Yhteistyösopimukset ja yhteenliittymät toimivat niin kauan kun niihin sitoutuneet suhtautuvat asiaan rakentavasti. Kun enemmistö on sitä mieltä, ettei onnistu, niin lakkaa onnistumasta. Siinä mielessä kaikki allianssit ja yhteenliittymät ovat uskon asioita.
Mihinkään yhteistyöhön ei saa edes ryhtyä, jos aikomus on vain uusliberalistisesti noukkia rusinat pullasta ja kerätä lelunsa, ennenkuin vastuuta tarvii kantaa. Nationalistipersuideologia taas antaa tähän täyden oikeutuksen. Koska mää oon suomalainen, mää saan tehdä niinkun mulle on "oikein" tai hyväks.
Aatami vei sanat suustani.
Jos oikeasti ruvetaan kansallisen itsekkyyden tielle - ja tietysti täytyy samalla olettaa, että muutkin alkavat - niin kuvio ei todellakaan mene niin, että "kreikan lahjoitukset" jätetään antamatta, mutta kaikki muu tulee kuten ennenkin. Ja noin faktisesti elintasomme on maailman korkeimpia, ei ole mitään "köyhää syrjäistä Suomea", jota "euroeliitti" kuppaa.
Mielestäni en ole euroeuforikko - tuli äänestettyä aikanaan liittymissopimusta vastaankin - mutta vähän isommassa katsannossa vaikka eu:ta pitäisi kuinka huonona, niin vaikea nähdä paljon parempiakaan vaihtoehtoja. Miten me sitten eurooppalaisena perheenä käyttäydymme, on jo toinen juttu. Siihenkin on parempi vaikuttaa yhteistyön kuin vastaanjäkittävien konfliktien kautta. Jos meinaa "lyödä temarille nyrkkiä pöytään" (paikallisen keskustavaltuutetun sanoin), niin täytyy olla aika varma, että oma voima varmasti riittää ennenkuin tuollaisiin lähtee.
Mutta ainahan lapsuuden kesät olivat aurinkoisia ja siittisuuta parempaa kuin nykylimut.
Petri