Kekkosen aikana tiemääträrahat jaettiin tasaisesti ympäri maata. Liikennemäärillä ei ollut väliä.
Kepun jouduttua sivuraiteille tuli tähänkin vääryyteen muutos: mm. meilläpäin on saatu huomattavia parannuksia teihin ja talouselämä on ollut tyytyväinen.
Nyt on pidetävä huoli siitä, että kepu ei pääse taas sorkkimaan tierahoja, onhan esim. Lapissa jo pienet polutkin päällystetty.
Kekkonen rakennutti hyvät tiet mm. Kainuuseen seurauksella, että niitä pitkin ihmiset muuttivat Ruåtsiin.
Kekkonen olis viisas mies! Teki tiet mitä pitkin ihmiset voi muuttaa Ruotsiin polittisiksi pakolaisiksi kun suomessa on sinipuna! 
Tuolloin 1970-luvulla oli vallassa kepu+vasemmisto...riippumatta vaalien tuloksesta.
Aiheellisesti voikin kysyä, että kuinka hyvin yritystoiminta olisikaan täällä etelässä kehittynyt, jos tierahat olisi käytetty Kekkosen aikana järkeväsi.
kekkosen aikan ei etelässä huonoja teitä ollut,,,,,,,nyt on ,,,,,miksi kokoomus ei tee mitään 
hölö hölö, meillepäin tulivat ensimmäiset päällysteet v. 1973, vedettiin huonon soratien päälle. Kunnon teitä alkoi tulla, kun kepu oli saatettu oppositioon.
olitko kuntasi valtuustossa tienkunnostuksen jarruna tuolloin etteivät renkisi
pääsisi töihin tampereelle,,,,,,,,,,,,noihin aikoihin veeslahden kunnan teiden kunto
oli tosiaan maakunnan huonoin
