Sanoin toki etten ole mikään ajatuksen lukia siinä että tarvitaanko nyt apua vai ei.
Tuo on kyllä lähes syntymästä asti ominaispiirre ihmisessä. Joillakin on se kyky, joillakin ei. Omasta jälkikasvusta yhdellä on se kyky: Esimerkiksi kun on jälkikasvua kaverina jossakin ryskähommassa, niin ainoastaan se yksi oma-aloitteisesti seuraa, mitä ollaan tekemässä, ja tuo esim. jonkun apupölkyn ja kangen pyytämättä käteen, kun "isiltä loppuu nostossa voima" ja vaan pää tärisee ja ääntäkään ei juuri muuta tule kuin ähkinää. Noiden toisten kanssa on ihan turha yrittää kähistä apua, katse on muualla ja haaveilut päällänsä, taakka on pudotettava ja annettava mennä menojaan ja hakea sitten itse lisäapuvälineitä. Se passiivisuus kyllä joskus riepoo, ja silloin kun olivat vähän toisella kymmenellä, niin se kyllästynyt silmien muljautus vastauksena kritiikkiin laittoi kyllä sapen kiehumaan.
Tiedänpä kyllä hyvinkin, ketä tulen kysymään jatkajaksi joskus sitten, josko olisi kiinnostusta....
-SS-