- Täh?Ja tuo Jallun perkule ei maeninnu mittää. Kato kun se meijän Ellillä himottaa sama ihanuus. Minnen oo oekein lämmenny koko asijalle. 

Päivä eteni leppoisasti Tonttisen pihapiirissä. Jaska viihtyi hyvin katsellessaan ympärilleen ja nähdessään kaikkialla rempallaan retkottavia paikkoja, saranoiltaan suistuneita ovia ja hylättyjä koneita, jotka oli jätetty pitkin seinävierustoja. Täällä ei hoppuiltu turhasta, vaan elettiinpä kumminkin.

  Jalmari kuorsasi välillä kovaäänisesti, välillä säpsähti hereille,
vaihtoi muutaman sanan, otti moukut pullosta ja torkahti taas.

  -Vae hienouksija te naeset ootta vaella...! Jaskan mieleen palasi taas
sisävessa-asia.

  -Mitä hienouksija neon! Kaekillahan se on tänä päevänä. Varma minnoon siitäki, että ei ne teijän äijienkää askel ennää ulkohuussiin asti kule, ku on talloon sisävessa laetettu! Oonpa kuullunna, että niihin laetettaan nykysin sellanen suihkuki, jolla suapi alapäähäsä lämmintä vettä päästää. Reeta valisti Jaskaa nyökäytellen sanojensa vahvistukseksi.

  -Vae suehku! Voe hittolaenen! Sitähän meijjän huussiin ee aenakkaan ruuvata! Elli suhhauttaa tussuusa kuutiokaopalla vettä. Meijjän vesilasku on ny jo mahoton. Mitä sellasella on virkoo? Tussu tuskin sitä ossoo yksinnään kaevata, kun ei oo tottunu tähänkään asti suihkuja saammaan.

-Vaen keheveli, Kitulan isäntä! Kyllä minä sanon Ellille, kun sen nään, että
pehemitä, pehemitä sitä ukkoos vaen herkiämättä! nauroi Reeta silmiään pyyhkien.

Jokohan Jaska saa........

  - Eipä lie eskimoillakaan tupperimuovia iklussa, saatikka posliinipyttyä, mihin ne paskosivat. Vaen sielläpä nuo asiat hoetuu hangen keskellä, ja tervettä porukkaa kansa tuntuu olevan. Semmosia oon kuullu.

   Runsaskätinen tarjoilu ja leppoisa istuskelu sohvalla, auringon lämmittäessä, sai Jaskankin tuntemaan olonsa vetämättömäksi. Niinpä keskustelun tyrehdyttyä alkoi väsymys painaa Jaskankin luomia kiinni. Niin makoisalta hänestä tuntui antautua jäseniin virtaavalle raukeudelle, että hän oikaisi makaamaan sohvalle pitkin pituuttaan.
 
  Pian Jaska oli jo syvässä unessa, missä suloisena sekamelskana esiintyivät niin Perälän Paavo, Tonttisen pariskunta, Elli ja tietenkin hän itse.

  -Uusinta uutta ovat Tuppervaaran muoviset äyskärit, joilla ulostukset voi siivota näppärästi pois tuvan lattialta, esitelmöi Elli ja kauhoi ilmaa vaaleanvihreällä muoviastialla.

  -Meijjän pirttiin ei paskota! Ei! Ei paskota!

Perälän Paavo nipisteli unessa Elliä takapuolesta ja neuvoi olemaan antamatta periksi ratkaisevassa asiassa. Tonttisen Jalmari nauraa rätkätti ja avasi vaaleanpunaisen oven, jonka takana Reeta istui vessanpöntöllä nauravana ja silmiään pyyhkien.

  Jaska yritti käynnistää mopoa lähteäkseen pois, mutta se ei käynnistynyt. Sen sijaan poliisit piirittivät hänet ja nauroivat.

  - Minnekäs se ruoja on lähössä?

  - Tuppervaaraan, Tuppervaaraan!

  Keväinen päivänkaari oli alkanut lähetä taivaanrantaa, värjäten sen kuparipunaiseksi. Tuulenvire oli saanut kaverikseen kylmäkourasia pohjoisen tuulia. Ilta oli viilentynyt.

 Jaska heräsi poliisien käkättävään nauruun. Hän hyppäsi ylös ja huomasi Tonttisen pariskunnan nauravan mahaansa pitäen.

Mitä haoskoo on luppaessa?

 - No, mikä se ny on kasvattanu imelänpussin leuvvan alle? Mikä seon niin mukavaa?

 - No kun Jaskalla on taennut valskata tuo tassaospyrästön lukko, kun noen housun läpi ölijy tippasee, Jallu sanoi.

 - Vae aevanko se vaehekepistä tuli se tussun suihkutin, Reeta nauroi.

  Jaska katsoi housun etumustaan ja huomasi vahingon tapahtuneen ja kun nenä alkoi tajuta hajua ja tunto toimia niin selvisi se toinenkin vahinko.

 - Pirsaleen Reeta! Tahallasi juotit minut tämmöseen saomaan. Jukoliste miten tässä mökille pääsee kun paskat housussa.

 - Elä ny iso mies ala sitä itkeen. Käö kopistamassa housut tuonne pusikkoon, niin minä pesasen ne äkkiä. Vaen munasillaan saat olla sen aekaa.

 - Paleltuuhan tässä, kun muutenki vilu ramahtellee.

 - Paskat! Korkeintaan pikku Jaska saa nuhan vaen kyllä se Elli konstit tietää.

 Jaska meni pusikon suojaan ja heitti saappaat ja housut pois. Housun persuus olikin ihmeen painava ja tavaraa oli liialle asti. Jaska kopisteli jätökset pensaan juureen, Haju oli kaamea. Jaska yritti olla hengittämättä, mutta maha oli niin sekaisin, että se tyhjeni kerralla suun kautta.

 Viilea tuuli sai vilunväristykset kulkemaan pitkin Jaskan selkäpiitä. Hän koitti paidanhelmalla muotoilla perhekalleuksille suojaisan pussin. Sitten hän taapersi housut toisessa ja saappaat toisessa kädessä Tonttisten luo, jotka taas oli alkaneet ryypiskelemään.

 - Vaen sattu Kitulaeselle meleko nolo homma, Jallu kuulutti.

 - Oo siinä, sen sankari. Montakohan kertaa oon joutunu sun ponupaskoja korijaamaan, Reeta kivahti.

 - Häpijähän tämä on, vaen jos se Reeta huuhtoo nuo pöksyt niin pääsee sinne Ellin päeville.

 - Eläpä sinä Kitulaenen höpise. Nei hetkessä kuiva paksut housut. Kuolemantauvin saat mopon selässä. Ja pikku jaska paleltuu olemattomiin.

 - Niinkö luulet? Siitei Elli kyllä tykkäes. Jos minä sitte mökin lattijalla pääsen huommisseen. Kyllä ne housut aamuksi kuivaa.

 - Muistahan tyhyjentää se paskasäeliösi, ettet mökin lattialle ruutaa, Reeta sanoi.
 
Jaskalla on paskaset paikat

 - Siitä eijoo vaaraa. Oli tuolla puskassa niin tiukka paekka että maha tyhyjeni laakista.

 - Vaen se Kitulaenen saa nukkua munasillaan. Nei nuo Jallun housut mahu lähtemmään. Onko se Kitulaenen kuinkä älijä. Tohtiiko se naesihiminen samassa huoneessa koesia.

 - Kah, sittehän sen näkkee kun kokkeilee.


Pian riippuivat Jaskan housut narulla, joka oli pingotettu kahden koivun
välille. Mäntysuovan hajua oli ilmassa. Tuulenvire heilautteli housuja
hiljalleen, ja Jaska katseli niitä tovin haikeana. Ellin ankara katse välähti mielessä.

 - Alahan tulla sieltä pirttiin! komensi Reeta.

Tottelevaisesti Jaska nousi tupaan vievät neljä lahovikaista lankkuaskelmaa.

Tupa oli melko sekaisin. Mattojakaan ei ollut lattialla. Huonekalut olivat vanhoja ja huonossa maalissa. Sanomalehtikasoja lojui penkeillä ja pöydällä. Vaaterytkyjä oli suuri kasa sängyn päällä

- Istuhan perseellesi, ettei ilima pillau, Jalmari örähti.

  Jaska ajoi tiehensä kiikkustuolissa makoilevan kissan ja valtasi sen vuorostaan. Alkuun Jaskaa housuttomuus vähän haittasi, varsinkin ajatus siitä, että tulisi yllätetyksi
  Jaska tiesi liiankin hyvin, kuinka herkästileviävää sellainen puhe olisi laatujaan. Pian siitä puhuttaisiin pitäjän rajojen takanakin. Mutta keskustelun edetessä Jaska rentoutui eikä muistanut pelätä enää yhtä paljon. Hän ei uskonut, että Tonttisilla kävi kovinkaan usein ketään kyläilemässä.

  Illan mittaan käytiin läpi vuosikymmenten takaiset yhteiset koettelemukset. Niitä Jaskalla ja Jalmarilla oli tapana kertailla. Reeta oli kuullut nuo jutut jo niin moneen kertaan, että olisi voinut osallistua niillä vaikka "Tuplaan tai Kuittiin."

  Yhteistä taivalta oli tallusteltu jo kansakouluajoilta lähtien. Yhdessä nyt muisteltiin elämän puutteellisuutta, mutta toisaalta sen rikkautta.
Kohta mennään maate.

  -Ei ne äeti eikä isäkää posliini hyyssyköestä ees uneksineet, vaan kummastipa tiensä kulukivat. Käsivarsipaskan rykäsivät mättäänkolloon. Ei saastuttanu vesijä eikä siitä tarvinnu polemiikkia käyvvä, Jaska sanoi ja korjasi paidanhelmaa pallien ympärillä.

  -Syytinkiä niille piti maksaa. Talonkirijoihin oli merkitty, että kilo voeta viikkoon, täös ylöspivon jäläkeen. Saakutti! Vanha ukko piti huolen, että se kilo oli tultava. Perkules, kuka sellasta määrää syöpi! Vaikeroi Jalmari kallistaen taas kirkasta laseihin.

- Kah, söekö tuo sen kaeken, vai möikö etteenpäin?

- Perkeleestäkö tuota tiennee. Vaen säälijä sei tuntenu. Vielä kun tuossa mökin nurkassa käänneltävänä makasi, niin voesta vielä höpisi. Minä sanon että seon voen haaskaamista, jos kuoleva sitä kulukkuusa työntää. Hilijeni se ja justiin.
  - Isäsi ol terhakka ukko. Muistan penskana kun se sinua roemi perseelle köysinipulla. Äkkipikanenki taesi olla?  Vaen loppu tuli sillekki. Ihanko tuo tässä kotona keikahti?

  - Tuonne se kirpos navetan etteen. Jonkunmoesen kohtauksen lie saanut. Myö olttiin Reetan kanssa parhaellaan Akrimarkkinoella, ei tiijjetty, että ukko täällä oli lähteny liikenteeseen. Vissiin sen voen perässä navetalle? Siellä oli sitte laakin saannu, Jallu selosti.

  - Vaen äkkilähtö seon ollu ukolla, niin vakkuutti meille kunnanlääkäri Virtojenvuo, lisäsi Reeta.

  - Se Virtojenvuo on paremminki semmonen arvuuttelija. Helekutti kun Elli oli mahavaevojen takia menny terveöskeskukseen, niin tämä muuvan oli eppäelly että Elli oes raskaana? Helekutti näkkeehän tuon kukavaen että pottusäkille se Ellin mahankasvu juontuu, Jaska kilahti.
 
   Lasit kilahtelivat enää laiskasti. Lopulta Jaskan oli myönnettävä olevansa jo aivan valmis yöpuulle, silmät eivät tahtoneet auki pysyä.

  - Nakkaan sulle vanhat fällyt, saat oikaista tuohon penkille niitten päälle ja vetästä peitoksi, tuumasi Reeta ja lähti noutamaan fällyjä.

 
 
  Sillä välin Jaska kävi vielä tarpeillaan ulkona ja poikkesi tunnustelemaan narulla olevia housujaan, josko ne vaikka olisivat illan mittaan kuivuneet. Mutta märät olivat, aivan kuin Reeta oli ennustanut.

  Yön äänet Tonttisen mökissä olivat moninaiset kun kolme tipotteluhommissa ollutta ihmiseläjää veteli raskaita unia. Reetan kamala kuorsaus hukutti alleen ukkojen keveämmät korahtelut. Silloin tällöin paukahti piukea pieru ja pontikankyllästeiset äykeät hajut lemahti pirtin joka soppeen.
 
Jallun kronahtelu alkoi katkeilla ja muuttui vähitellen normaaliksi huokuiluksi. Tuuheitten kulmakarvojen alla olevat, pikkuisen jo lurpalleen menneet näkimet, vetäsivät kaihtimesa auki. Vesilasti tuntui painavan niitä paikkoja, pakko oli vääntäytyä ylös ja mennä nurkan taakse. Eturauhastakin tuntui pakottavan.

 Jallu nousi sivustavedettän reunalle istumaan. Päässä meinasi vieläkin läikähdellä illalla juodun pontikan jälkivaikutus. Parasta oli tasata verenkiertoa ja antaa pään tottua pystyasentoon.

Reeta makasi omalla puoliskolla selällään. Reeta kun ruukasi nukkua alasti, niin paksu ja lyhyt naisen keho oli siinä silmien eessä kuin tarjottinella. Reetan aukinainen suu näytti pirtin hämyssä, mustalta aukolta, joka voisi nielaista sisäänsä mökin koko köyhyyden ja kurjuuden. Jallua, mielikuva  puistautti, Reeta näytti pulleaposkiselta menninkäiseltä.
 
  Huokaisten Jallu nousi jaloilleen ja alkoi tassutella ulko-ovea kohti. Ohimennessään Jallu vilkaisi penkillä makaavaa Jaskaa. Ettei Jaskallakin ollut paineita kun pikku-Jaska jäpötti terhakkana.   Jaskan fällyt oli tippuneet lattialle ja paitakin hieraantunut nukkuessa ylös.

 Jaska oli nukkunut koiranunta ja heti kun kuuli ulko-oven sulkeutuvan, Jaska, hyppäsi ylös ja nosti fällyt penkille ja muotoili kuin sen alla nukkuisi joku, sitten juosta sipsutti Reetan sänkyä kohti. Reetan kuorsaus oli tauonnut ja hänen silmät revähti suitsirenkaiksi kun näki Jaskan kapuavan sänkyyn.

 - Sssh, Jaska sipisi ja pyörähti Reetan selän taakse, peiton alle uppeluksiin.

 - Mitä helekuttia sinä tuohaat? Se Jallu saattaa palata äkkijäki. Jos ei sitte menny pihanperälle asti. Ihanko sillä juokalehtaa? Mukavahan tuota oesi kokkeilla sitäki herkkua, kun on saanu vuosikausia puutteessa olla. Sillä Jallulla kun ei ota etteen, ei vaekka kuinka vatkaesi.

Katoppas Jaskaa!!!

 - Ohan se sitte aeka sinunki kokija maallisija riemuja.  Jos takkaapäen niin Jallu ei älyä mittää jos sattuu pallaamaan liian aekasin.

  Reeta kiepsahti kyljelleen selkä Jaskaan päin. Silloin ulko-ovi aukesi ja Jallu työntyi sisälle. Flanellihousuja liitinkistä kannatellen Jallu hipsi penkillä muka nukkuvan ohi. Jallu huomasi Reetan heränneen ja sanoi:
 
 - Pittää tuon Jaskan olla sakijauninen. Taesi tulla kylymä kun ovia ravotin.Näöttää muuraotunneen vällyjen sissään.

 - Mitä tuossa pökiset turhija. Rupija alollesi, että toenenki saa nukkua. Herättellee parraasta unesta.

 - Joojoo, elä hermostu. Vaen ei tullu saakeli taaskaa,  kun muuan tippa. Kaekenlaesta riesaa.

 - Pakottaahan tuo mullaki jalakaa. Ihan puutunu, Reeta sanoi ja nosti jalkaansa että Jaskalle oli väylä auki.

 - Jokkaesellahan ne on vaevasa. Tuntuu että uuvestaan pitäs, vaen jos yrittäs muutaman tunnin nukkua. Ja aivan kohta Jallu alkoi pussahdella siihen malliin, että uni oli löytänyt kohteensa.
Jännityskö se pani Jaskan vatsaa niin oudosti vääntämään. Nyt ei ollut sovelias hetki päästellä suolikaasuja, niiden ääneen saattaisi Jalmari hyvinkin havahtua.
  Jaska koetti keskittyä tekeillä olevaan pikku seikkailuun, mutta se tuntui hankalalta, kun oli kuulosteltava, minkä suuntaista elämöintiä vatsassa oli. Jos päästäisi pikku paukut vain, niin olo varmaan sillä helpottuisi ja jättäisi rauhaan, päätteli Jaska levottomuuteen kyllästyneenä ja rentoutti kruppunaruansa.
 
 Siinä samassa hän sekä tuli vapauttaneeksi terävän äänen, että tunsi lämpimän noron valahtavan samasta rööristä.


Ny piru Jaskan nokkii?

  Salamana oli Reeta jalkeilla laverin vieressä, veti peitot  sivuun ja huusi:

  -Senkin kurainen karju, ylös sieltä ja heti paikalla!

  Minkäänlaista merkkiä äskeisestä yhteisymmärryksestä ei ollut enää jäljellä. Jalmari heräsi oitis huutoon eikä tiennyt, näkikö unta vai saattoiko olla totta, että Jaska kömpi Reetan puolikkaalta ilkosen alastomana.
 
- Mitä ihmeen pelijä siellä pijetään minun selekäni takana? Ootko sä, Jaska...? Et kae ssinä Jaska oo...?
 
  - Se mittää oo!  Reeta huusi ja huitoe Jaskaa menemään ulos suoraa päätä. Jaskaa ei tarvinnut kahdesti pyytää, kun tormas ovesta ulos alkukesän raikkaaseen yöhön. Vasta ulkona hän huomasi jättäneensä paitansakin tuvan penkille, mutt´eipä ollut sisua palata sitä hakemaan.

-Myrkkyainetta antovat. Mahhaa polttaa niin saakutisti. Ruikkua pukkaa... Jaska ääneen voihki, vielä pitkään tunkion laidalla pyllistellessään.

  Sinne jäi Tonttisen pariskunta tupaansa. Lienevätkö jatkaneet uniaan niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, vae rupesivatko tappelleen, mietti Jaska vetäessään jalkaansa narulta ottamiaan päällyshousujaan.
 
Ei ollut päässyt tupsun makuun, koettaa kuintenki sae, mutta pontikkaa oli tullut otettua senkin edestä.

Ei saakutti, suhkuksi män!

 Polkaistessaan mopoaan käyntiin Jaskaa nauratti vähän hämillisenä:
 
- Kaikkea perkulesta sitä pöhnäpäissään meinaa tehdä. Onneksi jäi meinaamisen asteelle! Voisihan sitä vielä toistekin kuluvana kesänä poiketa Tonttisen Jallua kattoon, mutta sitten pittää ottaa valtion viinat mukaan.

 Kitulan Jaska päristeli mopollaan kotia kohti. Ilma oli viilakka ja pelkkä purero yläpään verhona pani kylmän ramahtelemaan Jaskan selkäpiissä.

 Nauratti se yöllinen. Toisaalta harmittikin. Kuinka lähellä se hupipiiras oli. Sentää sae silittää. Kovasti suohullaan se Reeta oli, vaen juutas tuon mahan kanssa. Se pontikka oli syypää. Keskenpolttoista moskaa.

 Kun Kitulan tiehaara alkoi lähestyä, Jaskan olotila alkoi vaikeutua. Mitähän se Elli sanoo ja minkä panisi syyksi yö yli viipymiseen.

 Jaska ajoi pienellä kaasulla kotipihaan, ettei siippa saisi liian aikaisin kontaktia tulijaan. Hän työnsi mopon vajaan ja istahti apulantasäkki pinon päälle tuumimaan tilannetta.

 Eikai siinä ollut vaihtoehtoja. Jaska huokaisi ja nousi, alkaen haakuroida tupaan päin. Vielä ovenkin takana hän kuulosteli, ikäänkuin jokin tutka olisi kertonut, millä päällä se talon valtiatar on?
 
  Sisältä kuului kattiloiden kalistelua ja sen perusteella Jaska piirsi mielessään Ellin asemapaikan. Vaara ei ollut kovin uhkaava, jos piti pakoreitin selvänä.

  Aivan varovasti Jaska raotti ovea. Jo näkyi elämänkumppanin leveä takamus. Jaskan sydän sykähti ylimääräisen lyönnin, kun muisti viime yön puuhat. Elli kääntyi katsomaan ovelle, kuin vaiston nykäisemänä. Silmät leimahtivat ja suu aukeni:

 - No niin täältä tämä sankari tulee! Onko hommat sykertyneet yhtään? Onko aijanteko etistyny? Ookko sinä lemmon luhunake saanu mitään aikaan?

 - Elli-rakas elähän......

 - Vai rakas! Mitä muita valleita sinä taas mulle syötät. Missä oot ollu? Etkae sinä lemmon häntäheikki ollu sen *****n, sen Hutsukka-Maijan jalakovälissä? Minä tiijän oot ennenki käöny! Vaen minä sinulle näötän miten *****himo kaekkuvaa, Elli huusi naama punaisena.

Voe Jaska parkaa

 - E-een ole ollu siellä päinkää. Kun se mopo teki lakon. Moottorin sippasi........

 - Minnen usko. Ala tulla tänne, haestelen  haesetko viinalle?

 Jaska neni allappäin Ellin lähelle. Ellin nenä veti vainua, sieraimat pyöreänä.

 - Hyi juutas! Sinähän haiset ihimispaskalle! Ookko sinä löysänny housuun? On siinä mulla sankari.

 - Pääsi käömään vahinko! Iski kaohijan mahatauvvin. Ei sitä mopua hetkessä pyssäytetä.

 - En oekein jaksa uskuva sinun satuja. Eijoo ensi kerta kun syötät lekentaa.

 - Eijoo tippaakaa lekentaa. Olin kalakämpällä yötä. Paijanki satuin hukkaamaan. En kyllä yhtää ymmärrä mihin se yöllä joutu......

 - Mitäää.....? Senkö uuven lanelli paijan oot hukannu? Sinusta oo kun vahinkua. Ala justiisa lähtijä katteleen paeta. Ennen eijoo kottiin asijaa, Elli kiljui.

-   Paeta ja paeta. Jaska jupisi ja lähti kävelemään ovea kohti.

-   Et sunkaan sinä onneton rotjake luule, että neliivartista lanellia kasvaa joka puun oksalla NIIN! elämöi Elli edelleen.
 
 Jaska paiskasi oven kiinni takanaan, niin että ikkunalasit helähtivät.

  - Kyllä osaavat olla hankalia nuo ämmät! Alvariinsa tekemässä kärpäsistä härkäsiä. Kun tuli ollenkaan otettua mokomaa riesaa! Kyllä poikamiehen päivät olisivat olleet yhtä juhlaa. Ei jatkuvaa kitinää ja turhanpäiväsiä vaatimuksia. Niille ei mies millonkaan ossaa mieliksi olla. Sellasta miestä ei oo luotu. Ja jos on luotu, niin se mikään mies
olekaan. Pitäähän miehellä sentään olla oma tahto! Hittolainen, mikä piru se on se luontokin, joka narraa tikanpojan puuhun. Viattoman tikanpojan vettää tekemään sadat temput mokoman pimpsansaannin eteen.

Jaska oekeilla jälillä?

Jaska seisahtui keskelle pihaa kädet syvällä housujen taskuissa. Housut lemahtivat muistuttaen ikävästi poikkeamisesta Tonttisten luona.
 
  Takamuksissa tuntui kirvelyä, ja olo oli muutenkin tunkkainen. Jaska maiskautti suutaan, joka tuntui tahmealta.

  Hän oli jo päättänyt: paitaa hän ei lähtisi hakemaan. Ei elävänä. Ja vielä vähemmän kuolleena. Tehkööt Elli sitten mitä lystää.
 
  Jaska suuntasi vanhaa saunarakennusta kohti, missä hän tiesi olevan Ellin matonkudelaatikon. Sieltä leikkaamattomien riepujen seasta Jaska veti esille tutun sini-vihreäruudullisen flanellipaidan. Kyynärpäät oli kertaalleen paikattu, ja paikatkin olivat jo monilla reijillä, mutta muuten paita näytti - ellei hyvältä, niin ainakin kelvolliselta.

  -   Ämmät panee hyvää vaatetta matonkuteiksi, ei sitten ihme, ettei mikään niille piisaa! Tässä se taas nähhään: ämmät hassaa enempi kuin millonkaan tienaavat!

Jaska käveli pää pystyssä takaisin pihamaalle. Nyt näytti ilmat sopivilta vaikka ryhtyä työntekoon. Niin töihin se oli miehen mentävä, että sai talon pidettyä pystyssä ja kaikenmaailman muovikipot ja posliinipotat maksettua. Olihan se ristinsä kannettava, kun oli se tullut otettua. Jospa siitä saisi sitten vaikka edes hyvän nimen, jos ei muuta.
 
- Ja rahaa. Sitähän ämmä sai huseerattua mielin määrin. Jollei muuhun, niin ainakin se pisti sitä salaa kirjekuoressa menemään pojalle, tuumiskeli Jaska ja sieppasi aidantekovärkkejä navetan seinustalta ja latoi ne vanhoihin maitokärryihin.

Kuorma kolisi epätasaisessa maastossa Jaskan työntäessä kärryjä pitkin rajaojan vartta. Linnut pitivät iloista konserttia läheisessä haavikossa. Päivä oli mitä kaunein, ja se sai Jaskankin vihdoin paremmalle tuulelle. Syvään iskeytyi rautakangen terävä kärki, kun Jaska junttasi sitä voimainsa takaa. Näkisipä ämmä nyt, kuka se on mies!

  Tiuhaan upposi aitapaalu toisensa jälkeen. Tiiviiksi Jaska polki paalujen tyvet, ettei päässyt paalu heilumaan juuri nimeksikään.

  Mutta laiska mies ei jaksanut kauan riehua. Kohdalle sattunut heinälato oli sopivasti hollilla, siellä vielä heinänrippeitä seinustalla. Syvään haukotellen Jaska heittäytyi heinäkasaan ja lähes unettoman yön univelka tuli maksuun, kuorsauksen kera.

 Keväinen tuuli puhalteli lämpimästi. Auringon kirkkaat säteet osuivat ladon ovesta, ladossa nukkujan silmään. Silmät avautuivat ensin harhaillen etsivät todellisuuten kiintopistettä. Kunnes etsiytyi ranteessa olevään rannekelloon.

 - Voe lempo, kohta kuusi. Jokohan tuolla Ellillä oesi sapuskaa? Näin aatellen Jaska kuuli mahansa päästävän pitkän valitusmurinan.

 Konkoellen tolopilleen Jaska sormeili sepalusta ja laski liiat paineet ladon seinähirren
välistä pihalle.
 
 Jaska katsoi aidantolppa riviä. Ei sitä kovin paljon ollut. Menis puolille öin jos kiertää koko laitumen. Kyllä seon päevä huomennakin. Syömään tästä.

 Jaska lähti marssimaan, maitokärryjä työntäen, Kitulan mökkiä kohti. Sisälle päästyään hän heitti puseron päältään. Ellin silmät sattui jo lumpuksi tuomittuun paitaan:

 - Mistä lemmosta sinnoot tuommosen resun kaevanu? Ookko sinä käöny kaevamassa aetassa kaekki sekasi. Ootahan jos on yksikää replu lattijalla, niin saat noukkija jokkaesen ylös.

 - Kyllä saaturi tuli siitä yhestä paijasta savotta! Samahan tuolle oli siellä tae täällä. En minä pysty sitä essiin taekommaan. Onko sitä ruokaa. Päevän puurtanu, niin kyllä se alakaa nälättää.

 - Mikset tullu oekijjaan aekaan. On siellä uunissa, jos ei lie palanu? Missä se maleksi?

Laeskaksi ne sannoo vaekkei tee mittää

 - Maleksi? Saaturi, yrittää uurastaa hommija niin haokut palakaksi saa. Ja mitä nuita utteeraat? En minäkää oo kyselemässä missä siinnot aekaasi viettäny.

Siinä kävi Perälän Paavoki. Sinua kyseli. On se Paavo höyli mies. Asijasta tehen toe minun hansikkaat, kun illalla jäe sinne Tupperi-illan tunnelmassa.

  Jaska otti uunista keittoastian ja alkoi lusikoida velliä suuhunsa.

- Tupperit ja tupperit, Jaska mutisi.

 - Minä en oo kertonutkaa kuinka ihania tavaroita sainkaan Tupperi-illassa. Kolome aivan ihanaa uutta kannua. Kaikki eri värisiä. Saa väriä ruokapöytään. Ja palijo muutaki saen. Kerttu ei raskinu ostaa mittää, seon niin nuuka. No sae se emännänlahajan, jonku munakotelon.

 - Ja rahhaa meni kun tukkiköyttä?

 - Eipä kuule menny. Saen maxi-alennukset, kun tilasin erikoismallisen keittiösetin.

 - No et ainakaa kympillä selevinny?

 - Kympillä? Mitä sillä saa? Saen kahensaankolomenkympin tavarat melekeen kahellasaalla,
 aattele, saen viisitoesta eurua alennusta.

 - Ettäkö yli kahensaan ilima-aikusista kippoesta?

 - Neijookkaa iliman aekusia. Hienostorouvatki niitä ostellee.

 - Vaen tosta tonnia mummon markkoja, tuhullaa semmosseen jota ei ikkää tartte. Katoppa huviksesi tuonne kahaferin kaappiin, niin on kippua ja putelleita vyörymään asti.

 - Joo, morkkaa sinä vaen, Kumma jäärä kun joka asiasta pittää juonitella.

 - Ennään Jaska ei tohtinu sanua mitään vain lusikoi soppaa ääneti.

Jaska lopetteli ateriaansa. Hartaasti hän viimeisteli pyyhkien leipäpalalla lautasensa puhtaaksi. Hän oli syrjäsilmällä katsonut Elliä, joka touhusi omiaan keittiön ikkunaverhojen kimpussa.


Minkä se Jaska ny kehittää?

Nainen hyräili. Jaska tiesi entuudestaan, että se oli yleensä paha merkki. Joskus se
enteili tyyntä myrskyn edellä. Jaska koetti siirtyä huomamattomasti pöydästä sohvalle. -Myrskyn vältti parhaiten kiertämällä myrskykeskus kaukaa, Jaska oli oppinut.

  Samassa Elli puhkesi puhumaan:

- Se on oekia herrasmies se eläkkeelle jääny opettaja Kärhämäinen! Harvoin näkkee näellä kulumilla yhtä sivistynyttä ihimistä...

  Tämä oli Jaskalle liikaa. Hän muisti kyllä kyseisen miehen ja sai vain vaivoin hillityksi itsensä. Jaskan käsitys miehestä oli ylimielinen moukka, joka ei tiennyt oikeasta työstä eikä elämästä pätkääkään.

Jäätyään vaille vastausta Elli jatkoi:

 - Opettaja Kärhämäinen lausu meille runoja tupperi-illassa. Niitä ei palijo muutoin näillä kylillä kuule... kauniita, runollisia runoja...

   Jaska näki, kuinka Elli jäi ikkunan ääreen haaveellisena katsomaan jonnekin kaukaisuuteen.

 -Joo! Höyrähä sinä vielä siihen, niin se onki sitte sitä myöten soromnoo! Niin on kiero ja imelä ilimestys se äijä, että pthui saatana! Jaska kirosi.

-Sinnet tiijäkkää hienouvesta etkä sivistyksestä, sinnoot sonnassa möyriny ikäsi. Minäpä kaipaan joskus toesinnaan ylevämpää näkemystä ja sielun ravintua.

  -Ja perkule! Se mies on sivistyksen irvikuva. Teitä höynäytettäviä kävi siellä liehittämässä, josko irtois pimpsaa. Mittää muuta sen miehen mielessä ei oo. Runot on vaen syöttinä.

  -Sinä aina polet maan rakoon kaikki hienouvvet ja kauneuvvet, vaan mitäpä sinä ossaisit arvostaa! Paskannat jo housuunkin.

-Reikä se on Kärhämäisenkin äijän perseessä! Sammaa ainetta sieltä pukkaa tulemmaa. Mahtaako tuo runoilla paskahyysissäkkii?

  -Minä en keskustele sun kanssas enää mitään tupperi-iltaan kuulumisija. Oo pölijäke!
Ensin mahtaelit mun hankintani ja nyt vielä kaiken muunkin sen lisäksi! Elli sanoi ja käänsi Jaskalle selkänsä.



Vaekijjaa on tuo avijoelämä

  Jaskaa rupes vähän vaivaamaan, kun piti se eukko tuolla lailla suututtaa. Saattoihan olla niinkin, että tällä oli totinen tarve saada imasta itteesä korkiampaa kulttuuria mitä täällä heijän pirtissä oli normaalisti tarjolla. Eihän se tietysti paljon ollut, pakkohan tuo oli toki myöntää.

 Mutta toisaalta, kulttuurista ei evästä revennyt. Kyllä kai sen naisenki aivolla tajuaa että maksamaan tullee jos kulttuuria rupijaa tosissaan vilijeleen.
 
Nyt kun rauta oli kuumana niin Jaska päätti ottaa puheeksi sen sisävessankin.

  - Tuota, vissiin kulttuurihömpötystä seon sulla se posliiniinpierasukoppiki? Tuolla kun käväsin Tonttisen mökillä, niin eiköhän Reetaki sammaa virttä veisannu. Minä Jallulta kyselin mikä helekutin hienosteluvimma seon akkoehin iskeny, niin Jallu luuli, että kaekenmaaliman naestenlehet ne höynäöttää maalaesakatki turhuuven perrään.

 - Joko piti alottaa taas riitan rakentaminen? Kummallinen äijä. Jos jottae uuvistusta haluvaa, niin siinä on semmonen rätinki eessä ettei pappikaa parempaan pysty.

 - Minnen oon riitaa rakentanu. Ite heti kuohahit kun halusin tietää alakuperän tuohon hienosteluvillitykseen.

 - Itehhän tuota alot käräjiä käyvvä lehtitillaoksista. Naesellaki jottae viihykettä. Ei siinä palijo viihykettä oo kun keittää pottuja ja hoetaa kantturoeta.

 - No posliiniin kun saa pierasta, seköhän tuo antasi onnija ja autuutta.

 - On tämä elämää. Kohta taas kevä on juhanuksessa ja ukko attuilee joutavia. Perälässä kävin vessassa, niin jopa oli mukava istua vähä pitempään ja se bitee on ihana.

 - Sitä tussunsuihkutus värkkijähän se Reetaki ihasteli, vaen ohan tuota tullu tomeen muutenki. Herrojen hienostelu keksinöjä. Ja niitä ei meille laeteta.

 - Siinä sitä ollaan Perälän Kerttu oli nuortunu aenaki kymmenellä vujella kun saa alapään suihkutettua usijasti päivässä. Ei kuulemä kutise, eikä haise.

 - Pyh, hajuton ***** oo mittää. Kyllähän seon Elli sillälaella että jatketaan entiseen malliin. Perinteinenhän se on nyt huuvossa!

 - Tulihan se sieltä. Jumaliste minä lähen ite kirkolle ja ostan vessatarpeet. Perälän Paavo on tekomiehijä, se äkkiä rouhasee sivusiiven ja siihen saonan ja vessan. Sinnoot tuommonen vatuloijja. Jahkaellessa mennee vuosikauvvet. Ookko sinä etes saanu sitä laijunta va,lamiiksi. Monta päevää sielläki väekkyny ja touvvotki pitäs maahan. Meijjän
vain perinteistä höpisee.

Naapurin isäntä auttaa aina