[
Uskomaton venkurakin olet. Tiedät varmasti aivan hyvin, että suurin syy kansallissosialismin vastustamiseen on nimenomaan se, että silloin valtio kontrolloi rahaa, eivätkä "monetarista valtaa käyttävät tahot"
**** No johan on taas paksua juttua.
Suomi oli itse kontrollissa markan suhteen, kunnes ulkomainen velanotto vapautettiin. Suomi ei ollut kansallissosialistinen valtio, vaikka Suomella oli oma valuutta, jota se saattoi devalvoida tai revalvoida ja ohjailla korkotasoja taloudellisen tilanteen mukaan.
**** Eli miksi siis uskoa kansallissosialismiin kun homman voi hoitaa ihan pohjoismaisella demokratiallakin?
Nyt meillä on euro, jota kukaan ei hallitse, mutta jota monetaarista valtaa käyttävät tahot voivat häiritä ja ohjailla. Eu alue on liian epäyhtenäinen, kansallistunteen puuttuessa, jotta vaikeat päätökset hyväksyttäisiin yhteisen edun nimissä tehdyiksi.
**** Ja markallako ei spekuloitu ja sen arvoa ohjailtu?
Lisäksi poliitikot ovat totaallisen ääliöitä, mitä tulee rahataloudelliseen osaamiseen. Edes mediassa ei esitetä mitään realistisia kannaottoja asian suhteen. Puhutaan vain "säästämisestä" järjestelmässä, jonka toiminta edellyttää loputonta kasvua.
***** No kovin kaukana realismista on natsienkin talousoppi. Sääli että Hitler tyhmyyksissään rupesi pyssysille, jos natsit olisivat heiluneet vallassa vielä yhden vuosikymmenen lisää, olisi Saksan talous romahtanut samalla tavalla kuin romahti eräs toinen suunnitelmataloutta ajanut järjestelmä. Neukkujen talous kesti niinkin kauan kuin se kesti suunnattomien luonnonvarojen ansiosta, Saksassa romahdus olisi ollut nopeampi.
Tää usko siihen, että tämmönen pieni maa voi kontrolloida omaa markkaansa miten haluaa 
On täysin järjetön, nähtiinhä se yheksänkymmetäluvun alussa, kun Mauno käski "kontrolloida" markkaa ja sitten korot nousi pilviin ja lopulta se markka romahti alas, siitä kontrollista huolimatta 
on tosi että markan hoidossa kokemattomat sosiaalialan osaajat kuten koivisto
tekivät pahoja virheitä,,,,,,,kait muistatte se ahdingon alkaessa tehdyn revalvoinnin
joka pani hätäjarrun päälle ,,,,,ja sitteen yritettiin estää devalvointia kunnes
markkinavoimat sen tekivät
