Kiitoksia kiinnostukseta ja kehuistakin. Pakkohan tätä on nyt jatkaa.Että pannaan Kumaraesen porukka hommiin.
vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv
  - Toki kaekki kulut ja haetat korvataan sitte aekanaan. Vuan nyt Pökiö kahavia kulukkuun ja menoksi. Joutooko se isäntä vielä oppaaksi, että piästässiin alakuun.
  Seppo vilkaisi Salmea ennen kuin sanoi.
  - Kyllä se pittee suaha Jyrkin kohtalo seleville. Eipä tuota tiiä vaikka oesivat pottukuoppaan...Saatana seon tutkimatta. Jos neon vieny Jyrkin sinne?
Kuoppa on siellä pihanperällä.
  - Sepä on tosiaan mahollista. Pökijö alahan juosta. Ole varovaenen jos se siellä se nuijamies pittee kortteeria.
  - Lähtöökö se isäntä varmistukseksi? Vaeko emäntä, Pökiö nauroi.
  - Mänköönpä isäntä seon enempi tottunu rosvojen kanssa saikkaamaan.  
  ---
    Hiljaisuus huokui Rimpiläisen pihapiirissä. Keskipäivän kirkkaus suorastaan häikäisi. Tuulessa oli selvä kevääntuoksu. Se tiesi luonnossa mahtavaa meininkiä lähiviikkoina.
  Pökiö ja Seppo harppoivat ensiksi pihanperällä olevan kumpareen luo. Kumpareen yhdellä sivulla oli punaiseksi maalattu ovi. Pökiö otti virka-aseen esille ja näytti Sepolle että nyt piti olla hiljaa.
  Pökiö siirtyi ovelle. Hän koitteli kahvaa ja se antoi periksi. Setten riuskan miehen raju tempaisu. Ovi aukesi helposti ja kellarin ummehtunut haju tulvahti vastaan. Ovipielestä Pökiö haparoi sähkökatkaisiaa ja löydettyään näpsautti valon palamaan.
  Kellari oli aika tilava.Laareissa näkyi pitkällä idulla olevia perunoita. Saattoivat olla monen vuoden takaakin. Haju oli mädäntyneen perunan hajua ja siihen sekottui ummehtunut homesienien haju.
  Pökiö katsoi edessä näkyvää nakymää. Betonilattialla oli jokin vanha laatikko. Sen päällä oli puolet HK Sinistä lenkkiä ja Karhu tölkki keppanaa.
  - Kyllä täällä joku on pitänyt kortteeria. Ainakin tilapäisesti. Ehkäpä juuri täältä se hyökkäys tehtiin. Täältä ei ole pitkä matka navetan nurkalle. Varsinkin kun käyttää näköesteitä hyväkseen. Helppo tuossa onnii iäneti kulukee, Pökiö arveli.
  Kumarainenkin ehti paikalle ja puuskuttaen kuin henkilaita hevonen huuteli:
  - Onko siellä ketään?

  - Eipä ou kummoset sualliit. Lenkin pätkä ja keppanapurkki.Vaekija sanua kuka ollu ja minkä tähen. Luulen kuitenki että tiältä se nukuttaja tulj.
  -Eikö oo jiännä mittee kouriintuntuvaa? Saesi sen ketaleen sormenjälet. Kerätään kaekki mitä siellä näkkyy tutkimuksen varalle.
  - Voephan noessa sormenjäläkiä olla. Pökiö kaivoi taskustaan muovipussin ja pisti esineet sinne.
  - Perkele! Taas tuntuu mahottomalta alakaa tutkimuksia. Kaekki on levällään. Suattaapa olla kymmenijen kilometrien takana. Saatana ja koko alue pitäisi tutkia. Oikeastaan tässä ei oo vielä tapahtunut edes rikosta.
  - On kai se rikos kun polliisia isketään, Pökiö sanoi.
  - En tiiä, voe olla että vaenu paranee kun koppaa kopistellee, Kumarainen sanoi.
  - Seon laki kun puhhuu, kuhan se nukku-Matti tullee näkyviin. Onhan se varmoo. Vuan sieltähän se ratsuväk suapuu, Pökiö sanoi kun kaksi Wolkkaria kääntyi Rimpiläisen pihaan. Toinen oli poliisin väreissä, toinen postiauton värinen.
  - Mitteepä ne miehet ihimettellöö? Onko jo suatu mittee aekaan, Kilikki sanoi kun laskeusi poliisi Wolkkarin kuskin paikalta.
  - Tässä Pökiötä herätelty. Sattu Nukku-Matti kulukemaan maisemassa. Johan tuo alakaa olla silimä kirkas.
  - Miten se niin? Pökiöhän on vöyre kaveri.Pittee olla tavallista parempi jos meinovaa Pökiön nukuttee...
  - Kunpa takkoopäen salloo. Vuan tulukoompa nokat vastatusten. Saatana!
  - Onko se koera mukana? Kumarainen kysyi.
  - On se tuolla toisessa autossa.Eiköhän nuo kavonneet löytyne, Kilikki sanoi ja viittoi koiraa hillitsevää poliisia tulemaan lähemmäs.
  - Kapu ja konstaapeli Koukkula valmiina palvelukseen, nuoren näköinen koirapoliisi selvästi jännitti komisariota.
  - Lepo vaan. Näissä hommissa ei kannata jännittää. Reilu meininki puolin ja toisin tuottaa parhaan tuloksen, Kumarainen sanoi isällisesti.
  - Selvä, Koukkula sanoi. Kapu istui vierellä virkeän näköisenä. - Pitäisi olla jotain kadonneelle kuuluvaa... Löytyykö?
  - Hetki vaan. Juoksen hakemassa sisältä. Kelpaako vaikka villapaita? Seppo oli heti valmis toimintaan.
  - Sopii hyvin, kunhan ei ole vasta pesussa ollut. Sukkakin on oikein hyvä, Koukkula sanoi.
   Seppo toi talon sisältä Jyrkin vaatekappaleita. Kapu nuuski niitä innolla. Koukkulan komensi: -Etsi! Kapu sai todellisen innon päälle. Kuono maassa se alkoi etsiä hajujälkiä. Aivan lähellä eteisenovea Kapu sai vainun. Määrätietoisesti se alkoi kulkea pihalta suoraan Niemen pihatien takana kasvavaa metsiköä kohti.

Eipä tänne kantsi laittaa näitä jatkoja. Kierto on niin kova että tarina häipyy etusivulta muutamassa tunnissa,

Jos joku jostain ihmeen syystä haluaa lukea meikäläisen tarinoita voi himonsa tyydyttää blogissani. Siellä on menossa parikin jatkotarinaa ja muutakin, monenlaista.


Blogini osoite näkyy tuossa alhaalla. Tervetuloa On siellä jo kayny pitkä jono lukijoita! Kiitokset vielä täällä tekstejäni lukeneille. Kobra taitaa vaieta! Kiitos!

  No hö! Älä nyt ainakaan tykkänään lopeta tänne kirjoittelua.

Eipä tänne kantsi laittaa näitä jatkoja. Kierto on niin kova että tarina häipyy etusivulta muutamassa tunnissa,

Jos joku jostain ihmeen syystä haluaa lukea meikäläisen tarinoita voi himonsa tyydyttää blogissani. Siellä on menossa parikin jatkotarinaa ja muutakin, monenlaista.


Blogini osoite näkyy tuossa alhaalla. Tervetuloa On siellä jo kayny pitkä jono lukijoita! Kiitokset vielä täällä tekstejäni lukeneille. Kobra taitaa vaieta! Kiitos!

Ei muuta ku tekstiä tänne vain! Sarvien kalinaa ootellessa... 

JAKETAAMPA TARINATA.
vVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

  Koko poliisi joukko seurasi pienen välimatkan päästä koiraa ja Koukkulaa.
Kuin viivasuoraa kulku jatkui pellon poikki Niemen tien yli metsikköön.
  - Kylläpä Kapu hommansa osovaa, Kumarainen sanoi. Kuinka pitkälle se meidät kuljettaa.
  Hetken kuljettiin jonossa. Kumarainen vilkaisi perässä tulevia alaisiaan. Hän käännähti alaisiaan päin ja kirosi:
  - Mitä *****a te perässätuutta kuin lehemälauma. Kilikkiki? Eikö järki sanonut että täällä ei koko porukkaa kaivata. Sassiin takaisin. Pökiö seuratkoon! Muut tukkimaan löytyykö talosta tai ympäristöstä mitään asiaa valaisevaa. Toimikaa!
  - Minäpä se mahannii joutaa ommiin hommiin? Seppo kysyi.
  - Jos passovaa niin lähtisit kahtommaan mihin koera meiät vie.
  - Kun tälle mallille männy niin haetanneeko jos muuvan tunti männöö. Oes mukava tietee Jyrkin kohtalo.
  - Lähdetään!
  Koira ja Koukkula olivat jo edenneet metsikköön. Jotakin oli löytynyt koska koira oli pysähtynyt ja Koukkula antoi koiralle komennuksia.
  - Nyt ollaan oekeilla jälillä, Koukkula sanoi heidän ehtiessä paikalle. Maassa oli miesten kumisaapas. Se oli selvästi Rimpiläisen eteisessä olleen pari.
  - Mitä helvettiä! Saappaita ja sukkia. Miestä ei kuitenkaan?
  - Luulen että miestä on raahattu maata pitkin ja toinenkin saapas on lähtenyt pois. Vai onko kitnappaaja tahallaan riisunut uhriltaan saappaat.
 - Outoa hommaa tämä on! Onko Pökiöllä mitään visioita.
 - Minusta tuntuu, että kitnappaajia on ollut vähintään kaksi. Uhri on selvästi maannut tuossa maassa. Katsotaanpa lähemmin onko siinä verijälkiä.
  Pökiö kumartui alas ja tutki paikan tarkkaan. Verestä ei kuitenkaan ollut jälkiä.
  Koira oli jo kuono maassa jatkamassa matkaa. Koukkula katsoi kysyvästi Kumaraista. Kai odotti ohjetta miten jatketaan.
  - Anna mennä vaan. Ei tämä saapas vielä mitään ratkaise. Saahan nähdä mitä on jälkien päässä.

  Koira eteni määrätietoisesti. Viivasuorasti epäröimättä se suuntasi eteenpäin.
  Metsän läpi kulki tie Niemen suoviljelyksille. Tiellä koira pysähtyi kun seinään. Kehää kiertäen se etsi vainua, mutta ei löytänyt kohdetta. Vinkuen se yritti suorittaa tehtäväänsä.
  - Jäljet loppui tähän. Valitettavasti. Kohde on kai nostettu autoon tai itse noussut.
  - Tämäpä ei potkaisut juttua yhtään eteenpäin, Kumarainen huokaisi.
  - Mutta hei täällä on aika tuore autonpyörän jälki täällä rapakossa, Pökiö sanoi. Hän oli heti kiinnittänyt huomionsa laajemalle ympäristöön.

  - Siitä pitäisi kai ottaa kipsivalu? Mutta Suomessa on milijoonia autonrenkaita. Taitaapa olla aivannii turhaa touhua? Kumaraisnen päätti.
  - Eipä sillä taija olla tojella merkitystä. TV-sarjojen romantiikkaa, Pökiö vahvisti.
  - Mitäpä nyt neuvoksi? Koukkula kyseli?
  - Älyäisikö se koira sen Nukku-Matin jäljistä? Mitään esineitä ei tosin ole nuuskittavaksi. Näkisi ainakin jos vainu pitää, että mihin päin se sankari on luistanut, Pökiö sanoi.
  - Voidaanhan sitä kokeilla. Kyllä Kapu on hyvä noin tuoreen jäljen hoitelemaan.

vvvvvvvvvvvvvvv
   Kilikki ja Mörö ottivat tutkiakseen Rimpiläisen asuinrakennuksen. Kilikki toimitti Tikan ja Viskarin tutkimaan navettaa. Kilikki varoitti Tikkaa hölmöilemästä.
  - Perkele! Kaaja vaen itellesi. Samallaenen töpeksijä ou itehhii. Eipä nyo arvomerkin siunkaa rantapielessä lissäö.
  - En minä kuitenkaa oo kävelevä kataströfi. Outellaanhan tuassii ku Tikka piäsee hommiin johan alakaa tapahtua.
  - Kumpa ite saesit jotahi aekaan. Tikka sanoi ja näytti etusormea.
  Navetassa tuntui vielä lehmänlannan haju vaikka oli jo vuosia kun lehmät olivat lähteneet. Jyrki oli silloin ollut vielä tunnollinenisäntä ja puhdistanut navetan kaikesta törystä. Tosin ikkunoihin ja seinänurkkauksiin olivat hämähäkit viritelleet ansojaan ja viime kesän kärpäsenraatoja oli ikkunalaudoilla kasa päin.
  Nuorempi konstaapeli Viskari oli suurikokoinen jäyhän tuntoinen hämäläinen. Mikään ajatuksen aurinko hän ei ollut, mutta ahkera  ja sitkeä luonteeltaan.
  Tikan muistamme vanhastaan, että miehellä oli enemmän intoa kuin taitoa. Hän meni tilanteisiin päätäpahkaa ajatus tuli vasta myöhäisjunalla.
  Tämä epäsuhtainen pari ei juuri ennen olleet työskennelleet yhdessä. Tikka kun oli sopivampi puhelinpäivystäjäksi kuin kenttätyöhön. Nyt oli Kumarainen määrännyt naiskonstaapelin päivystyshommiin ja näin Tikkakin oli pitkästä aikaa tositouhussa.
  - Mitähän täältä aletaan etsimään? Viskari kyseli neuvottoman oloisena.
  - Eiköhän meiän pie tehä perusteelinen tutkimus. Pittee etsiä esineitä jotka ilimiselevästi on viärässä paekassa ja huomioija tuoreita jäläkiä ja oleskelupaekkoja. Viskarin poeka tekköö sitten perusteellista työtä. Kiirettä ei ou. Paremminnii on syytä pitkittee tutkimusta, niin suahaan olla pitempään muaseuvvun raohassa. Jos vaekka jonnii naesennii kaatasi!
  - Mikäpä se siinä. Aletaan hommiin. Minä taijan kivuta tuonne yläkertaan näkkyy rakkuset olevan tuossa nurkassa.

  - Poeka, poeka. Ei sitä niin mennä. Siksihän sitä parina mennään, että toenen varmistoo toesen turvallisuuven. Onko polliisikoulun opit unohtunneet.
  - Ajattelin, että jospa täällä ei ole vaaraa.
  - Voe poeka! Näkkee että out novviisi näessähi hommissa. Älä kuule turhoo piätäsi vaevoo ajattelemalla. Minä suatan uatella sunnii puolesta. Kato on tuota urroo takana.Niin mitä sinä kysytkään?
  - Enpä niin ihmeitä. Mäne eitä niin minä varmistan.
  - Oekinnii hyvä. Joo, valavo ettei käö kuin Pökiölle, että rosmo nappaa takkoopäen nuppiin. Minä mänen eitä tuonne ylös.Siellä voes olla joki rosvon piilopaekka.
  Vetäen aseen kotelosta ja kaksin käsin tähdäten eri sektoreihin Tikka eteni huvittavan näköisenä rappusien luo.
  - Nyt Viskari tarkkana. Nyt on tarkat ajat. Eikä pie metakoija.
  - Homma hoidossa. Anna mennä vain, Viskari kuiskasi. Häneenkin oli tarttunut Tikan esiinmanaama jännitys.
  Tikka nousi muutaman askelen. Pää alkoi olla katossa olevan aukon tasalla. Hän vilkaisi vielä Viskaria ja nosti kättään hiljaisuutta pyytäen. Sitten hän kuikisti vintille. Sitä oli käytetty heinävarastona ja vieläkin siellä oli haalistuneita heinäpaaleja siellä täällä sekä paaleista ladottu muodostelma. Siinä oli ikään kuin pöytä ja istuimet. Pöytänä toimivan paalirivin päällä oli jokin vanerilevy.
  Tikka silmäsi yhdellä silmäyksellä, että ketään ihmistä ei ollut paikalla. Hän koukkasi Viskarin seuraamaan samalla nousten kokonaan vintille. Olut ja viinapulloja oli runsaasti seinustalla. Resuisen näköinen korttipakka lojui levällään "pöydällä".
  Perkele, täällä on pidetty monen miehen voimalla korttiiltoja. Akattomat Poikamiehetkö täällä on juhlineet, Tikka arveli. - Ainakin kuudelle miehelle on istuinpaali. Tämähän on selvästi peliluola. Paras olla koskematta. Päättäköön pomo jatkosta. Ei tavitte alakaa huutaan, että väärin tutkittu.
  - Eipä tämä yksistään peliluola. On täällä riettailtukin. Onko niillä ollut naisia vai sonniparinako lienevät ähränneet. Ainakin rekvisiittaa on tarpeeksi, Viskari huuteli kauempaa. - On vanhoja Jalluja ja Kalleja. Mitä kaikkea liekään. En koske noihin.
  - Kovvoo on ollunna porukka. Mutta hei...! Mitäs sitä teällä? Tikka huusi yllättyneellä äänellä.
---

  Kilikki ja Mörö olivat ihmetyksen vallassa. Sekasorto joka talossa vallitsi tiesi kovaa urakkaa. Lisäksi kun kumpikaan ei tiennyt mitä etsiä niin hommassa ei ollut mitään innostusta.
  - En tiijä! Suakeli se pomo on heti niskassa jos näetä hämmentee. Jos taas ei niin se syyttee laeskuuvesta. Mitteepä sitä aletaan? Kilikki kyseli Möröltä.
  - Sinäpä sitä oot johtamassa hommoo. Minä oun vuan alhaenen orja ja koetan tehä mitä piiskuri miäree, Mörö venkoili.
  - Pietäänni paekalla luova taoko ja suunnitellaan mitä tässä voesi raataa. Suattoo kohta olla navetta tulessa kun Tikanpoeka siellä houhuvvaa. Ei se niin voe mennä tämäkää keikka, ettei jotahi satu.
  - Kyllähän se Viirto kerto monia Tikan temppuja, kun ne parina partijoivat.On se kaeken muun lisäksi oekija sonni. Aena sillä on naeset mielessä.Ei taija ennää tälläkylällä olla yhtää nuorempaa naesta.
  - Tikka ei tarvii nuorta runkoo. Mitä vanahempi kaarna, sitä ahkerammin kimpussa.
  - Mihin astihan se koera niitä heppuja viepi. Mahtaa olla pitemmän päälle Kumaraeselle vaekijaa.Ei ole vissiin pahemmin treenannu.Lenkillä käö telekkarin iäresta ruokapöytään. Se on Kumaraenen vaehattanu taas kaveriiaan. Se onki onnistunna suamaan nurta lihhoo. Oun minä sen hähäny. Nuamaltaan ihan immeisen näkönen. On vuan hännii muistanna olla ruokaaekana kotona. Oli sillä mahottomat ryntäät.
  - Joo, ou minähi sen nähäny. Taes se entinen olla melekonen pirttihirmu. Kerrannii kävin siellä jossae virka-asijoessa, niin elä se mittää. Suatana meinasi syyvä minut elävältä. Huusi punasena kuin palosirreeni, että hänen koti eijoo mikkää polliisiasema. Tulj kaks reissuu yhellä kerralla. Ensimmäenen ja viimenen, Kilikki kertoi kokemuksiaan.
  - Perkele, nyt ne jäläkimestarit tullee. Ollaan olevinnan töessä, Mörö hypähti seisaalleen kun kuuli eteisestä kolinaa.
  Kumpikin poliisi kumartui lattialla lojuvan sekalaisen tavaran puoleen. Kumarainen itse tuli sisälle. Koukkula oli jäänyt pihalle ja Seppo poistunut hommiinsa.
  - No, onkos mitään käänteentekevää löytynyt?
  - Eipä häntä mittee kiännöksiä. Suoroo mennä lotjottee! Kilikki vastasi.
  - Eikö helevetti pienintäkkkää  johtolankoo? Miehissä taetoo olla vikkoo. Nyt kuitennii Kilikki suap mennä Koukkulan kaveriksi koeran jäläkeen. Mulla alakaa kunto pettää.
  - Suatana tässon munat vuahossa paenettu duunia. Vuan ku ei oekein tiijä mitä sitä ehtiikää?
  - Eikö se menny perille? Kaekki poekkiava otetaan talteen. Joko kaekki huoneet on käöty läpitte?
  - Voe veikkonen, eihän sitä ny huitasemalla. Me tehhäänki tarkkaa duunia.

  - Eipä ne saavutukset ole kaksisia ennestäänkään, Kumarainen sanoi kuivasti.
  Taas kolisi eteisessä ja ovi kiskaistiin auki. Viskari tuli sisään silmät päässä pyörien:
  - Herra.. Tuota kun me Tikan kaa...
  - Mies äläpä pingota. Mitä se Tikka on saanut taas aikaan?
  - Me tuota löyvettiin...! Viskari takelteli. Oli koomisen näköistä kun iso jäyhä miehenkorsto oli niin hermona.
  - Otetaan nyt rauhallisesti. Missä löyvetty ja mitä?
  - Tikka kielsi sanomasta. Käski tulemaan heti navetan vinttiin.
  - Millonka siitä Tikasta on tullunna käskijä ja komentaja. Perkele se mies ottaa kyllä luonnolle. Mutta lähetään kun on käsketty. Te jatkatte tutkimusta, Kumarainen katsoi Kilikkiä ja Möröä.
  - Entäpä se koerapartio? Oli juuri puhetta.
  - Tosiaan! Miksi vielä siinä. Perkele kun pittee yllyttee kun kiärmettä pyssyyn. Mörö sitten paeskii töetä kahen iestä. Onko ymmärretty?
  - Eiköpä tuo liene. Vuan kahaviahi pitäsi suaha. Mualimmaa mustuttee silimissä. Meinovaa vissiin verensoket männä alas.
  - Kelläpä tässä ei haluja oesi. mutta työ ensin. Mörö pistää haesemaan.
Viskariin vilkaisten Kumarainen jatkoi: - No, lähetäänpäs katsomaan millaisen sopan se Tikka on nyt keittänyt.
vvvvvvvv 
       
  Tikka oli, Viskarin lähdettyä hakemaan lisävoimia, tutkinut löydöstään. Tilavaan puiseen laatikkoon oli varastoitu kamaa joka lähtöön. Näytti että paikka oli rikollisliigan varasto.Lähikontakti aseita oli useita. Nyrkkirautoja, ketjuja ja hiekkapusseja. Sellaisesta Pökiö oli varmaankin saanut maistaa.
  Laatikon pohjalta löytyi viisi painavaa öljyistä kääröä. Sydän hakaten Tikka aukaisi niistä yhden. Sieltä paljastui sinisenmusta käsiase.
  - Voi saatana! Nyt ei olla poikasten kanssa tekemisissä, Tikka mutisi ja kääri aseen takaisin kääreeseen.
  Laatikon takimmaisessa nurkassa muiden rojujen alla oli vielä laatikko joka oli huolellisesti suljettu. Vahvat teippaukset sulkivat sen. Tikka ei tohtinut ominpäin teippejä rikkoa.
  Tikka jatkoi tarkastelua.Porukka oli ollut harvinaisen varma toimissaan koska eivät olleet pahemmin piilotelleet kalustoaan. Oli selvää että jokin suurempi operaatio oli suunnitteilla. Kenties pankkikeikka? Täällä Jumalan seläntakana ei poliisi ainakaan häirinnyt puuhia.

 - Narahtipa perkele kuitenkin, Tikka mutisi ja siirteli heinäpääluja laatikon läheltä. Aina oli mahdollisuus löytää lisää.
  Silloin kuului puhetta navetasta ja kohta Pökiön pää nousi rappusten reiästä. Kuhta koko mies. Ähkinästä päätellen myös Kumarainen oli nousupuuhissa.
  Tikka piilotteli paalikasan takana. Oli mukava kuunnella esimiehen kommenttia. Kumaraisen punainen naama nousi näkyviin. Reipas liikunta oli saanut veret liikkeelle. Kumaraisen pää pyöri turpean kaulan varassa sinne ja tänne.
 Ähkinän välissä suu muodosti sanoja.
 - Perkele! Mitä täällä nyt on? Saatana kun joutuu ravaamaan tyhjän takia. Eihän täällä näy koko Mikki Hiirtä. Saatana jos tämä on pelleilyä, niin tulee helposti ratkaistava murha. Tikka lopettaa nakuttamasta.
 - Onhan tuossa pelipöytä! Ei tämä aivan huuhaata ole. On täällä jengiä joskus ollut. Pokeria pistetty rutkasti, kun noen kuluneet laput. Ja kalija on maestunu. Nuissahan on ommaesuus noessa tölökeissä. 
 - Täötenä oesi vielä enempi, Kumarainen kuittaili.
 - Mihin helekuttiin se Tikka jo sukelti.Kärppä on hijas siihen verraten. Paskallako istunee? Jospa minä soetallan sille.
 - Suathan tuota soettoo ja sano sille että ku oesi jo, tulla tänne.
  Tikkaa nauratti. Hän nappasi kännykän hiljaseksi ennen kuin se alkaisi metakoimaan.
 - Paskat. Ei se vastoo ies puhelimmeen. Jospa sehhii on kitnapattu?
 - Ja minkähän takia senniin ketkun kukkaa nappaesi. Joku ***** voesi ehkä yön aekana, mutta toesi päevännävöllä takasi.
 - Eläpä iso herra puhu läpijä piähäsi. Seon Tikka kahtelemassa reijän suulla toukkoo... Vaen pirunmoenen se Tikka on naesija kaataan. Vaekkon pien mies niin hirmunen sillä on ase.
  - Äläkääpä menkö liikaa henkilökohtasuuksiin! Tikka ei enää jaksanut odottaa, vaan tuli kasan takaa esiin.
  - Mitä teällä niin erkoesta, että pittee kiel vyön alla rynnistee. Suakel kun Viskari hyökkevvää kuin olisi mualimanlopun nähnä.

  - Tulloopa tänne kahtommaan. Luulen että siinä jäökistyy notkijaki selekä.Kova uurastaminen tuotti tulosta. Nämä oli paalikasassa kaekki piilossa. Vuan eipä se rosmo pärijää Tikanpojan kanssa, Tikka leuhki.
  Pökiö ja Kumarainen tulivat laatikon luokse ja se sai kummankin pysähtymään hämmästyneenä.
 - Voehan Killin kopekset. Nyt tämä keikaottaa koko jutun aevan uuteen valloon. Oletko tarkemmin tutkinna minkälaesta tavaroo siinä on.
 - Tokhan minä kahtelin että olko vaen isännän romuluatikko. Vaen eipä ollunna. Siinä pomollahhii nuama venähtee kun näkkee mitä siinä on. Siellon puolenkymmntä tykkiäkin tuolla pohojalla.
  - Älä helevetissä! Sitten ollaankin sellaisten piirien kanssa tekemisissä, että hymy vielä hyytyy Tikallakin.
  Tikka kumartui ottamaan laatikon pohjaltä rasvapaperrin käärittyä asetta ja aukaisi sen. Katsoi Kumaraista ja sanoi:
 - No, onko lööperiä. Pitäisi olla enemmän alaiseensa luottamista. Ei pitäisi aina mollata, Tikka sitä Tikka tätä.
 Kumaraisen silmät repesi suitsirenkaiksi kun näki paperista paljastuneen aseen. Pökiökin pudisteli päätään.
  Perkele! Kyllä nyt ollaan varsinaisella karhunpesällä. Niitäkö on muitakin?
 - Puolenkymmäntä löysin . On siinä aluksi. Sitten on monenlaista nyrkkirautaa ja huligaanien rekvisiittaa. Tuota pahvilaatikkoa en tohtinut aukaista. Ajattelin että Kumaraisen pelihousut repiää oitis, Tikka irvaili.
 - Voi jumaliste! Täältä se äijä tulj joka minut kolokkasi, Pökiö ähkäisi. -  Vai oliko niitä kaksi kuulolla. Toenen kellarissa toenen täällä.
 - Aukaistaampa se pahvilaatikko. Nähhään onko siellä jokin helevetinkone. Eihän se tikitä.
 Laatikko oli Tikan käsissä. Tikka kuunteli ja kallisteli laatikkoa.
 - Ei tämä aenakaa tikitä. Jonnillaesta suhinata vaen kuuluu. Mutta sehän nähhään kun aokastaan. Varokeehan jos vaekka myrkkyjaohetta pölähtee. Se suattoo kuolema katella ennen ku arvookaa.
 Tikka kaivoi taskustaan likkuveitsen ja alkoi nitkutella teippejä auki.

Jos taas viitsisit kirjoitella, jäi hyvään kohtaan.

Jos taas viitsisit kirjoitella, jäi hyvään kohtaan.

Joo. Kannatan.


Vilipittömästi.

Lainaus käyttäjältä: Husokki - 05.02.11 - klo:19:58

Jos taas viitsisit kirjoitella, jäi hyvään kohtaan.

Joo. Kannatan.


Vilipittömästi.

Olishan tuo kiva. Alkaa jännitys jo jäykistää.