terveiset savilaatan toiselle puolelle
Hiljainen hetki on tosiaan paikallaan. Keskiviikko-torstai-akselilla puin rapsit pois. 10 päivän tauko puinneissa pudotti kosteutta 4-5 astetta. Mittasin kosteuden joka säiliöllisen jälkeen, mentiin pitkään siinä 15 alkuisissa lukemissa, mutta illan lopuksi pudottiinkin äkkiä 14 asti. Mietin syytä ja yksi saattaisi olla se, että tuo kohta jäi ilman pahkahomeruiskutusta. Saattaa olla, että ruiskutus vaan lykkäsi valmistumista reilusti eteenpäin se näkyi puintikosteuksissa. Olin kyllä hieman pettynyt, sillä odotin pari astetta kuivempia lukemia. Teknisesti puinti sujui hyvin, kasvusto oli kuitenkin suurimmaksi osaksi pystyssä. Muutaman kietoutumisen jouduin selvittämään pöydän puintikelalta, kun ajourien kohdalla tuli vastalakoa eteen, se ei mennytkään kovin sujuvasti sisälle. Kapea pöytä, kun on koneessa, niin hokasin sellaisenkin ongelman, että takapyörän vieressä oleva tanko suuntavilkkuineen hälppii pystyyn jäävää kasvustoa ja kenties varistaa palkoja auki. Se täytyi käydä siirtämässä sivummalle. Kasvusto vaikutti nyt tasaisemmalta kuin ekalla puintikerralla. Tavaran laatu oli silti pettymys, koska lehtivihreää tuntuu olevan ja hehtopainokin oli vain 64,5kg, kun rypsillä puhuttiin aina 70 kilon painoista. Tosta puidusta alasta oli arviolta 3,5 hehtaaria sellaista, että puin sen metsäliiton puolelle eli kolme täyttä tankillista. Peurojen kesälliset mälväykset tekivät kasvustosta niin kirjavaa, että sitä ei oikein ollut järkevää ottaa mukaan. Varisemista ei kasvustossa sanottavasti esiintynyt, sellainen fiilis tuli, ettei toi oikein ylikypsää ollut vieläkään.
Reilun 10 hehtaarin alalta tuli kuivaa tavaraa 11800kg ja tarkka satotaso oli 1137kg/ha. Hyvistä paikoista tuli luonnollisesti paljon enemmän, mutten nyt jaksa alkaa brassailla huipputuloksilla, koska noi edellä mainitut lukemat on kuitenkin ne realistisimmat ja kertovat kuinka tänä vuonna kävi.