Aluksi olin sitä mieltä, että suoria sopimuksia teollisuuden kanssa ilman välikäsiä. Hintoja tuli kiinnitettyä. Ensin tuli voittoa pirusti, sitten meni halvemmalla kuin oli markkinahinta. Nyt on tullut sellainen fiilis, että ei halua sitoutua mihinkään. Puidaan ensin viljat pois ja katsotaan minkälaista laatua on laarissa. Sitten seuraillaan minkälaisia laatulisiä jne. on eri ostajilla. Jotenkin sitä arvostaa tässäkin asiassa sitä, että on vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Ainoa mikä ei vaihdu, se on viljakuski. Maakunnan paras laatuaan
Hintojen kiinnitys ja sopimukset ja myynnin porrastus toimii parhaiten silloin, kun on samaa lajiketta monta rekkakuormaa, mutta itselläni on se tilanne, että lajikkeita ja laatuja on paljon. Mallasohraa saa myytyä yhden rekkakuorman, koita sitä sitten jakaa.
Myös markkinatiedon hanskaaminen on haasteellista. Ei riitä ammattitaito. Intuitiolla mennään. Sitten on vielä käytännönläheisempiä syitä. Viljat on mukava myydä silloin, kun ei ole pakkasta ja saa tapella lumien kanssa. Ei ole myöskään mukavaa ottaa rekka-autoa taiteilemaan kapealle kotitielle. Hyvissä olosuhteissa mukava tehdä kuormia. Ja kun siilot ovat tyhjät, niin joku homma on sentään saatu valmiiksi ja voi taas keskittyä muihin asioihin.