Miksi pankkikriisi iski vain USA:han ja Eurooppaan, ei Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan?
Sulla ei - siis - oo harmaintakaan aavistusta Aasian - eikä etenkään Etelä-Amerikan - taloustilanteista.
Taatusti paremmat tiedot kuin sulla. Kiinassa talouskasvu 10 % vuodessa, Intiassa saman verran, Japani tietysti poikkeus, mutta sekin kärsii samoista asioista kuin Eurooppa, siellä kovimman talouskasvun vuodet ovat jo takana.
Etelä-Amerikassakin tietysti vaihtelee maiden taloustilanne, mutta Brasilia on niin iso tekijä Etelä-Amerikassa, että vaikka muutamalla pienemmällä Etelä-Amerikan maalla menee heikommin, niin Brasilia nostaa koko maanosan lukuja.
Taloudessa käy usein niin, että se on kolmivaiheinen, Isoisät nostavat talouden, pojat saavat sen kukoistamaan ja pojanpojat sen sitten lopulta tuhoavat, näin käy helposti suvuissa, näin käy valtioissa ja jopa maanosissa, Euroopassa eletään nyt sitä vaihetta, että enää vain tuhlataan siitä aiempien sukupolvien aikaansaamaa hyvinvointia.
Aasiassa eletään sitä ekan ja tokan vaiheen välistä aikaa eli talouden nousun ja kukoistuksen rajavaihetta vielä tällä hetkellä.