Mistä Suomen kestävyysvaje johtuu?
1990-luvun laman jälkeen
1. Suomen teollisuus takoi rahaa enemmän kuin koskaan.
Silti verorahoja ei kertynyt riittävästi.
2. Julkista sektoria ei ole paisutettu, päin vastoin.
Silti julkisen sektorin menot ovat kasvaneet.
--
Kun eduskuntavaaliehdokkailta kysyy, miten Suomeen saadaan lisää verotuloja, saa vastauksia:
Yhdistetään kuntia.
Korotetaan eläkeikää.
Lisätään työpaikkoja.
Noista syntyy vain vähän lisää verotuloja.
Suomen teollisuuden voittovarat ja verotulorahat vuotavat jonnekin.
Tässä on ongelman ydin
Väliin taas Siionisteilta:
"Kuinka selvästi hallitusten aivojen kehno ajatustoiminta ilmeneekään mm. siinä,etteivät he lainoja ottaessaan ajattele, että heidän on puristettava nämä samat rahat,ja niiden korko oman valtionsa taskuistaan maksaaksensa ne meille!
Mikä olisikaan ollut yksinkertaisempaa kuin näitten varojen ottaminen suoraan alamaisilta,jolloin korot oisivat säästyneet.
Olemme osanneet esittää lainakysymyksen sellaisessa valossa, että he ovat pitäneet sitä jopa itselleen edullisena"
Kyllä tuossa on minusta hiukan asiaa,hallitukset ovat velkarahalla ostaneet äänestäjien suosiota,eivätkä ole ajatelleet että"kaikkihan on maksettava eikös juu",mutta joskushan sekin homma tulee eteen,mikähän taho haluaisi silloin olla vastuussa kun se pakkorako on edessä..