Erittäin ikävää, jos uudestaan alkajat jätetään ilman ympäristötukia 
Tällaisia viljelyn aloittajia tuskin on sataa edes tänä vuonna, kyseessä ei siis ole mikään kustannus.
Mutta tämä tilanne ei ole mitenkään peltoa vuokranneiden vika eikä etu, päinvastoin tällaiset temput lisäävät entisestään maanomistajien epäilyksiä vuokraamista kohtaan 
Tämä kertoo aika karusti sen, kuinka viljelijöillä ei ole minkään sortin oikeusturvaa hallintoon nähden. Hallinto voi tehdä aivan minkälaisia U-käännöksi tahansa, ja viljelijän rooli on vain nuolla haavansa. Ei nimittäin voi olla epäselvää edes ministeriössä, että näitä asioita tehdään pidemmällä aikajänteellä. Itseasiassa JATKUVUUS ja sitouttaminen on mm. koko LFA-tuen punainen lanka.
Vähän samanlainen temppu oli viime keväänä tukijononpurku:
Kuin "puskasta" muinoin(2003??) lopetettiin mahdollisuus saada lohkoja LFA+YMP kelpoisiksi, niin allekirjoittaneellakin jäi uusia osto-/vuokralohkoja vaille tätä mannaa. Syy: YMPPI-sitoumuksen kahtena viimeisenä vuonna sitoumusalaa ei voinut kasvattaa.
Nyt kun ko. alat tukijonon purkamisen yhteydessä oli mahdollista saada tukikelpoisiksi, niin ehdoksi laitettiin YMPPI-sopimuksen uusimen muutaman lisähehtaarin tähden. EIKÄ siinä kaikki, YMPIN lisätoimenpiteitä ei saanut muuttaa!
Pohdinta aikaa annettiin kuukakausi: joko unohdat uusienalojen tukikelpoisuuden, tai teet uuden sopimuksen ja jatkat käytännössä hankalaksi osoittautuneiden lisätoimenpiteiden kanssa.
KYYKYTYSTÄ JA MIELIVALTAA!!
