Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kultaisen aamunkoiton kannatus jo 20%  (Luettu 12013 kertaa)

rööri-roope

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1335
Vs: Kultaisen aamunkoiton kannatus jo 20%
[

Uskomaton venkurakin olet. Tiedät varmasti aivan hyvin, että suurin syy kansallissosialismin vastustamiseen on nimenomaan se, että silloin valtio kontrolloi rahaa, eivätkä "monetarista valtaa käyttävät tahot"

**** No johan on taas paksua juttua.

Suomi oli itse kontrollissa markan suhteen, kunnes ulkomainen velanotto vapautettiin. Suomi ei ollut kansallissosialistinen valtio, vaikka Suomella oli oma valuutta, jota se saattoi devalvoida tai revalvoida ja ohjailla korkotasoja taloudellisen tilanteen mukaan.

 **** Eli miksi siis uskoa kansallissosialismiin kun homman voi hoitaa ihan pohjoismaisella demokratiallakin?

Nyt meillä on euro, jota kukaan ei hallitse, mutta jota monetaarista valtaa käyttävät tahot voivat häiritä ja ohjailla. Eu alue on liian epäyhtenäinen, kansallistunteen puuttuessa, jotta vaikeat päätökset hyväksyttäisiin yhteisen edun nimissä tehdyiksi.

**** Ja markallako ei spekuloitu ja sen arvoa ohjailtu?

Lisäksi poliitikot ovat totaallisen ääliöitä, mitä tulee rahataloudelliseen osaamiseen. Edes mediassa ei esitetä mitään realistisia kannaottoja asian suhteen. Puhutaan vain "säästämisestä" järjestelmässä, jonka toiminta edellyttää loputonta kasvua.

***** No kovin kaukana realismista on natsienkin talousoppi. Sääli että Hitler tyhmyyksissään rupesi pyssysille, jos natsit olisivat heiluneet vallassa vielä yhden vuosikymmenen lisää, olisi Saksan talous romahtanut samalla tavalla kuin romahti eräs  toinen suunnitelmataloutta ajanut järjestelmä. Neukkujen talous kesti niinkin kauan kuin se kesti suunnattomien luonnonvarojen ansiosta, Saksassa romahdus olisi ollut nopeampi.

In vino veritas

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078

Tää usko siihen, että tämmönen pieni maa voi kontrolloida omaa markkaansa miten haluaa  8)
On täysin järjetön, nähtiinhä se yheksänkymmetäluvun alussa, kun Mauno käski "kontrolloida" markkaa ja sitten korot nousi pilviin ja lopulta se markka romahti alas, siitä kontrollista huolimatta  :o
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Kultaisen aamunkoiton kannatus jo 20%
Eikä kansallissosialistit ole vieläkään vaivautuneet kertomaan, miten sorokset laitetaan tuomiolle ja vankilaan. Ja millä oikeusperiaatteella :D

Adami ja Sepe ne pitäytyvät tiukasti ennakkoluuloissaan. Setkalle ja Apilakselle plussaa, itse en olisi osannut asioita noin hyvin sanoiksi laittaa, mutta yhdyn mielipiteisiin.
Ennakkoluuloa tai historian siipien havinaa. Rasismi on ennakkoluuloa. Samoin antisemitismi.  Enkä mäkään ole ennakkoluuloista vapaa. Mutta näen kyllä analogian edellisen globalisaation eli vapaakauppajakson päättymisen ja tämän hetken kanssa. Se kun loppui ensimmäiseen maailmansotaan ja suureen lamaan, jonka seurauksena kansallissosialistit pääsi Saksassa tekemään yhteiskuntakokeensa. Vapaata demokratiaa eivät suosineet valtaantulonsa jälkeen, eivätkä sitä suosi zetorit eikä apilakset. Kumpikin pitää rotua, ihonväriä, uskontoa jne ihmisarvon mittarina ja syrjimisen perusteena.

Jos pitää valita, voittaako suurpääoma vai natsismi ihmisyyden, valitsen suurpääoman. Ajatusleikki on kyllä naurettava, muttei voi auttaa ;D
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Zetor

  • Vieras

funktionaalinen rahoitus

"Voidaankin sanoa, että funktionaalinen rahoitus ennen kaikkea laajentaa demokraattisen keskustelun ja päätöksenteon alaa vähentämällä globaalien luottomarkkinoiden ehdollistamisvaltaa."

Niinpä.

Lainaus
Lernerin mielestä valtion kulutusta ei tarvitse sopeuttaa vastaamaan verokertymää, koska tarvittaessa valtio voi rahoittaa kulutuksensa suorilla keskuspankkiluotoilla.

Käytännössä tämä heppu siis väittää, että valtio voi kuluttaa miten lystää ja painaa lisää rahaa tarvittaessa.

JA just kun pääsit tuomitsemasta setelirahoituksen ;D ;D
                   
Tuomitsemasta? Olen vain linkittänyt tänne jutun, jossa kerrotaan, ettei se käytännössä ole tällä hetkellä mahdollista.

Viimeksi muokattu: 23.08.13 - klo:21:30 kirjoittanut Zetor

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Kultaisen aamunkoiton kannatus jo 20%
[

Uskomaton venkurakin olet. Tiedät varmasti aivan hyvin, että suurin syy kansallissosialismin vastustamiseen on nimenomaan se, että silloin valtio kontrolloi rahaa, eivätkä "monetarista valtaa käyttävät tahot"

**** No johan on taas paksua juttua.

Suomi oli itse kontrollissa markan suhteen, kunnes ulkomainen velanotto vapautettiin. Suomi ei ollut kansallissosialistinen valtio, vaikka Suomella oli oma valuutta, jota se saattoi devalvoida tai revalvoida ja ohjailla korkotasoja taloudellisen tilanteen mukaan.

 **** Eli miksi siis uskoa kansallissosialismiin kun homman voi hoitaa ihan pohjoismaisella demokratiallakin?

Nyt meillä on euro, jota kukaan ei hallitse, mutta jota monetaarista valtaa käyttävät tahot voivat häiritä ja ohjailla. Eu alue on liian epäyhtenäinen, kansallistunteen puuttuessa, jotta vaikeat päätökset hyväksyttäisiin yhteisen edun nimissä tehdyiksi.

**** Ja markallako ei spekuloitu ja sen arvoa ohjailtu?

Lisäksi poliitikot ovat totaallisen ääliöitä, mitä tulee rahataloudelliseen osaamiseen. Edes mediassa ei esitetä mitään realistisia kannaottoja asian suhteen. Puhutaan vain "säästämisestä" järjestelmässä, jonka toiminta edellyttää loputonta kasvua.

***** No kovin kaukana realismista on natsienkin talousoppi. Sääli että Hitler tyhmyyksissään rupesi pyssysille, jos natsit olisivat heiluneet vallassa vielä yhden vuosikymmenen lisää, olisi Saksan talous romahtanut samalla tavalla kuin romahti eräs  toinen suunnitelmataloutta ajanut järjestelmä. Neukkujen talous kesti niinkin kauan kuin se kesti suunnattomien luonnonvarojen ansiosta, Saksassa romahdus olisi ollut nopeampi.

Tää usko siihen, että tämmönen pieni maa voi kontrolloida omaa markkaansa miten haluaa  8)
On täysin järjetön, nähtiinhä se yheksänkymmetäluvun alussa, kun Mauno käski "kontrolloida" markkaa ja sitten korot nousi pilviin ja lopulta se markka romahti alas, siitä kontrollista huolimatta  :o

on  tosi  että  markan  hoidossa   kokemattomat   sosiaalialan  osaajat  kuten  koivisto
tekivät  pahoja  virheitä,,,,,,,kait  muistatte  se  ahdingon  alkaessa  tehdyn  revalvoinnin
joka  pani  hätäjarrun  päälle  ,,,,,ja  sitteen  yritettiin  estää  devalvointia   kunnes
markkinavoimat  sen  tekivät >:(

Jos ja jos, realismia on vain, että natsien talousoppi loi Saksan talousihmeen. Loppu on jossittelua.

Niiltä lähti mopo käsistä, kun ne vapautti sen ulkomaisen velanoton. Sillä pedattiin Suomi EU- ja Euro kuntoon. Loppu on kosmetiikkaa. Se oli sitä suunnitelmataloutta parhaimmillaan.

Zetor

  • Vieras
Vs: Kultaisen aamunkoiton kannatus jo 20%
[
***** No kovin kaukana realismista on natsienkin talousoppi. Sääli että Hitler tyhmyyksissään rupesi pyssysille, jos natsit olisivat heiluneet vallassa vielä yhden ...

Rööri-Roopella on salattua tietoa siitä, että Hitler elää. Kirjoittaa preesenssissä.

Zetor

  • Vieras
Vs: Kultaisen aamunkoiton kannatus jo 20%
[
**** No johan on taas paksua juttua.

Pidätkö paksusta?

Zetor

  • Vieras
Vs: Kultaisen aamunkoiton kannatus jo 20%
Paska jätkä toi röllö-roope.

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Kultaisen aamunkoiton kannatus jo 20%
Eikä kansallissosialistit ole vieläkään vaivautuneet kertomaan, miten sorokset laitetaan tuomiolle ja vankilaan. Ja millä oikeusperiaatteella :D

Adami ja Sepe ne pitäytyvät tiukasti ennakkoluuloissaan. Setkalle ja Apilakselle plussaa, itse en olisi osannut asioita noin hyvin sanoiksi laittaa, mutta yhdyn mielipiteisiin.
Ennakkoluuloa tai historian siipien havinaa. Rasismi on ennakkoluuloa. Samoin antisemitismi.  Enkä mäkään ole ennakkoluuloista vapaa. Mutta näen kyllä analogian edellisen globalisaation eli vapaakauppajakson päättymisen ja tämän hetken kanssa. Se kun loppui ensimmäiseen maailmansotaan ja suureen lamaan, jonka seurauksena kansallissosialistit pääsi Saksassa tekemään yhteiskuntakokeensa. Vapaata demokratiaa eivät suosineet valtaantulonsa jälkeen, eivätkä sitä suosi zetorit eikä apilakset. Kumpikin pitää rotua, ihonväriä, uskontoa jne ihmisarvon mittarina ja syrjimisen perusteena.

Jos pitää valita, voittaako suurpääoma vai natsismi ihmisyyden, valitsen suurpääoman. Ajatusleikki on kyllä naurettava, muttei voi auttaa ;D

Se on jo nähty kaiken aikaa että agron oma jyygi boy  vahvasti suurpääoman ja uusliberalismin äänitorvi,

Kiitos hervastille positiivisestä kommentista tuskin olet ainoa täällä joka ei enää jaa aatamin toitottamia liberalistisia oppeja ihmisyyteen ja inhimillisyyteen vetoaminen jyygiboyllä on kuin yrittäisi kuorruttaa lehmänpaskaa kermavaahdolla herkku kakuksi paskan maku ei tosin häviä huomaa se joka joutuu kakkua maistamaan.

Viimeksi muokattu: 23.08.13 - klo:23:01 kirjoittanut apilas