Niin "järkevältä" kuin tuntuisikin tuen ja tuotannon sitominen toisiinsa, niin se ei vaan käy nykymaailmassa ja globaalissa kilpailutilanteessa. WTO-neuvotteluissa yksi pääperiaate ns. sallittujen tukien suhteen on nimenomaan se, ettei tuet saisi suoraan olla sidottuja tuotannon määrään. Tukia suunnataan rakennemuutoksen tukemiseen (investointituet), ympäristötukiin, erilaisiin hankepohjaisiin tukiin jne.
Ajatus on se, että tuotteiden kauppa ja tuotanto olisi ns. "itseohjautuvaa", markkinatilanteisiin perustuvaa - jos markkinoilta ei saa tuotantokustannuksia vastaavaa hintaa, tuotantoa ei olisi. Kaunis ajatus, joka ei tietenkään toteudu. Jokainen vetää esim. noissa tukiasioissa kuitenkin mahdollisimman paljon kotiinpäin. Ja viljelijät ovat sen verran hulluja, että tuottavat vaikka tappiolla, siitä huolimatta että tukijärjestelmä mahdollistaisi ja kannustaisi em. tilanteessa parempaan taloudelliseen tulokseen optimoimalla pelkät tuet.
Se on fakta, että on haihattelua kuvitella tukijärjestelmien suunnan muuttuvan tuotantovastikkeelliseksi, suunta on juuri siitä poispäin. Investointitukien osalta toki tilanne on eri, koska ne ovat lähtökohdaltaan rakennetukia, joiden tarkoitus on kehittää tuotantorakennetta sellaiseen suuntaan, joka ei tukia jatkossa tarvitse.