Maataloudessa olivat suuret investoinnit ajankohtaisia. Siirryttiin suurempiin koneisiin, nelivetotraktoreihin, laajennettiin navetoita. Ei laajennettu, ainakaan Etelä-Suomessa: oli tiukka kiintiöinti ja lisäkiintiöitä ei Etelä-Suomeen herunut. Pikemminkin 1980-luku oli brezhneviläistä pysähtyneisyyden aikaa. Työmenetelmät muuttuivat, siirryttiin säilörehuruokintaan, lietesysteemeihin ym. Epäonnisten investointien myötä moni tila meni tuolloin vasaran alle. Siirryttäessä EU-aikaan aiemmat investoinnit olivat auttamattomasti vanhanaikaisia ja vanhat velat rasittivat tilojen taloutta.
(Typerää lisätä oma lainauksensa toisen tekstin sisään... sekoittaa lainauksen)
Ei kuule niin vaan laajennettu. Tai no juu. Laajennettiinpas. 12 lehmästä laajennettiin 14 lehmään 80-luvulla. Lisäkiintiötä ei saanu yhdelläkään hakukerralla hallinnolta. Vasta 90-luvulla kiintiökaupan jonkinasteinen vapauttaminen mahdollisti voimaperäisen tuotannon lisäämisen huikean suuren vapailta markkinoilta ostetun (22000 litraa) kiintiön turvin.
Juu ja ensimmäinen neliveto tuli taloon vasta 1999, joten jokainen, joka tätä hommaa maantieteellisellä perusteella kadehtii, saa haistaa hyvin pitkän *****
Tuo 80-luku on omakohtaisesti koettu. 70-luvun ja 80-luvun alun investoinnit sopivasti maksettu pois. Viljan hinta kohosi 90-luvun vaihteeseen. Ei ollut vielä markkinointimaksuja. Tavallaan elettiin kyllä sellaista pysähtyneisyyden aikaa, mutta mitä sitä turhaan rehkimään kun näinkin pärjäsi. 70-80 luvut oli perheviljelmien kulta-aikaa jolloin kaikille riitti ainakin jotain ja työt helpottui koneiden myötä.

Palkat nousi koko ajan. 89 ostin uuden auton, 120 000 mk, käteisellä, viimeisen kerran.
Sitten tuli lama ja se tuli todella äkkiä. Muistan kun työpaikalla pistettiin rahaa menemään kännyköihin v. 1990 syksyllä ettei pääkonttorille tarvitsisi tilittää voittoja. 1991 oli sitten yt-neuvottelut ja alkoi säästökuurit. Palkat nousi, jos nousi, jotain prosenttien kymmenyksiä koko 90-luvun.
Niin se 1958 tuli siitä kun kuulin radiosta "Tänään 50 vuotta sitten". Eli 50-luvulla viljan kilohinta oli korkeampi kuin maidon litrahinta vaikka silloin suurin osa tiloista tuotti maitoa. Nythän tuo jostain syystä keikahtanut päinvastoin.