- Kiitos vaen Elli. Minnoon ollu Kertun kovassa koulussa. Kyllä minäki ennen naorelin nuille runohommille ja tejimpä pilikkaaki, vaen nyt oon kantapään kaotta oppinu, että Kärhämäenen on ihan miehinen mies kun tohtii panna ittesä likkoon. Eiköhän Jaska lähetä sinne Kärhämöestä kuulemaan?

 - Usko ny tällä puhheella. Ennen saateri teen sen muutaman posliiniinpierasu paekan, kun lähen sitä kenonokkaa kuuntelemmaan, Jaska sanoi ja katsoa luimaotti Elliä sillä katseella, josta Ellinki piti huomata, että on tosi kysseessä.
 
 - No sittepä seon meleko varmaa että kumpikaa ei tapahu yhteen sattaan vuoteen. Vuosikaosija mies soutanu ja huovannu, eikä oo päässy tuon pitemmälle.

 - Joojoo, taasko se laolu alako, vaekkeijjoo soettajjaakaa. Lempo kaekki pitäs hökästä yhen sanan päälle. Sinnet rakennushommista tiijö sijanpaskan vertaa, niin pijä turpas kiinni, Jaska kimmastui.

 - Noo, tuota... Eiköön tuo se lisäsiipiki tulle, kun se aeka tullee, Paavo yritti pehmentää. Vaikeaa oli asettua kummankaan puolelle.

 - Tosijaanni. Miksi sinä Elli aena rutkutat, vaekka tiijät varmasti, että aekanaan se lehemäki poekii.

 - Saattaa se olla poekimattakki, sen minä aenaki tiijän. Niinku Kaonikkiki... On semmonen herkkuperse että on puolenkymmentäkertaa pantu liemet sissään, vaen eipä vaen poijji. Että turha sinun Kitulaenen on jullittaa, että kaekki mennee niin ku halutaan. Niinkun sitä sisävessaaki on aevan turha oottaa että se itestään tuohon jostae tipahtasi. Ei tipaha, sano mun sanoksein, tehä se pittää.

Elli on oekijassa, ei tapahu hommelit itekseen

  - Tehä tietenki! Vaen suunnitelma pittää olla viimmesen päälle, ettei vaen tule sitte virheratkasuja. Neon Elli kuule kalliita hommija ne purku asijat. Vaen kun valamis suunnitelma on, niin kaekki sattuu justiisa kun Tonttisen Jallun naenti. Tae turhaa kae minä sulle selostan. Akkaen järki ei tuu ikinä ymmärtään rakennustoeminnasta tuon taevaallista.

 - Mitä ihimeen tekemistä tässä on Jallun koenaamisella? Oot sinä kyllä yks pyyvys, Elli äsähti kun tuntui että ei keksi kunnon vastavetoomusta.

 - Kuulehan Jaska! Olisi se kyllä kohtuullista että Elliki saesi säälliset olot tuohon hygieenijapuoleen. Kaekissa muissa paekossa tällä kylällä on sisävessat ja jopa saonat, sinä vaen jaksat jullittaa vastaan. Mistä se mahtanee johtua, Paavo asettui taas alakynteen joutuneen puolelle.

 - Ehän minnoo ees kieltäny ettei se sisähyyskä on hyvä olemassa, vaen sannoen että äkkiratkasuilla siinä tullee turhaa rahanmenuva. Tässon ny nuo keväkiireet, tässei jouvva joutavia suunnittelleen, Jaskalla lipsahti.

 - Voe herra nähköön ja siunakkoon! Siinä se taas tuli... Sitte on taas kesäkiireet ja syksy paenaa sitte päälle ja sitte on taas talavi... ja taas saa perseesä palelluttaa tuolla hyyskässä kykkiissä... Vaen sen minä Kitulaenen sanon, että jos ei ala homma sykertyvä se tämä akka lähtee katteleen semmosija paekkoja joessa posliini kiiltää ja lämpimällä veellä saa pimpin pesasta. On sitte niinku ihimisillä.

 - Joo, keksitko tuon ihan ite, vaen ootko sinä Tonttisen Reetaa taas käöny kuulemassa?

Tulleeko Jaskan hommasta mittee?

Kiivas sanailu katkesi kuin veitsellä leikaten, kun äänestä päätellen joku
asetteli ulkona polkupyörää eteisen seinustalle. Tuvassa olijat terästivät
kuuloaan varmistaakseen kuulleensa oikein. Elli pyyhkäisi otsalle valahtaneet
hiukset ja suoristi esiliinansa. Jaska kasasi sanomalehdet penkiltä ja istahti
vetäen polven toisen päälle. -Jos vaikka ostoasiamies Jansson poikkeisi
ohikulkumatkalla...
Paavo katsoi ovea odottavan näköisenä. Odotus palkittiin terävällä koputuksella.
Vastausta odottamatta tulija vetäisi oven auki.
Opettaja Kärhämäinen astui kynnyksen yli pirttiin. Hän haki katseellaan
jotakuta, ja nähtyään Ellin puhkesi puhumaan:

-Saisikohan Elli-rouvalta tiedustella siitä runoillasta, mistä  alustavasti
sovimme?

Paavo sai viime hetkessä laskettua kätensä Jaskan reidelle ja estettyä näin
miestä ponnahtamasta vimmoissaan ylös. Jaskan naamataulu punotti, mutta
opettajan huomio oli täysin keskittynyt Elliin ja siihen, mitä tämä sanoisi.

-Voiii, Opettaja Kärhämäinen muisti sen... kujersi Elli.

Jaska mulkoili molempia. -Mitä helekuttia se akka on menny luppaamaan...

Jaskalla keittee

-Toki minä muistan tärkeät sopimukset! Älköön nyt Elli-rouvakaan sitä lainkaan
epäilkö... Olikos se puhetta niin, että sitten lähempänä Juhannusta kävisi.
Luonnon vehmaassa helmassa runous puhkee kukkaansa parhaimpaan... Ja se teidän
nuoriherrakin olisi silloin mahdollisesti paikalla, niin ymmärsin? jatkoi
opettaja Kärhämäinen häiriintymättä talon isännän varoittavasta väristä.

- Niin se oli tarkotus...Ja jos se teille niin sopii...?

- Mennessäni kunnantalolle asioitsemaan, ajattelin laittaa ilmoituksen siellä
ilmoitustaululle, mikäli siellä on nastoja talon puolesta. Aina näet asianlaita
ei ole niin ollut! ... Jaa, kas siinähän totta totisesti istuu talon
isäntäkin... ja Paavo Perälä, kirjastolautakunnan jäsen Perttu Halmeen
varajäsen, hyvää päivää isännille, jokos siemen itää, multaan onko kätketty
toive kylväjän?

- Päivää, entä onko opettaja kuokkinut varhaispottua tänä keväänä maahan?
kiirehti Paavo vastaamaan, ettei Jaska avaisi sanaisaa arkkuaan.

- Nyt laskelmoin, että ostan kauppiaalta pussitettua perunaa. Säästän aikaani
kulttuurille. Ehkä minulla on enemmän annettavaa tällä tavalla... arvioi
opettaja leukaansa hieraisten.

- Aivan varmasti kylämme na...nasevat runojen ystävät osaavat varmasti arvostaa
valintaanne, vakuutti Paavo.

Kulttuuri kukoistaa

Opettaja kumarteli tyytyväisen näköisenä poistuessaan ovesta eteisen puolelle.

Tuskin oli ovi kunnolla sulkeutunut, kun Jaska repäisi itsensä penkiltä.

-Jo tuo halavatun joutavanpäevänen änkijää tännekki! Ja mitä kuule akka, sinä
oot menny luppaamaan tuolle humpuukimaakarille! Runoilta -pthui! Täällä
meilläkö muka alettassiin mokomia loruja veisaamaan oikeen porukkavoimin, thäh?
Elli näytti loukkaantuneelta eikä vaivautunut vastaamaan.

-Kuulepahan sinä Jaska, eihän tuo ny nii vaarallinen mies oo tuo opettaja, josko
antasit sen nyt tulla teijjän pihhaan runojaan lausummaan. Teet kulttuuritevon,
ja saat sen ilimaseksi, sovitteli Paavo.

 - "Saisikkohan Elli-rouvalta...?" Voehan persana. On se kyllä niin lipevä ja akkamenen mies. Mikä rouvva se tuo meijän Elli on? Mökin akka eikä sen enempää.

 - Sinä et arvostakkaa naesta. Piian sinä tarttet et mittää muuta. Vaen saahaampa nähä etteikö kulttuuri-iltaa vielä meijän pihalla vietetä. Paenu sinä siksiaekaa vaekka hevonkuuseen! Paavo se sentään arvostaa naesta ja kulttuuria. Hurmaava mies. Oespa tuo ukkoki tuommonen.

 - Elähän ny Elli... mehän ollaan kaekki niin erilaesija. Ympäristöhän se meitä muokkaa ja ennenkaekkija naeset. Äitit ne pojan päähän pannee ne perusasenteet. Vanahempana niitä on hyvinhankala muuksi muokata. Niinkun Jaskallaki... ei se oo ollu heleppua, Paavo sanoi.

 - Niin missäpä se Jaska oesi ihimistentavolle oppinu. Äetitön reppana. Jo synnytykseen äeti menehtyny... Ja appiukon ajatukset olivat kyllä aevan uskomattomat.

Seon tätä perkele!

 - Sun sukuhan tuo taetaa olla laatuvalijota. Mikä seoli isäsiki? Rapajuoppo luuseri. Ja äeteesi oli...

 - Suus kiini senki paskijaenen. Minun suvussa on sentään herrojaki. Ja pojasta tullee kans, vaekka kuinka paat vastaan...Elli sanoi.

 - Rakkaat naapurit! Otetaanpa ny rauhallisesti. Kyllä jokkaenen on syytön sukusa hyvviin tae huonoehin ominaesuuksiin. Sukuvaan ei voe valita... vaen oman käöttäötymisen voe, Paavo seisomaan nousten sanoi. - Kattokaahan nyt ja sinäki Jaska, mieti pikkusen kuinka suuriarvoenen tapahtuma kylällemme olisi tuollaenen kulttuuri-ilta.

 - Niin justiinsa. Sitähän minä sanoin, vaen tuo ärniskö on aena hanttiin laettamassa, Elli sanoi ja nakkasi murhaavan katseen Jaskaan.

 - No, emäntäkin nyt rauhottuu. Kyllä se Jaskakin asialle alakaa kuhan sissäestää sen suuren kunnijan minkä tuommoinen tapahtuma mukanaan tuo. Lisäksi opettaja Kärhämäinen on mitä hienoin mies, Jaskaa pyytäisin hiukan tarkistammaan kantojaan, Paavo sanoi.

 - Olkoon vain, mutta pittääkö sen tuota emäntää pivarrella. Sitä vaelle ettei pussaamaan pakannu, Jaska muisteli.

 - Herranen aeka, mustankipijäkö se tuo ukko onki. Höpö höpö, aevan turhaa, sinuva jääräähän minä rakastan, en kettää muuta. Vaen pittäähän sitä olla muutaki kun toesen kylessä kiehnäämistä.

 - Tiijä niin mustasukkanen, vaen näötti olevan sullaki silimissä semmonen palo, että aattelin joko nuo alakaa erroottisseen kanssakäömisseen.

 - Voe Jaska että sinnoot hassu. Oo erotiikka tullu mieleenkää. Siihen hommaan tarvitaan miehekästä miestä, Elli sanoi ja pukkasi Jaskaa kylkeen.

Pirsana, eikae nuo ala koenaamaan? Näkkyypähän. kuka se ennakkoon tiennee

hyvä tarina kerrohan lisää .

 - Näötästää että minnoon täällä ny liikaa. Minä pallaan sitten sen kulttuuriasijan kanssa tarkemmin kun me opettaja Kärhämäisen ja Kertun kanssa luomme sille puitteet. Isäntäväellä taitaa olla nyt jotain muuta mielessä, että minä poistun...näkemiin vaan.

 - Suostuthan sinä siihen kulttuuri-iltaan, minun rakas nallekarhuni, Elli sanoi kun he lepäsivät raukeina sivustavejettävän sängyn päällä.

 - Tuota, sitä pittää miettijä... Ettei sulla ollu mielessä se Kärhämäenen... kun semmosessa vihurissa olit. Mukavaa se oli... vaen tuli mieleen kun ennen ollu meleko laemijjaa.

 - Voe suva höperyvä. Oma mies minulle parraan tyyvytyksen antaa, Elli valehteli kirkkaen silimin.

Pitkiin aikoihin Jaska tunsi itsensä miesten mieheksi. Ellin kanssa oli tullut
vietettyä eroottinen yö oikein Pohjanmaan kautta. Aamuaskareet keskeytti
harmittavalla tavalla vielä viimeisimmän lähestymisyrityksen.

Jaska oli varma, että jos Ellin ajatuksia olikin alussa siivittänyt opettaja
Kärhämäisen runot kukkasista ja mehiläisistä, niin ennen pitkää niiden tilalla
oli kyllä raavaampaa proosaa haastava Jaska.

Kiitosta! Mukavata jatkaa kun välillä saa kommenttia.

Edelleen.....JATKA....

Elli oli mennyt menojaan navetalle; Jaska ilmestyi pirtin rappusille
henkseleitään paukutellen. Kaunis aamu linnunlauluineen ja kasvien lehdillä
kimaltavine kastepisaroineen oli vähällä saada Jaskankin huokailemaan ja
tapailemaan tuntemiaan riiminpätkiä.

Sätkäpaperia nuolaistessaan Jaska näki pihatiellä liikettä. Tarkemmin
katsottuaan hän huomasi, että joku naisihminen talutti polkupyörää.
Pyöränsarvissa oli kasseja molemmin puolin. Kasseista pursusi ainakin vaatteita
ja paperiarkkeja.

 Nähtyään Jaskan istumassa rappusilla tulijan kasvoille levisi
ilahtunut hymy. Jaska katsoi tulijaa epäluuloisena alta kulmain. Tämä ei
tulijaa hidastanut, vaan naisen askel oli sekä pitkä että keveä hänen
lähestyessään Jaskaa. Polkupyörän hän asetti nojaamaan koivua vasten, ja siitä nainen
käveli Jaskan eteen käsi ojennettuna kättelyä varten.

-Piritta-Anneliina Pynnönen-Pyrytalvinen, hän esittäytyi ja heilautti paksua
punaista palmikkoaan.

Jaska ei meinannut saada sanaa suustaan, niin hämmentynyt
hän oli. Hän koetti kerrata mielessään naisen nimekseen väittämää sanapaljoutta.

- Te olette arvatenkin Jaakko Anselmi Kitula, aloitti nainen kuin odottaen
Jaskan jatkavan siihen jotain.

- No, ounhan minä hyvinnii... sai Jaska kakaistua viimein

Ny taetaa Jaskalla olla herkkuva silimille.

- Hienoa! Minä olen paikallislehden kulttuuripuolen kesätoimittaja. Sain vihiä
eilen kunnantalon ilmoitustaululta, kun luin tulossa olevasta runoillasta. Sain
siitä niin hyvän juttuvinkin, ja tulin sen takia. Kiirehdin siksikin, kun ensi
numeromme on laajalevikkinen. Se ilmestyy naapurikunnissakin, joten
tapahtumanne saa todella erinomaista mainontaa samalla, lateli
Piritta-Anneliina kaivellen samalla kassistaan muistiinpanovälineitä.

- Tjahhah, myhäili Jaska manaten mielessään opettaja Kärhämäisen alimpaan
kattilaan.

- Siirtyisimmekö tuonne tuomien edustalle, voisin ottaa tarvittavan
kuvamateriaalin siinä...

- Kuvaako neiti tuomia, kommeita puitahan ne onkin...

-Hihii, en toki pelkkiä tuomia. Isäntä on hyvä ja asettautuu siihen tuomien luo.
Hei, ei noin eleettömästi! Voisitteko ojentaa molemmat kätenne yläviistoon,
ikään kuin lausuisitte jotain kuolematonta Shakespearea tai jotain
ylevöittävää...

-Mitäh? Mitä se on? E-ei kuulkaa nyt, minen alakaa pelehtiä tässä...

HYVÄÄ JOULUA