- Kiitos vaen Elli. Minnoon ollu Kertun kovassa koulussa. Kyllä minäki ennen naorelin nuille runohommille ja tejimpä pilikkaaki, vaen nyt oon kantapään kaotta oppinu, että Kärhämäenen on ihan miehinen mies kun tohtii panna ittesä likkoon. Eiköhän Jaska lähetä sinne Kärhämöestä kuulemaan?
- Usko ny tällä puhheella. Ennen saateri teen sen muutaman posliiniinpierasu paekan, kun lähen sitä kenonokkaa kuuntelemmaan, Jaska sanoi ja katsoa luimaotti Elliä sillä katseella, josta Ellinki piti huomata, että on tosi kysseessä.
- No sittepä seon meleko varmaa että kumpikaa ei tapahu yhteen sattaan vuoteen. Vuosikaosija mies soutanu ja huovannu, eikä oo päässy tuon pitemmälle.
- Joojoo, taasko se laolu alako, vaekkeijjoo soettajjaakaa. Lempo kaekki pitäs hökästä yhen sanan päälle. Sinnet rakennushommista tiijö sijanpaskan vertaa, niin pijä turpas kiinni, Jaska kimmastui.
- Noo, tuota... Eiköön tuo se lisäsiipiki tulle, kun se aeka tullee, Paavo yritti pehmentää. Vaikeaa oli asettua kummankaan puolelle.
- Tosijaanni. Miksi sinä Elli aena rutkutat, vaekka tiijät varmasti, että aekanaan se lehemäki poekii.
- Saattaa se olla poekimattakki, sen minä aenaki tiijän. Niinku Kaonikkiki... On semmonen herkkuperse että on puolenkymmentäkertaa pantu liemet sissään, vaen eipä vaen poijji. Että turha sinun Kitulaenen on jullittaa, että kaekki mennee niin ku halutaan. Niinkun sitä sisävessaaki on aevan turha oottaa että se itestään tuohon jostae tipahtasi. Ei tipaha, sano mun sanoksein, tehä se pittää.