Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Vapaamieliset ja arvokonservatiivit  (Luettu 11799 kertaa)

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Samassa huumassa -48 pilattiin myös Lähi-Idän rauhan mahdollisuus perustamalla väkipakolla valtio toisen maalle. Osoitus demokraattisen enemmistön voimasta.......
Kaikki sen alueen valtiot on keinotekoisia, rajat vedetty viivottimella yms. Alueella Turkin ja Iranin rajoilta Marokkoon väestön enemmistö on ollut 600-l lähtien vain yhtä ja samaa kansaa, arabeja. Palestiinan kansaa ja Palestiinan valtiota ei ole koskaan ollut, samoja arabeja ovat palestiinalaiset kuin muutkin.

Punavihreiden tiedotusvälineidemme yksipuolinen toitotus alkaa näköjään tuottamaan tulosta. Aika moni muu suomalainen Aatamin lisäksi on valitettavasti sitä mieltä ettei Israelilla ole oikeutta valtioonsa, edes v.1967 sotaa edeltäviin alueisiin. Mikä sitten olisi ollut parempi ratkaisu?

a) Auschwitzin pyörittäminen muutaman vuoden pidempään.

b) Juutalaisvaltion perustaminen Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan tai johonkin muualle Lähi-idän ulkopuolelle.

c) Kaikkien juutalaisten asuminen edelleen hajaannuksessa ympäri maailman.

d) Joku muu vaihtoehto, mikä?

Hitler suunitteli jossain vaiheessa juutalaisten siirtämistä Madagasgarille. ::)
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

senjoriitta

  • Vieras
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Mutta, miettikää, olishan se somaa ja nostalgista, jos mummonmarkka saataisiin takaisin !??   ::)

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
.

b) Juutalaisvaltion perustaminen Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan tai johonkin muualle Lähi-idän ulkopuolelle.

c) Kaikkien juutalaisten asuminen edelleen hajaannuksessa ympäri maailman.

[/quote]
  Väärennöksistä:
 "Jumala on armossaan hajoittanut meidät,valitun kansansa ympäri koko maailman ja tässä meidän näennäisessä heikkoudessamme on koko voimamme,joka nyt on johtanut meidätmaailmanherruuden kynnykselle"..

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Ei voi kuin hämmästellä Adamin ja Auliksen lapsellista Eurooppa-myönteisyyttä, joka ei perustu mihinkään olemassaoleviin faktoihin.

Millaiset navettalainat adam on saanut ??? pankin määrittelemät yksipuoliset ehdot sekä avoin valtakirja ottaa tila pankin hallintaan milloin vain ???

tälläinen on liittovaltio sopimus kai adam samat edut sentäs pankilleen myöntää ;D
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
En minä ole Eurooppamyönteinen vaan realisti ilman nationalistista asennetta (v**tumaisuutta mussa kyllä on )

Yhteistyösopimukset ja yhteenliittymät toimivat niin kauan kun niihin sitoutuneet suhtautuvat asiaan rakentavasti. Kun enemmistö on sitä mieltä, ettei onnistu, niin lakkaa onnistumasta. Siinä mielessä kaikki allianssit ja yhteenliittymät ovat uskon asioita. 

Mihinkään yhteistyöhön ei saa edes ryhtyä, jos aikomus on vain uusliberalistisesti noukkia rusinat pullasta ja kerätä lelunsa, ennenkuin vastuuta tarvii kantaa. Nationalistipersuideologia taas antaa tähän täyden oikeutuksen. Koska mää oon suomalainen, mää saan tehdä niinkun mulle on "oikein" tai hyväks.

Nationalistin naivi systeemiuskovaisuus on jollain lailla liikuttavaa, mutta rusinatpullasta-asenne kyllä hävittää myötätunnon.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Onko tuo Aatamin juutalaisviha jotenkin jalompaa kuin muu viha?Kaikenlainen viha on tuhoavaa,itse sanouduin irti siitä v.-82.Juutalaiset valloittivat maan takaisin,koska palestiinalaiset eivät panneet yhtään hanttiin.Koko "Palestiina" oli surkea suola-aavikko,josta oli hakattu kaikki puutkin pois.Juutalaiset tekivät siitä "kukoistavan puutarhan" ahkeruudellaan ,suolainen maa kaivettiin pois ja multa ajettiin tilalle.Palestiinalaiset olisivat saaneet asua siellä ihan rauhassa,mutta alkoivat juonittelemaan ja mankumaan maata takaisin,tottakait se nyt kelpais,kun kaikki oli uudistettu.Israelissa asuu palestiinalaisia edelleenkin,ne saivat jäädä,jotka halusivat.Tämä porukka,joka riitelee sitä takaisin,ei ansaitse sita,koska hävittivät vain maata.
En minä vihaa juutalaisia ollenkaan. Pitääkö vihata, jotta voi suhtautua kriittisesti joihinkin asioihin?
Mutta sun mielestä toisten asuman maan ottaminen omaan käyttöön on oikeutettua? Ja poliittinen keskisormen näyttö arabiyhteisölle aivan kohtuullista? Nämähän vastustivat Kansainliitossa israelin perustamista tuolle alueelle.

On muuten kuvaavaa, että pidät kränän alkulähteenä juuri palestiinalaisten juonittelua....muistaakseni myös israelilaiset tekivät jotain pikkujuttuja, kuten rajoittivat palestiinalaisten liikkumista....

*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Kaikki sen alueen valtiot on keinotekoisia, rajat vedetty viivottimella yms. Alueella Turkin ja Iranin rajoilta Marokkoon väestön enemmistö on ollut 600-l lähtien vain yhtä ja samaa kansaa, arabeja. Palestiinan kansaa ja Palestiinan valtiota ei ole koskaan ollut, samoja arabeja ovat palestiinalaiset kuin muutkin.
Punavihreiden tiedotusvälineidemme yksipuolinen toitotus alkaa näköjään tuottamaan tulosta. Aika moni muu suomalainen Aatamin lisäksi on valitettavasti sitä mieltä ettei Israelilla ole oikeutta valtioonsa, edes v.1967 sotaa edeltäviin alueisiin. Mikä sitten olisi ollut parempi ratkaisu?
Niin että sinne arabien keskelle voi noin vain heittää muutaman miljoona israelilaista ilman ongelmia??

Mun mielestäni israelilaisilla on tasan oikeus omaan valtioonsa, mutta kansainliitto olisi voinut asian hoitaa tyylikkäämmin ja vähemmällä kiireellä. Israelilaisilla itselläänkin oli muita ehdotuksia ja vähemmistönä siellä on vieläkin niitä, joiden mielestä vanhalle pyhälle maalle muuttaminen oli virhe, koska pysyvää rauhaa ei ole saatu. On myös niitä juutalaisia, joiden mielestä sionisteista on tullut vihollistensa kaltaisia, ylimielisiä valloittajia, jotka hävittävät vihollisensa kuten juutalaisille itselleen yritettiin tehdä. Tämä valloittajaporukka näkee kansansa olevan oikeutettu tähän sen perusteella, mitä he kansana ovat joutuneet kokea.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Aulis Anttila

  • Vieras
Israel...
Mun mielestäni israelilaisilla on tasan oikeus omaan valtioonsa, mutta kansainliitto olisi voinut asian hoitaa tyylikkäämmin ja vähemmällä kiireellä. Israelilaisilla itselläänkin oli muita ehdotuksia

YK anto Israelille maa-alueen ja juutalaiset itse perusti Israelin valtion. Se oli iso virheliike - ihan nii ku sä kirjotat - olis kannattanu ventata... nyt sotku on jatkunu yli 60v. eikä loppua näy  :o :o >:( >:(

Petri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5329
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Yhteistyösopimukset ja yhteenliittymät toimivat niin kauan kun niihin sitoutuneet suhtautuvat asiaan rakentavasti. Kun enemmistö on sitä mieltä, ettei onnistu, niin lakkaa onnistumasta. Siinä mielessä kaikki allianssit ja yhteenliittymät ovat uskon asioita. 

Mihinkään yhteistyöhön ei saa edes ryhtyä, jos aikomus on vain uusliberalistisesti noukkia rusinat pullasta ja kerätä lelunsa, ennenkuin vastuuta tarvii kantaa. Nationalistipersuideologia taas antaa tähän täyden oikeutuksen. Koska mää oon suomalainen, mää saan tehdä niinkun mulle on "oikein" tai hyväks.

Aatami vei sanat suustani.

Jos oikeasti ruvetaan kansallisen itsekkyyden tielle - ja tietysti täytyy samalla olettaa, että muutkin alkavat - niin kuvio ei todellakaan mene niin, että "kreikan lahjoitukset" jätetään antamatta, mutta kaikki muu tulee kuten ennenkin. Ja noin faktisesti elintasomme on maailman korkeimpia, ei ole mitään "köyhää syrjäistä Suomea", jota "euroeliitti" kuppaa.

Mielestäni en ole euroeuforikko - tuli äänestettyä aikanaan liittymissopimusta vastaankin - mutta vähän isommassa katsannossa vaikka eu:ta pitäisi kuinka huonona, niin vaikea nähdä paljon parempiakaan vaihtoehtoja. Miten me sitten eurooppalaisena perheenä käyttäydymme, on jo toinen juttu. Siihenkin on parempi vaikuttaa yhteistyön kuin vastaanjäkittävien konfliktien kautta. Jos meinaa "lyödä temarille nyrkkiä pöytään" (paikallisen keskustavaltuutetun sanoin), niin täytyy olla aika varma, että oma voima varmasti riittää ennenkuin tuollaisiin lähtee.

Mutta ainahan lapsuuden kesät olivat aurinkoisia ja siittisuuta parempaa kuin nykylimut.

Petri

Courtney1

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7726
  • I'm not bad, I'm just drawn that way.

???
Curtni1 on typerä, suorastaan vastenmielinen idiootti, kun ei erota työtätehnyttä työtävieroksuvasta.

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Nationalistin naivi systeemiuskovaisuus on jollain lailla liikuttavaa, mutta rusinatpullasta-asenne kyllä hävittää myötätunnon.

adam on matkalla parantamaan maailmaa mut ensin potkitaan kuntatyöntekijät pellolle  ::)

tollanen asenne kyllä hävittää myötätunnon eurouskovaisia kohtaan josa taputellaan muita ja potkitaan päähän omia.

missähän vika jos suurin osa kansasta on täysin erimieltä kuin palstan euro uskovaiset ???
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Mihin perustui muinaisten suurvaltojen rikkaus? Valloitettujen alueinen ryöstelyyn!

Pyrokratiaan, suurvaltojen toiminta ja olemassaolo on aina perustunut pyrokratiaan.
Siinä mielessä EU on varsin selkeällä tiellä, pyrokratia lisääntyy aimo askelin kokoajan ????

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
adam on matkalla parantamaan maailmaa mut ensin potkitaan kuntatyöntekijät pellolle  ::)

tollanen asenne kyllä hävittää myötätunnon eurouskovaisia kohtaan josa taputellaan muita ja potkitaan päähän omia.
missähän vika jos suurin osa kansasta on täysin erimieltä kuin palstan euro uskovaiset ???
Vai maailmaa parantamaan.. apilas jatkaa asiattomuuksien tiellä. Uskovaisia siellä ja täällä, itte uskoo vain hulluimpiin salaliittoteorioihin ja pöljimpiin nettisaarnaajiin.

Miksi kunnissa pitää olla niin paljon väkeä tekemässä ei mitään? Olisiko parempi teettää niillä jotain hyödyllistä ainaisen kapulanrattaaseennakkomisen sijaan??

Mulla on yksi asenne ja se on sellainen, että osansa pitää tehdä eikä vaan luulla niin ja sopimukset on pidettävä. Kermankuorijoita potkitaan päähän :D
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Lohisoppa

  • Vieras
Vs: Vapaamieliset ja arvokonservatiivit
Itsekkyydestä ja epäitsekkyydestä.
Jos itse toimii epäitsekkäästi ja muut itsekkääasti, siinä viedään kohta tuhkatkin epäitsekkään toimijan pesästä.

Ja sitten  on tämä tapaus  Iso-Britannia, eikö se ole hemmetin itsekästä että entinen maailmanvalta Iso-Britannia, varmasti yksi maailman vauraimmasta maista, halusi aikanaan maskuhelpotuksen omaan EU-jäsenmaksuunsa, ja  jotta siitä ei tulisi lovea EU:n budjettiin, niin muut maat suostuivat vapaaehtoisesti, mukana tietysti epäitsekäs Suomi, korvaamaan omasta kassastaan sen Iso-Britrannian saaman alennuksen aiheuttaman vajeen.
Kaiken lisäksi Suomelle tarjottiin alennusta  tuohon maksuun, mutta Suomi ei tuota tarjottua maksuhelpotusta ottanut vastaan, vaan kiltisti maksamme edelleen, jotta rikas Britannia pääsisi vähemmällä, tällaista epäitsekkyyttä ei voi kyllä millään hyväksyä.

Tuossa vielä erään Persun näkemys asiasta:
http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55267-iso-britannian-eu-maksuhelpotus-poistettava

Tätä minäkään en tajua, miksi Suomi maksaa Britannian jäsenmaksu-osuutta ????