Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Äärikepulaista valhepropagandaa Kontron KESK. MaasTullissa  (Luettu 6785 kertaa)

minä-itte

  • Vieras

   MaasTul mielipidesivu tänään:

"""""""""""""""
Huoltovarmuus norjalaisten taskussa

Helsingin Sanomat julkaisi taannoin varsin imelän kirjoituksen ministeri Jyri Häkämiehestä.

Katsotaanpa asian toista puolta.

Häkämies oli edellisessä hallituksessa valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaava ministeri. Hän myi loput Kemiran lannoitetehtaan osakkeista norjalaiselle lannoitejätti Yaralle. Hinta oli 260 miljoonaa euroa.

Samassa kaupassa menivät Siilinjärven ja Soklin kaivokset. Ne ovat omassa lajissaan maailman parhaimpia lannoiteteollisuuden raaka-aineiden kaivoksia.

Asiantuntijat ovat arvioineet, että noiden kaivosten arvo on noin 50 miljardia euroa. Luitte aivan oikein.

Ei voida puhua, että Häkämies myi ne alihintaan. Hän lahjoitti ne karamellipussin arvosta.

Yara käytti tilaisuutta hyväksi ja runsaan vuoden aikana kaksin-, kolminkertaisti lannoitteiden hinnat.

Ainakin kerran Yara oli myyntikiellossa suomalaisille viljelijöille, mutta vei lannoitteita ulkomaille.

Ja aina kun maataloudessa sattuu jonkin tuotteen hinta nousevan, niin samalla hetkellä nousee lannoitteiden hinta.

Joku ei-maanviljelijä saattaa taputtaa käsiään ja kihistä, että se on oikein maajusseille.

On turha olla vahingoniloinen, koska lannoitteiden hinta siirtyy suoraan ruuan hintaan. Siitä joutuvat kärsimään kaikki.

Eikö puolueilla ole mitään vastuuta, kun nämä valitsevat ministerinsä.

70 vuotta sitten Euroopassa raivosi suuri sota. Suomi oli monta vuotta siinä mukana ja jatkosodan vuosina kansamme eli jatkuvassa elintarvikekriisissä.

Saksan viljan turvin selvisimme nälänhädästä. Sotien jälkeen päättäjät ja elintarvikealan ammattilaiset aloittivat tarmokkaan työn elintarvikeomavaraisuuden saavuttamiseksi. Kun se oli saavutettu, tuli ministeri Häkämies ja aiheutti tälle vakavaa vahinkoa.

Jos maailmasta voi jotain sanoa varmasti, niin maapallon elintarvikekriisi jatkuu ja pahnee.

On arvioitu, että joka sekunti tulee yksi nälkää näkevä lisää. Jokainen voi laskea, miten paljon niitä tulee vuorokaudessa tai vuodessa.

Mitä meillä sitten tehdään, jos tämä elintarvikekriisi muuttuu globaaliksi ja se koskettaa lannoiteteollisuutta. Norjalaiset voivat viedä täältä lannoitteet pois, jolloin meidän omavarainen elintarviketuotantomme ajautuu jonkin ajan kuluttua kriisiin.

Omavarainen elintarviketuotantomme perustuu vain tehotuotantoon, jossa keinolannoitteet näyttelevät ratkaisevaa osaa.

Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että Suomen kansan henkivakuutus on norjalaisten taskussa.

Pekka Puranen

ajattelija ja vapaa kirjoittaja

Lapinjärvi""""

*******************************************

Puranen latelee valheita oikein olan takaa: tosiasia on se että Kemiran myynnin valmisteli ja "lahjoitus"kauppakirjan laati Mauri Pekkarinen, Häkämiehen edeltäjä.

Häkämies allekirjoitti kaupat toukokuussa 2007 saatuaan juuri kauppa-ja teollisuusmninisterin paikan Pekkariselta....allekirjoitti MTK:n, Pekkarisen ja Härmälän suosituksesta.  Häkämies ei puuttunut kauppakirjan sisältöön millään tavalla, eikä olisi muutamassa päivässä ehtinytkään.

Kaikki Purasen mainitsemat  kauppakirjan heikkoudet pitävät paikkansa, mutta syyttävä sormi osoittaa Pekkarista.

Kaivosalan ihmiset ovat jälkeenpäin  valittaneet, että Pekkarinen ei ollut heihin millään tavalla yhteydessä, kun  laati Soklin lahjoitus"kauppa"kirjaa.

Viimeksi muokattu: 22.07.11 - klo:14:33 kirjoittanut minä-itte

pappavolovo

  • Vieras
"On turha olla vahingoniloinen, koska lannoitteiden hinta siirtyy suoraan ruuan hintaan. Siitä joutuvat kärsimään kaikki".

*** Eihän tuossa mainita kuin nano-osia siitä menetyksestä mikä Suomen valtiolta, eli veronmaksajilta huijattiin.
Millä korvataan, mikäli korvataan, ne valtion tulot mitä lannoitebisnes ja kaivostuotanto ko. alalle olisi tuonut kansalaisten hyväksi?

Nyt ole kuin Pekkarisen ja Häkämiehen tileillä joitakin korruptiokorvauksia suurpetoksesta isänmaata kohtaan.

ps. nyt taisi tulla lähtö mustalle listalle ;D

minä-itte

  • Vieras


ps. nyt taisi tulla lähtö mustalle listalle ;D

Ammuttavien listalla on vielä tilaa. Saunan taakse....... ;D

Hölmöilyt loppuvat nyt, kun kepu on supistunut pieneksi eikä pääse enää sössimään.

Viimeksi muokattu: 22.07.11 - klo:15:46 kirjoittanut minä-itte

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Mitä ihmettä sitä yaran paskaa ostelee.Tänä kesänäkin kaikki kasvaa luomussa niin hyvin että jos niihin yaran paskaa olis vielä ostanut niin kaikki viljat olisi maata myöten.
Häkäpönttö teki virheen koska meni allekirjoittamaan paperit ,se joka allekirjoittaa on ensisijaisesti aina syyllinen näin juridisesti se vaan menee.Kokkareille sulka hattuun. ;D
Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Te ette nyt ymmärrä. Jos kakolainen, tuo erehtymätön luomakunnan kruunu tekee joskus virheen, on syyn oltava PAKOSTI jossain muualla.

Näinhän esimerkiksi keppulit toimii, niille aho on sankari, muille konna.

:D :D :D
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

minä-itte

  • Vieras
Te ette nyt ymmärrä. Jos kakolainen, tuo erehtymätön luomakunnan kruunu tekee joskus virheen, on syyn oltava PAKOSTI jossain muualla.

Näinhän esimerkiksi keppulit toimii, niille aho on sankari, muille konna.

:D :D :D

Häkämiehen virhe oli se, että  häneltä pääsi unohtumaan, että kepu pettää aina.

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Kyl taas minä-itte jaksaa kirjottaa paskaa.

koivumaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3674
  • Valtra CNH TopliftStaja Kaweco
On aika poika tuo Häkä-äijä.Teki sen verran kovan munauksen,että meni sekä Itte että Minäkin vipuun.
Siinä on jo kolme kpl luomakunnan kruunuja ihan ulalla ::)

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9257
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Kyl taas minä-itte jaksaa kirjottaa paskaa.

oesko se sitä eärikakolaesta rapakuntoa
Elämä on parasta kometiijjaa

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Kyl taas minä-itte jaksaa kirjottaa paskaa.

kesähelteet ovat pehmentäneet raukan pään peruuttamattomasti ;D



allekirjoittaja yleensä kaupat tekee äärikakolla on kakat housussa >:(
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Te ette nyt ymmärrä. Jos kakolainen, tuo erehtymätön luomakunnan kruunu tekee joskus virheen, on syyn oltava PAKOSTI jossain muualla.

Näinhän esimerkiksi keppulit toimii, niille aho on sankari, muille konna.

:D :D :D

Häkämiehen virhe oli se, että  häneltä pääsi unohtumaan, että kepu pettää aina.

olishan  itse  voinut sihteerillä  luettaa  ne,,,,kumpikaan häkäveljes  ei taida
olla lukutaitoinen,,,,mutta nyrkki  puhuu :P

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Häkämiehen virhe oli se, että  häneltä pääsi unohtumaan, että kepu pettää aina.
Joojoo.Häkän pahin virhe oli olla käyttämättä omia aivoja. Ministeritason mies ei voi olla noin syyntakeeton ;)

Muiden syyttely on NIIIIIIN perikepulaista että oikein pahaa tekee ;D ;D ;D ;D
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Herra Heinamaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632
Te ette nyt ymmärrä. Jos kakolainen, tuo erehtymätön luomakunnan kruunu tekee joskus virheen, on syyn oltava PAKOSTI jossain muualla.

Näinhän esimerkiksi keppulit toimii, niille aho on sankari, muille konna.

:D :D :D

Häkämiehen virhe oli se, että  häneltä pääsi unohtumaan, että kepu pettää aina.

olishan  itse  voinut sihteerillä  luettaa  ne,,,,kumpikaan häkäveljes  ei taida
olla lukutaitoinen,,,,mutta nyrkki  puhuu :P

Piilottakaa kynät niiltä

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 73677
mikä täällä on enään kotimaista?   ei taida tulla muuta kuin tuontijuttua käteen!     

       mutta tota olen vain jaksanu ihmotella että eikö aukki ja m-i ole vieläkään saanu paskapäitä tajuamaan kepun petosta?    toi häkis on kyllä niiiiiiiin syvältä!   ihmo jätkä kuin tollasia on edes huolittu kokkareihin?            ja se vapahtajavuori on taas toinen .....!

Lypsybotti

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 896
Ottaako se aatamin ja kumppaneiden kohalla noin koville myöntää pellepekkarisen tekemä myyräntyö? Keskusta-aate juurtunut niin syvään, ettei tosiasioitakaan pystytä myöntämään?
Häkä"mies" kyllä allekirjoitti kauppakirjan, juuri virkansa saatuaan. Kuten myös minä-itte kirjoitti tyylilleen uskollisena...

Uskotteko todella, että uudella ministerillä oli muuta kuin kumileimasimen asema allekirjoitusta tehdessään.

Ja kuten mainittua, moinen toiminta, yksityistäminen, oli ihan hallitusohjelmaan kirjattuna, joten jollei pekkarinen, niin sitten sen olisi tehnyt joku muu helposti johdateltava...
Mutta lopulta, SEN TEKI KESKUSTA!
Kakolaisten oppien pohjalta, kakolaisen loppusinetillä, siis allekirjoituksella.
Mutta kepu määritteli hinnan? Ja luovutettavat oikeudet?
Kakolaisen olisi luullut pyytävän kunnon hinnan.  :D :D :D

Kuinka vähällä järjellä maatamme johdettiinkaan...