla kalustoa, vaan tuoda esiin rahan käyttöön liittyviä kysymyksiä tilanteessa, jossa jatkuvasti kerrotaan puolustusvoimien taloudellisesta ahdingosta.
On tosiaan paljon muutakin, mihin en ole ehtinyt, muistanut tai osannut ottaa kantaa. Mainitsit ilmatorjuntajärjestelmät. Niissä on kanssa myös soudettu ja huovattu. Olalta-ammuttaviin vuoroin uskotaan, vuoroin ei. Nyt taas uskotaan. Bukeista ja Marksmannista luopumisen kiirettä en ymmärrä. Bukeilla ammuttiin alas venäläisiä koneita Georgian sodassa.
