Se, mitä sitten todellisuudessa tapahtui, oli v:n 1918 marraskuun 11 p:n aselepo, rauhansopimus, jonka tavoitteena oli Saksan armeijan täydellinen riisuminen, teollisuusvaltion alasajaminen maatalousvaltioksi ja asukasluvun laskeminen 65 miljoonasta 45 miljoonaan näännyttämällä Saksan kansa nälkään.
Aseleposopimuksessa Saksa sitoutui tyhjentämään kaikki valtaamansa alueet, samalla kun voittajavallat miehittivät Reinin koko vasemmanpuoleisen rannan. Saksa pakotettiin luovuttamaan Ententelle tykkinsä, konekiväärinsä, lentokoneensa, laivastonsa, 5000 veturia, 150 000 rautatievaunua, 584 000 maanviljelyskonetta jne. Ei tyydytty edes näihin sotilaallisiin ja teollisiin vaatimuksiin, vaan vaadittiin myös luontaissuorituksia. Ns. Dawesin suunnitelman mukaisesti aloitettiin Saksan kansan nälkäännäännyttäminen viemällä maasta mm. 197 000 lypsylehmää, 265 000 lammasta, 275 000 kanaa ja 39 000 mehiläispesää.
Toisin kuin Yhdysvaltain presidentti Wilson oli toivonut, neuvotteluista tuli voittajien sanelema pakkorauha. "Ei aluevaltauksia, ei sotakorvauksia ja kansojen liittoa" - näihin kolmen kohtaan voi presidentti Wilsonin 14 kohdan ohjelman sisällyttää. Britannian Lloyd George ja Ranskan Clemenceau olivat kuitenkin toista mieltä. Kun "rauhansopimus" esitettiin, paljastui, että olikin päätetty juuri päinvastaista, kuin voitetuille oli luvattu.
Saksalta riistettiin 12 % valtakunnan pinta-alasta - alue, jolla eli 10% saksan väestöstä ja joka oli sekä valtakunnan parasta maatalousaluetta että sisälsi suurimman osan sen luonnonvaroista - kaikki siirtomaat, 90 % kauppalaivastostaan, sisävesilaivastonsa, neljännes kalastusaluksista, kaikki merentakaiset kaapelinsa sekä kaikki, mikä ikänä ulkomailla oli saksalaisten yksityisomaisuutta. Sen lisäksi Saksan täytyi, niinkuin jo on mainittu, luovuttaa kaikki maa- ja meritaisteluvälineensä. Yleinen asevelvollisuus täytyi lakkauttaa. Asemateriaalin valmistus kiellettiin. Loppujen lopuksi Saksan hartioille sälytettiin ns. sotakorvaussumma, jonka kokonaismäärä jätettiin avoimeksi - tarkoituksena imeä Saksan kansa kuiviin, jos edelliset kohdat olivat jotain jättäneet. Wilson kommentoi Versaillesin jälkeen: "tämä ei ole rauha - tämä on sodanjulistus".
Kaiken tämän epäviisauden, vihan ja koston työn kruunuksi kuitenkin muodostui se, että 231. artiklassa kiristettiin Saksalta tunnustus, että se yksin oli sotaan syypää. Sanalla sanoen, luoda jokaisen saksalaisen otsaan häpeämerkki, jonka tuli kestää aikojen loppuun asti.
Asiaan kuin asiaan, asiaton vastaus
