Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Tiemäärärahat  (Luettu 3556 kertaa)

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Tiemäärärahat
Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.

Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.

Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.

Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Tiemäärärahat
Afganistanin presidentti Hamid Karzai kävi juuri kuittaamassa Veetinkin pihatien päällysterahat hovilleen.
Vuosittaisella 30 miljoonalla olisi tehnyt Veetille vaikka nimeänsä kantavan sillan joka maakuntaan, nyt rahat ovat afgaanien huolena.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Tiemäärärahat
Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.

Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.

Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.

Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.

Kekkonen olis viisas mies! Teki tiet mitä pitkin ihmiset voi muuttaa Ruotsiin polittisiksi pakolaisiksi kun suomessa on sinipuna! ;D
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Tuolloin 1970-luvulla oli vallassa kepu+vasemmisto...riippumatta vaalien tuloksesta.

Aiheellisesti voikin kysyä, että kuinka hyvin yritystoiminta olisikaan täällä etelässä kehittynyt, jos tierahat olisi käytetty Kekkosen aikana järkeväsi.

Viimeksi muokattu: 05.05.13 - klo:08:51 kirjoittanut Veeti

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26666
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Tiemäärärahat
Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.

Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.

Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.

Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.
Kyllä sielläkin tietä tarvitaan . Olet kyllä oikeasa et Pirkanmaalla on tiet hyvässä kunnossa .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Tiemäärärahat
Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.

Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.

Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.

Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.

Kekkonen olis viisas mies! Teki tiet mitä pitkin ihmiset voi muuttaa Ruotsiin polittisiksi pakolaisiksi kun suomessa on sinipuna! ;D

Tuolloin 1970-luvulla oli vallassa kepu+vasemmisto...riippumatta vaalien tuloksesta.

Aiheellisesti voikin kysyä, että kuinka hyvin yritystoiminta olisikaan täällä etelässä kehittynyt, jos tierahat olisi käytetty Kekkosen aikana järkeväsi.

C-alueella on hyvä jos moottoritielle nykyään saa asfalttia, kun taas ab alueella viljelystietkin asfaltoidaan meidän rehellisten veronmaksajien piikkiin!
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Tiemäärärahat
Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.

Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.

Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.

Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.

Kekkonen olis viisas mies! Teki tiet mitä pitkin ihmiset voi muuttaa Ruotsiin polittisiksi pakolaisiksi kun suomessa on sinipuna! ;D

Tuolloin 1970-luvulla oli vallassa kepu+vasemmisto...riippumatta vaalien tuloksesta.

Aiheellisesti voikin kysyä, että kuinka hyvin yritystoiminta olisikaan täällä etelässä kehittynyt, jos tierahat olisi käytetty Kekkosen aikana järkeväsi.

kekkosen  aikan  ei  etelässä  huonoja  teitä   ollut,,,,,,,nyt   on  ,,,,,miksi  kokoomus  ei  tee  mitään  ???

hölö hölö, meillepäin tulivat ensimmäiset päällysteet v. 1973, vedettiin huonon soratien päälle. Kunnon teitä alkoi tulla, kun kepu oli saatettu oppositioon.

olitko  kuntasi  valtuustossa  tienkunnostuksen  jarruna  tuolloin   etteivät   renkisi
pääsisi  töihin  tampereelle,,,,,,,,,,,,noihin  aikoihin  veeslahden  kunnan  teiden  kunto
oli  tosiaan  maakunnan  huonoin  ::) ::) ::)

Herranketku

  • Vieras
Vs: Tiemäärärahat
Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.

Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.

Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.

Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.

Kekkonen olis viisas mies! Teki tiet mitä pitkin ihmiset voi muuttaa Ruotsiin polittisiksi pakolaisiksi kun suomessa on sinipuna! ;D

Tuolloin 1970-luvulla oli vallassa kepu+vasemmisto...riippumatta vaalien tuloksesta.

Aiheellisesti voikin kysyä, että kuinka hyvin yritystoiminta olisikaan täällä etelässä kehittynyt, jos tierahat olisi käytetty Kekkosen aikana järkeväsi.

kekkosen  aikan  ei  etelässä  huonoja  teitä   ollut,,,,,,,nyt   on  ,,,,,miksi  kokoomus  ei  tee  mitään  ???

hölö hölö, meillepäin tulivat ensimmäiset päällysteet v. 1973, vedettiin huonon soratien päälle. Kunnon teitä alkoi tulla, kun kepu oli saatettu oppositioon.

Noin voi kirjoittaa vain täysin maanrakennuksesta tietämätön kokoomusyksilö. Kalusto, tientekotekniikka ja asfaltointi on edennyt aimo harppauksen noista ajoista. Eikä se edelleenkään ole kallista, muiden kuin  mitättömien poliitikkojen mielestä tuo tienpito.

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912
Vs: Tiemäärärahat
Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.

Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.

Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.

Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.

Kekkonen olis viisas mies! Teki tiet mitä pitkin ihmiset voi muuttaa Ruotsiin polittisiksi pakolaisiksi kun suomessa on sinipuna! ;D

Tuolloin 1970-luvulla oli vallassa kepu+vasemmisto...riippumatta vaalien tuloksesta.

Aiheellisesti voikin kysyä, että kuinka hyvin yritystoiminta olisikaan täällä etelässä kehittynyt, jos tierahat olisi käytetty Kekkosen aikana järkeväsi.
Ja Veeti on sitä mieltä, että Kepu on ikuisessa oppositiossa riippumatta vaalien tuloksesta.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27823
  • vastustan
Vs: Tiemäärärahat
Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.

Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.

Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.

Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.
uusilla iskareilla, jousilla ja puslilla scorppiostakin saa ajo-ominaisuuksiltaan välttävän-tyydyttävän ajopelin, suuntavakauteen näistä ei ole kyllä apua :-\ :-\ :-\ :-\
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71742
Vs: Tiemäärärahat
ja sitten joka kesä saamma kuulla kuin hesanperkeleet huutaa koko ajan että ei oo kunnon teitä ajella mökeille, joutuu ajamaan jotain vain kaksikaistaista mutkaista öljysoratietä, ei sitä kestä kaskait 140 vauhdissa!

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71742
Vs: Tiemäärärahat
kattelin tuossa kartasta että mitä siellä vesilahen alueella tehdään?    onko siellä jotain tuotannollista toimintaa joka tarvitsee tietä nykyaikana?                          ja eikös siitä ole vasta muutama vuosi kun niinkin pohoseen kuin heinolaan tuli jopa moottoriliikennetie?     kekkonen on tainnu syödä multaa jo muutaman vuoden pitempään.                  missä ne suuret tierahat täälläkin korkeuksilla näkyy?   mikä tie on ollut rakentumassa?                     ite liikun vähän mutta moni sanoo että lahden pohos puolella alkaa teitten huono kunto näkyä selvästi ja taas lahti on aika etelässä.                               missä lie maisemaa raiskattu ja helevetinmoisia väyliä rakennettu viime vuosikymmeninä?

Neke

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2799
Vs: Tiemäärärahat
Tiet ovatten nyt siinä kunnossa (urautuneet, päällysteet rapautuu) tulee nopeus rajoituksia syystä
siitä. Täällä etelän tuottavan kansantalouden reservaateissa.