Sutä vaan mietin että mistä päin tuo strateginen päätös mahtoi olla lähtöisin? En nimittäin voi kuvitella että toimiva (palkka)johto olisi niin ajattelematonta että lähtisi tuollaista manööveriä ehdottamaan hyvin tietäen että että jos käry käy niin siinä on pahimmillaan korvausvelvollinen yhtiölle?
Valion päättävät elimet ovat yhtiökokous, hallintoneuvosto ja hallitus. Valio Oy:n toiminnallista päätösvaltaa käyttää johtoryhmä, jonka tehtäviin kuuluu
strategian suunnittelu ja toteuttaminen, liiketoiminnan ohjaus, tulosseuranta, vuosisuunnittelu sekä investointien, yritysostojen ja
toiminnan muutossuunnitelmien käsittely. Lisäksi johtoryhmä valmistelee asiat hallituksen päätettäväksi. Johtoryhmä toimii myös toimitusjohtajan tukena näiden asioiden valmistelussa.
Hallitus on osakeyhtiölain mukaan vastuussa yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä.
Valion yhtiökokous valitsee hallintoneuvoston, johon kuuluu 23 Valioryhmän osuuskuntien edustajaa sekä neljä henkilöstöryhmien valitsemaa edustajaa. Hallintoneuvosto valitsee nelijäsenisen, maidontuottajista koostuvan hallituksen, ja hallitus puolestaan nimittää toimitusjohtajan.