[
Tietääköhän vielä kukaan tänäpäivänä totuutta Manun pressakaudesta, oliko Manu lintu vai kala.... ansioksi on laskettava v. 1987 kepun saattaminen oppositioon
Mites se menikään???
En kovin suurena ansiona näe kepun saattamista oppositioon v. 87. Holkerin hallitus matkasi Koiviston vahvan markan opein kohti kauheata lamaa. Muistan aina kun Erkki"Ylälevee" Liikanen touhusi revalvaation, kun samaan aikaan olisi pitänyt kulutusta suitsia devalvaatiolla tuo oli (yli)vahvan markan taloutta.
Ruotsalaiset hoitivat lamansa paremmin. Luulen, että Väyrysen-Suomisen-Taxellin porvarihallitus olisi kuljettanut 80-luvun lopulla Suomea selvemmille vesille kuin mihin Holkeri ja demarit(Koivisto takapirunaan) Suomen ajoivat.
Ahon hallitus näytti, että porvarihallitus pystyy yhteistyöhön Aho osoitti, että kepun kanssa ei yhteistyö oikein sujunut. Aho öykkäröi muille hallituspuolueilla ja Pekkarinen veti välistä aina ja joka paikassa. Yksikään puolue ei halunnut yhteistyötä kepun kanssa v. 1995 hallitusneuvotteluissa....ja kepulainen maatalousministeri oli tuolloinkin pyöreä nolla ja se pelasti mitä pelastettavissa oli. Jälki oli kauheaa laman jäljiltä eikä vastuunkantajista tietoakaan, vieläkään tuolloin tehtyjen ratkaisujen oikeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä. .
Odotan mielenkiinnolla, kun Koiviston aikaa aletaan tutkimaan myös talouspolitiikan näkökulmasta. On aina muistettava, että Koivisto on koulutukseltaan sosiologi ei talousmies. Demarien talousnäytöt niin valtion asioiden hoidossa kuin yrityksissä ovat heikot. Lähes kaikki on kaatunut midin demari on kätensä tunkenut. Konepajayhtiö Metso taitaa olla ainoa firma, jota demari on johtanut onnistuneesti.
Niin ja maataloudelta vietiin sitten säästötalkoissa ne kuuluisat miljoonat sinipunan aikaan
Esko Aho olisi ollut valmis leikkaamaan paljon enemmänkin, jos olisi päässyt mukaan Lipposen hallitukkseen. ...Ja kärsimys jatkuu siitä edelleen.... Huonomuistisuus jatkuu Talojussilla myös siitä kuinka vääntöä etelän maataloudesta käytiin Eu-neuvotteluiden aikaan...Ja lopulta annettiin periksi liian helpolla. Muistamme Pertti Salolaisen sanat vielä pitkään:...."maatalouden osalta neuvotteluissa emme saavuttaneet sitä haimme. Mutta ainoana positiivisena piirteenä on se, että Etelä-Suomen maatalouden ongelmat voimme hoitaa jatkossa itse kansallisin ratkaisuin." Silloin ei voinut kuin ihmetellä miten helposti annettiin periksi ?
Kepulaiset neuvottelivat, ja heitä ei Etelä-Suomen maatalous ole koskaan kiinnostanutAlun alkaen tuli mielikuva jäsenyysneuvottelutuloksesta, että meitä on huijattu pahemman kerran, eli emme saa lähellekään täyttä vastinetta Suomen maksamalle jäsenmaksulle
kepulaiset neuvottelivat "veretseisauttaneen" vaalivoiton valtuuksin. Ja asia korostuu vuosi vuodelta yhä enemmän
MTK junttasi EU:n AB-alueelle määräämät investointituet pois, samoin MTK junttasi energiaveroon korotukset, AB-alue jäi siinäkin maksajaksi. Milloinkahan loordi pystyy todentamaan nämä tosiasiat. Milloinkohan Sinä Talojussi itse pystyt todentamaan nämä tosiasiat ? Pääpuolueilla oli liian kiire jäsenyyteen.
Myöhempi liittyminen Baltian maitten kanssa olisi ollut maataloutemme loppuOlisiko joku muu hallitusyhteistyö toiminut niinkään hyvin kuin Ahon johtama hallitus ?
Hallitusyhteistyö sujui niin hyvin, että yksikään muu puolue ei halunnut kepua hallitukseen v. 1995 Jälkeenpäin näitä viisaita piisaa kyllä muistamatta senkin ajan talouden realiteetteja......Seuraavan hallituksen oli helppo lähteä maan johtoon talouden jo elpyessä, eli markkinatalouden elpyminen teki loppujen lopuksi sinipunan tehtävän entistä helpommaksi.
Sinipunan aikana toteutui Holkerin jo v.1987 asettama tavoite muuttaa Suomi (kepulaisesta) agraariyhteiskunnasta johtavaksi korkean teknologian maaksi1980-luku oli Suomen taloudessa pahinta aikaa, kiitos siitä keskeisien vahvan markan miesten, Koiviston ja Holkerin.
myös kepu saarnasi vahvan markan uskoaan..Lama olisi viisammalla maan talouden
hoidolla ennakoitavissa, mutta sitä ei silloin haluttu noteerata.
oliohan näitä Kouri-kauppoja, Kouri oli Väyrysen taloudellinen neuvonantaja, Lapin poikia kumpikin. Myös nurkanvaltaaja Taito Tuunanen oli kepu..Näin ollen ei kannattanut riemuita Esko Ahon noususta pääministerin paikalle...Lopputulos oli ennakoitavissa kuinka käy johtaa taloudeltaan valmiiksi rapakunnossa olevaa maata...Toivottavasti historia ei toista itseään edes tämän porvarihallituksen osalta
Jeps, ainakin öykkäröinti ja toisten kölin alta vetäminen jää toivottavasti vähemmälle ...Ja näitä totuuksia ei voi kiertää, ei , edes Talojussi.
ei edes Loordi....
[/quote]
[/quote]
Talojussilta on näköjään tietämys taas hukassa, kun joutuu vain keksimään mitä ihmeellisimpiä väitteitä....Eikö Sinulla ole yhtään kriittisyyttä "omiesi" joukkoon ?.....Etkä pysty mitään faktaa esittämään.?...Kummallinen käsitys EU-neuvotteluistakin, tiettävästi Sinä et ollut paikanpäällä sorvaamassa neuvotteluehtoja, vaikka kuinka jaksat niistä paasata, ja pistä ne virkamiehet aakkosjärjestyksessä listaan jos kerran niin tietävä olet TJ

Kannattaa muistaa kuinka nämä kaksi, Kepu ja Kokoomus, antoivat periksi lopulta jäsenyysneuvotteluissa, vain ja ainoastaan siksi kun oli pakko päästä jäsenyyteen, kaikista omista eduista välittämättä....Näin oli, ja helppo ei ollut tehtävä virkamiesryhmälläkään sorvata "komissiomyönteinen" maatalouden liittymissopimus, jotta jäsenyys varmistuisi. Alunperin haettiin paljon parempaa sopimusta, Sinulle on vain vaikeaa Tj tunnustaa tätäkin. Aika oli vain kummallekin hallituspuolueelle kaikin tavoin huono. Ja se on osin kahdeksankymmentäluvun vahvan markan hurmoksen aiheuttamaa sekä silti enimmäkseen maailmantalouden senaikaisesta syösksykierteestä. Siihen taas voi jälleen lisätä USAn merkityksen. Ja näihin taitotuunasvertauksiin on turha tukeutua, eli ei mitään merkitystä ....Kokonaisuus ratkaisi, sen aikanen Ahon hallitus toimi olosuhteisiin nähden suhteellisen onnistuneesti ottaen huomieen laman vakavuuden, maailmansodan jälkeen suurin taantuma...Porvariyhteistyö on kaiken parasta politiikkaa !