Se mikä edellisessä kirjoituksessani oli se pointti, oli siis se että kustannukset eivät ole nosseet tyyliin 100% vajaassa 10 vuodessa, kustannukset ovat nousseet ehkä 30-40% eli kireää inflaatiotahtia (3-4% vuodessa) ja loppu on tullut siitä että ei käytetä käytettyä (koska sitä ei tueta, ja jossain tapauksessa ei edes saa verotukseen) ja kaikki kustannukset (tai jopa vähän päälle) merkataan tarkasti ylös ja kohdennetaan juurikin investointiin. Aiemmin kun tukena saatu raha ja korkotuki riippui neliöistä, jotkut sopivalla nimikkeellä laskutetut kuluerät oli jopa kannattavampaa (ainakin perinteisen lyhytjänteisen maataluoskirjanpidon näkökulmasta) kirjata toiminnan menoiksi ja vähentää samana vuonna eikä vasta pikkuhiljaa poistojen kautta. Eli kaiken kakkiaan tosi vaikea sanoa mitä se 2000 rakennettu navetta oikeastaan kaikkineen maksoi, jos kirjanpidosta katsoo niin paljon vähemmän kuin nykyään

Se mikä nykyään on halvin tapa rakentaa, lähtee, kuten olen aieminkin sanonut, mansiirtotöiden optimoinnista ja tehokkaasta pohjien tekemisestä. Sama se kuka ne tekee, kunhan ne tehdään mahdollisimman vähällä työllä ja vähillä materiaaleilla. Kun on oikeaan korkoon tiivistetty pohja, betonipintaiset avo-korut maksaa enää 20€/neliö (asennetusta) teräksestä ja betonista, 5€/neliö betonityöstä ja korkeintaan 5-10€/neliö muotituksesta keskiurineen. Ja paret ovat vielä vähän halvemmat.