Auto ajoi aivan kävelyvauhtia, ikäänkuin olisivat jotakin etsineet. Harvoinhan tänne syrjään outoja autoja eksyi. Melkein joka talossa ja mökissäkin auto oli.
   Oli pakkokin olla, sillä lähin kauppa oli kirkonkylällä ja sinne oli matkaa parikymmentä kilometriä.
  Jyrki oli menettänyt korttinsa kaupungissa käydessään. Vahvassa humalassa oli joutunut ratsiaan. Kortti kuivumaan ja kovat sakot päälle. Hyvä kun ei linnaan joutunut.
 Eihän toki kortin puuttuminen estänyt autolla ajamista. Jopa pienet ottaneenakin Jyrki saattoi lähteä ajamaan. Kaupungista hän kuitenkin malttoi pysyä poissa. Mutta toki kavereita löytyi kirkonkylältäkin, samanmoisia.
  Seppo seurasi Toyotaa kunnes se katosi pensaspuskien taakse. 
  - Mikähän joutava tuohi lienee ja mikähän lie hukassa, Seppo ääneen ihmetteli.
  Kului pari tuntia kun Salme pisti taas päänsä ovenraosta. Seppo sammutti sirkkelin ja katsoi kysyvästi Salmea.
  - Mitäpä se sannoo...?
  - Sitäpä vuan että alakki joutua syömään ja navettaan, että jouvut kahtommaan penskoja. Seon tuolla Mykylässä Tupperi-ilta ja sinne on pakko mennä.

Kaisa soitteli ja vannotti tulemaan. Että pistähän vaohtija kalossiin, että ehit lehemät hoetoo seihtemmään mennessä.
  - Kah, niitäkö kippoloeta? Eikö nuita oo jo tarpeeksi?
  - Sielläpä on uutuuksia. Kaesa luvetteli, että aevan ihanija uutuuksia.
  - Jos kerran pittee mennä, se pittee... Joko siellä potut lienee?
  - Vastahan tuota käskin syömeen. Missä tällä korvat lienee? Huaveiloo työmualahhi!
  - Kah, kuhan ny jottae.
 
  - Matti se on niitä vaarin poekija. Meillä ne passaa tuumat yksiin. Se mahtaa Matti olla niitä parraeta miehiä, Vaari höpötti pojalle.
  - Mihinkä aekaan sinä sinne Tupperiin? Suattoohan se Vaari olla poekaen kansa siksi kun tulen navetasta. Mihinkäpä tuolla lienöö hoppu, Seppo suunnitteli.
  - Ka, hyvinnii joutava oun. Siellä suap pirttihirmu myrskytä koko rahan eistä.

 - Kyllä kae se mulle passoo. Lähtisikköhän se Marttahhii Mykylään. Sehän on Tupperiin koukussa. Minnen oo niinkää vuan kun Kaesa...
  - Voethan tuolle Martalle killaottee. Haestele samalla, vieläkö siellä myrskykeskus möyrästee, Matti nauroi.
  - Joo, se pittee minun navettaan. Sekö Matilla ei ou kiire kantapäellä. Ei tarvihe paenoo ku tuljpalossa.
  - Ouppa ihan raohassa. Jos se Marttahhii sinne Tupperiin, niin ikävätä siellä mökillä on yksin möyröttee. Vuan poekijen kanssa se aeka männöö ketkaravija.
  ---
  Seppo touhusi navetassa rauhallista tahtia. Ajatuksissa pyöri Jyrkin päivällinen käynti. Kyllä oli mies mennyt täysin pilalle. Jospa se saisi vielä elämästä kiinni, kun heittäisi viinan pois. Se vaan taitaa olla helpompi sanoa kuin tehdä.
  Jyrkin uhkailuja ei kannattanut väheksyä. Jyrki oli aina ollut tosikko ja herkästi suuttuva. Varsinkin kun oli viinaa saanut oli uhkauksia satanut joka puolelle.
  Puukkokin oli Jyrkillä ollut kuulemma joskus käytössä, mutta vahingot olivat jääneet naarmuiksi.

  - Saatana! Sepolta pääsi kun lehmä huitaisi märällä hännällä päin naamaa.
  Ei ollut tämä ammatti sellainen, että sille toivoisi pojasta jatkajaa. Velkojen kanssa taistelua ja aina pelko persiissä, milloinka sattuu jotakin vahinkoa. Lehmä kuolee tai säät olivat epäsuotuisat.
  Navetanikkunasta Seppo näki kun Salme läksi ajamaan. Lieneekö anopin saanut houkuteltua mukaansa?
  Sepon lopetellessä lypsyä hän huomasi, että sama Toyota kuin mikä oli päivällä tiellä kulkenut ajoi pihaan. Kaksi nuorehkoa miestä nousi autosta. Seppo kiirehti pihalle kuullakseen mikä oli kysymyksessä. Kummallakin oli musta parransänki. Useaan päivään ei karvankatkojaa ollut käytetty.
  - Hyvää iltaa! Oletteko talon väkeä? Isäntä? Kuskina ollut mies kysyi. Puheessa oli lievä ulkomainen korostus.
  - Tiijä nii isäntä. Vuan jonniillaenen velanvahti tässä talossa.

  - Hyvä! Minä olen Mauri Jokinen Helsingistä. Etsimme Jyrki Rimpiläistä. Hänen pitäisi asua jossakin tällä kylällä. Satutteko tuntemaan?
  - Jo tokkiisa! Tuossapa se nuapurissa. Tuo seoraava talo. Pitäs Jyrkin ollannii kotisalla. Käväsi päevällä teälläe.
  - Myö on etsitty kuin sitä kuuluisaa neulaa, vielä kuuluisammasta heinäsuovasta. Päivällä näimme että tässä talossa ainakin on asukkaita. Päätettiin uskaltautua kysymään. Pyydämme anteeksi häiriötä. Kiitoksia tiedosta!
  Miehet palasi autolleen. Toinen ei ollut sanonut sanaakaan. 
  Sankka sininen savu pölähti pakoputkesta kun mies käynnisti autonsa. - Eivät ainakaan ole viherpiipertäijjii, Sepon mieleen juolahti.
  Seppo lopetteli navettahommat rauhallisesti - hätäilemättä. Tultuaan sisälle pikkupojat olivat jo nukahtaneet ja Vaari katseli televisiosta iltauutisia.
  - Pojjatko on väsähtännä.
  - Joo Pikku-Matin kanssa riskattiin niin johan se alako nukuttee.
  - Mikäpä aoto siinä pihalla pyörähti ja mitteepä lie ollunna asiaa? Kovastihan nuo olivat roeston näkösiä miehijä.
  - Sitäpä en tiijä rosvojako olivat, vaeko kunnon immeisii. Eikö lie ollunna ulukomuan elävvii, vaekka suomalaenen nimi oli kun esittäöty. Helssinkistä kehu olevasa. Jyrkiihän nuo kaepaeli. Se mahtoo Jyrkihhii seilaella meleko sammeissa vesissä. Tiijäppä näestä.

  - Vae Jyrkii? Oliko tuolla naesia mukana. Sehän Jyrkillä on ollu niitä hutsuja monneenni lähtöön. Nekkae ne vissiin putsas Jyrkiltä rahatki. Tas joukossa olla niitä etnissii vähemmistöjäki?
  - Tiijäppä nuita ja siinäpähän. Eipä palijo kiinnosta. Juotko kahavia jos panen tippummaan?
  - Suattaahan tuota ryyppijä. Vuan älä keitä kovin tuhtija. Ei sua nukkua sitte yöllä.
  - Sittepä se ei nukuta jos ei sua iltasella kahavia, Seppo sanoi ja alkoi kahvin keittoon.
  - Niinpä tuo lienee se ja sama. Nukkuu sitte päevällä jos yöllä valavottaa.
  - Nepä mahtoo naeset pistee Visan vinkummaan siellä Tupperissa. On se vaen kumma villitys naesilla.
  - Älä sinä jo muuta sano. Martalahhii on vinttihi täönnä niitä muovikippoja. Kirpparillennii se on niitä kuskannu. Semmosijahi joeta ei oo ikinä käötetty. Siinä hommassa se on maenos menny sopivaan rakoseen.
  - Minähi oon Salmelta kysyny, että eikö nuo rahat oesi parempi panna vaekka poekijen tilille pankkiin. Vuan eipä se laehan koeran haokku taevaesiin kuulu.
  - Se onnii kyllä totta. Kun ne on kamalan kalliitahi. Hinnattii ovat kuin Alakossa. Tinkaos ei aota. Vaen tolokut kahavit se vävypoeka keitti. Unet häepy heti kaekkoon.
  - Suapha nähä pitkäänkö siellä naesväki viihtyy. No tulevat kun tulevat. Onkohan siellä töllöttimessä mittee?

  - Eipähän tuolla. Sammoo uusintaa kun muinahi kesinä. Poerottii ja vanahoja Salakkareita.
  - Sittepä tässä suattoo tutkija päevän lehtijäkkii. Lieneekö mualimalla mittää ihimeitä?
  - Eipähän tuolla ku rattijuoppua ja huumehörhyä ajanna ihtesä hengiltä. Vuan siitä Jyrkistä. Siinä on aeneet teheny tehtäväsä. Vaekkon pieni mies niin suuri sillä kurkku on kun talo tavaroeneen solahti muutamassa vuuessa.
  - Ei kae siinä ou mittoo eikä miäree. Kun livahtoo sille linijalle, niin palluuta ei ou. Kävisikköhän tuota kokkeilemassa töehin uamusella. On suurija huapoja ei niitä sua yksin liikuteltuu.
 - Jyrkissäpä tuo apu lohkijjaa!
 - Eipähän tässä täösrahkeista ou nähtävissä. Mykylässähän niitä oesi kolomehhii velijestä. Vuan suttoot olla niin laeskoja vek*****i nehhii, etteipä niilläkkää vaeva parane.
 - Sehän olj Mykylän Saoli riehunna humalassa kirkolla viimme lauantaena verissäpäen. Olj kae sattunna nohevampi vastustaja. Ne Mykylän pojat onnii semmossii tulukuttajjii. Niimpahän se olj isäsähhii. Puukkoonhan sehhi kuol muuvan vuos sitte.
 - Joo ei oo työhön ohojoojoo pojilla. Vetelehtiit työttömyysrahan turvin. Eivät lähtiskää oekijoehin töehin. Kaesahhii lentee pitkin kyllii niihen kippojesa kanssa. Suattoohan se olla tuottavata hommoo.
  - Kissanpaskoo! Mahtaa mennä niille jotka sitä hommoo pyörittee. Huijjoovat vaen yksinkertassii immeisii. Sossuluukulla se Kaesahhii käö rahhoo. Sieltäpä se helepolla tulloo. Eipä tarvihe ruatoosa riäkätä.

  - On kae se niinnii, vuan jos kaekki mäntässiin luukulle koputteleen, niin mistäpä ne rahat revästässiin.
  - Ohan niillä nyt se Unijoni. Sieltäpä sitä tulloo rahoo kuin villaköyttä. Siinä ei kohta tarvihe pikkunavetoeta, kun Unijoni maksoo kun isäntä makkoelee.
  - En tiijä! Parempi se oesi kun maksasivat tuotteen hinnassa. Ei oesi jatkuvasti kaopunkilaesilla ne tujet hampaessa.
  - Vuan jos maetolitran hinta nousoo palijo, niin ne isot isännät valtoo koko markkinat. Palijo kun myö niin palijo saa. Sillon sitä mökkiläestä viijään kylymällä kyytillä.
  - Oli miten oli niin isot ne aena potin korijovaa. Eipä maha semmosta systeemijä tulla, että seos kaekille tasapuolinen. Isot tilat ovat aena niskan päällä.
  - Eipähän se oo mökkiläesellä ikkää ollunna heleppua. Sillon aekonnaanki kun lehemät lypsi sen verran että yhellä pikku panikällä ruahattiin maetua meijeriin. Vaen se sillon oli melekeen samanlaesta kaekilla. Vöyreemmät suatto panna muutaman pänikän päevässä. Ei ollunna tankkeja eikä lypsykonneita. Yhtäkaekki päevästä toeseen vaen selevittiin. Ja kun tarkasti eli niin sitä kerty jotaki sukanvarteenkin. Vaen nythän sieltä Tupperinkävijät tullee. Aoto ajo pihhaan.
----

 Keväinenaamu valkeni sumuisena ja pilvisenä. Tuuli kylmästi pohjoisesta. Seppo oli vähän apealla mielellä. Tarkan miehen mieltä oli rassannut monien satasien Tupperi ostot.
  Hatuttihan se, vaikka ei tohtinut mitään sanoa. No, Matti oli sanonut sitäkin ronskimmin. Seppo hymähti illantapahtumille.

  Rutiinilla navettätyöt oli äkkiä ohi. Maito tankissa ja elukat ruokittu. Navetassa oli kyllä ahdasta, kun Salmekin oli tuonut lehmänsä Niemen navettaan. Mullinkasvatuksesta oli luovuttu. Vasikat pantiin välitykseen. Se tuntui parhaalta ratkaisulta. Tosin Seppo oli ehdottanut, että jos Turakaisen navetta kunnostetaan mullinkasvatukseen, mutta siitä oli ainakin toistaiseksi luovuttu.
  Salme oli keittänyt aamupuuron. Salme oli harvinaisen hyvällä tuulella. Oliko tuollaisilla Tuppereilla noin suuri vaikutus naisen sielunelämään. Menepä näistä ja tiedä, Seppo ajatteli.
  - Käytkö sinä sitä Jyrkii kaveriksi? Jospahan tuo oesi selviytynnä humalasta. Ihtesäppä se loukkovvaa jos ei reten pystyssä pysy.
  - Suatampa minä kävästä kuikkimassa millaesessa kunnossa Jykä tännään lienöö.
  - Jospa käötkii ennen syömissii. Kutu vaekka se Jyrkihhii syömään. Jos se näöttee pysyneen erossa viinoesta. Ei maha olla syönnä muutammaan melekeeseen.
 - Jospa käönnii, Seppo oli heti valmis.
  Seppo käveli suoraan pellon poikki naapuriin. Entinen polku oli käyttämättömänä kasvanut umpeen. Kuitenkin Seppo tiesi tarkkaan mistä polku meni.
  Sepon tullessa Rimpiläisen pihalle suuri autiuden tuntu leijui sen pihakoivuissa, jotka vielä lehdettöminä koukkuisin oksasormin yrittivat harata pohjoisen tuulta  vastaan. Silmutkaan eivät olleet vielä turvonneet. Ne odottivat etelätuulta ja lämmintä.
  Talon ulko-ovi repsotti sepposen selällään. Mitään elämää ei näkynyt missään.
  Seppo kiipesi muutamat betoniaskelmat ja astui eteiseen. Joku jo herännyt raatokärpänen surisi eteisen ikkunassa. Jyrkin kumisaapas oli tuvanoven edessä. Se sai Sepon kummeksumaan tilannetta.

 Tuvanovi avautui äänettömästi. Seppo astui tupaan yhä enemmän hämmästyneenä. Huoneessa oli suoranainen kaaos. Rikkoutuneita huonekaluja ja särkyneitä astioita oli lattialla. Sanomalehdissä, joita oli lattialla paljon, näkyi tummiksi kuivuneita tåpliä. Ne oli kuin kuivunutta verta.
  - Jyrkin nenä? Seppo sanoi ääneen.
  Seppo huomasi että olohuoneen nahkasohvantyynyt oli vedetty
kaikki puukolla halki. Pehmusteen valkoiset pumpulit pursuivat viilloista valkoisen viattomina.
  - Mitä helevettiä! Ne Tojotan äijät, Seppo ähkäisi.
  Rimpiläisentalo oli tuttu Sepolle. Hän tiesi missä oli makuhuoneet. Hän toivoi, että Jyrki olisi jossain niistä nukkumassa.
  Jännittyneenä hän aukaisi Jyrkin oman huoneen oven. Siellä oli hävitys jos mahdollista, vieläkin perusteellisempi kuin olohuoneessa. Vuodevaatteet oli viillelty riekaleiksi. Komerojen sisällöt vedetty lattialle. Verilammikko sängyn vieressä oli reunoiltaan kuivunut, mutta lammikon keskusta oli vielä helakan punainen.
  Jyrkiä ei kuitenkaan huoneessa näkynyt.
  Seppo kiersi talon kaikki huoneet, vessaa ja saunaa myöten. Kuitenkaan Jyrkiä ei näkynyt missään.
  - Nyt tässä on jotahi sattunna. Polliisi tähän pittee... Seppo mutisi ja valitsi Salmen numeron.
  - No, saakeliako sinä jäet sinne huaveilleen. Minun pitässii sinne kampaalallehhii. Ei tuu tuassii tolokkuu

  - Suat soettoo Matille, että tullee poekiille kaveriksi. Tiällä on suattanna tapahtuu hirveitä. Kaekki paekat on myllätty ja revitty. Suur verlammikko on Jykän vuoteen vieressä. Miestä ei näö missää. Toenen kumisuapas vuan olj tuvanoven iessä.
  - Et kae sinä tuas puhu omijasi?
  - Minkäpä helevetin tähen. Ei tämmösillä asijoella leikitä.
  - Sinun pittee soettoo heti polliisille.
  - Niinpä se täötyy. Uattelin kyssyy ootko sammoo mieltä. Ei tule sitte sanomista.
  - Voe helevetti sinunnii kans. Ala soettoo. Minä sille Matille!
 ---

  Kaupunginpoliisiaseman päivystäjän tuolilla istui konstaapeli Tikka. Huonosti nukutun yön jälkeen työ tuntui rangaistukselta niistä iloista jota uusi tytöystävä oli tarjonnut.
  Tikan naama vetäytyi hymyyn kun hän muisteli yön tapahtumia. Olihan se hoito ja - hoitoa! Pitää päivä levähtää, että taas illalla jaksaa.
  Tikka torkkui puolivalveilla. Hän oli tarkasti ohjelmoinut itsensä reagoimaan pienimpäänkin ärsykkeeseen. Mielikuvissa pyöri naisen vaaleat kutrit ja sievät kasvot...
  Päästessään juuri kuvitelmissaan rohkeampiin muistoihin puhelin alkoi pirisemään.
  Tikka korjasi asentoa ja otti muutaman verryttävän liikesarjan ennen kuin otti luurin käteen.
  - Poliisiasema konstaapeli Tikka!
  - Joo, tämä onnii tiältä Ruikanrannalta Seppo Niemi. Päevee!
  - No päevee! Siitäpä onnii aekookun sielläpäen olj asijaa. Mitempä se Kaeno. Vieläkö mylly pyörii tae pylly möyrii?
  - Kaeno on muuttanna...Vuan olj minulla asiaahi. Tae en tiiä ouko tyhyjän tautta soettelemassa. Vuan näättee että jotahi vakavoo on sattunna.
  - Miten se sillee? Aevan vähässä kummassahan sieltä ei soetella, että voephan se olla vakavaahi. Kerrohan.

  - Kah, sinä varmaanni muistat se Rimpiläesen Jyrkin. Semmonen pienonen, poekosennäkönen mies. Sepä tuo on yön aekana kavonnu. Eilen käväsi meillä. Lähti kuitennii puoliltapäevin poekkee. Olihan se tietenni päessään. Uamusella mänin tappaeleen. Uattelin jos Jyrkin töehin. Vuan talo olj kun se menneisyyven talo. Kaek olj rikottu ja säretty. Jyrkin vuoteen vieressä suur verlammikko. Miestä ei oo missää. Oun ehtinnä koko pihapiirin.
  - No, johan menneehi vaekeeksi. Ruikanrannalla ei palijo muuta noteerata rikokseksi. Seon aena tappomeininkiä?
  - Se pitäsi vissiinni tulla kahtomaan. Ei mies voe kavota kuin tina tuhkaan.
  - Eiköpä lie männy naesiin. Sehän olj poekamies. Kyllä se palovaa kun suap naemisesta tarpeekseen.
  - Suattoohan se olla. Vuan saattoo se olla olemattahi!
  - Sepä tässä eppäelyttee, kun kaksi rosvonnäköstä miestä kävi illalla Jyrkii kyselemässä. Ja se verlammikko???
  - Minäpä juttelen pomon kanssa. Elä koskoo mihinkään. Ilimota jos Rimpiläinen kottiutuu.
  ---
   Rikoskomisario Kumarainen oli edennyt virassaan jo yläportaille. Vaikka pyrkyryyttä olikin, mutta laiskuus meni innokkuuden edelle. Sen vuoksi Kumarainen tunsi olevansa virkauransa huipulla.
Toki Kumarainen oli varsin etevä virassaan. Rikollisuus hänen piirinsä alueilla oli huomattavassa laskussa.
  Tämä nykyinen olotila oli sopiva hänen vartalolleen. Hyvät ja nöyrät alaiset olivat pysyneet lähes kaikki paikallaan. Ainoastaan
  Viirto oli saanut siipeensä lähikontaktissa niin pahasti, että nautti valtion eläkettä toista jalkaa vähempänä. Piiri oli kyllä iso mutta väestöpohja oli harvanlainen. Alueeseen kuului muutama pikku kaupunki. Pikkuiset kunnat oli suuruudenhulluudessaan pyrkineet kaupungiksi.
  Maalaistaajamat olivat pieniä ja hiljaisia. Eipä niissä ihmeitä sattunut. Muutama puukkotappelu ja vaimon kurinpalautus. Siinäpä ne tärkeimmät. Kansa oli kai rehellistä koska väkivalta vei omaisuusrikoksista voiton.
  Konstaapeli Pökiö oli Kumaraisen salainen ase. Aina hän otti Pökiön aisaparikseen kun tutkinta vaati parhaita voimia.
  Konstaapelit Kilikki ja Mörö olivat toki päteviä poliiseja, mutta asenteet poliisinvirkaa kohtaan saisivat olla asiallisemmat.
  Tiukka juonne Kumaraisen kasvoilla tiukkeni kun mieleen tuli konstaapeli Tikka. Ruummiillistunut katastrofi. Mutta jokainen tivoli tarvitsi lovninsa.

  Kumaraisen mieleen palasi tapahtumat Ruikanrannalla muutama vuosi sitten. Oli se sekin hulinaa. Ammuntaa ja tulipaloja jopa ruumiita. Taisi sielläkin rauhoittua kun pahin änkyrä teki ratkaisunsa.
  Kumarainen heräsi aatoksistaan kun sisäpuhelin ilmoitti Tikan äänellä:
 - Ruikanrannalla kadonnut mies. Verijälkiä ja merkkejä väkivallasta.
 - Kukapahan tuo lienee kavonna? Ja millonkahan se...?
 - Viime yönähän ne sano. Se Niemen Seppo soetteli. Sen nuapur se pikkujättiläenen joka pammaotti Kumaraesen Saapin paskaksi on kavonna.
 - Kylläpä minä miehen muistan hyvinnii. Sehän olj vilikas kun kärppä. Aenahi viinan voemalla. Missäpä se Pökiö?
 - Tuollahan tuo pöytäsä iäressä jottae tuhertoo. Mitteepä sille?
 - Käskehän poeka puhuttelluun.
 - Suatampa tuolle kuiskata.
  Kumarainen nosti paksuntuneen perseensä ylös tuolista ja alkoi etsiä virka-asetta ja panoksia. Parasta oli Ruikanrannalle mennessä olla kovat piipussa.
  Pökiö ilmestyi ovelle. Tehden velton asennon hän veti kättä paljaaseen päähän:
  - Herra suuri harhaanjohtaja. Mitteepä sinä meinasit, han sanoi tuttavallisesti.
  - Vaekka sinä Pökiö oot nimesi mukanen ja pikkusen sivu siitähi, niin piätin uhumata kohtaluva ja ottaa sinut asseenkantajaksi sinne Ruikanrannalle. Siellä suattoo tapahtua vaekka mitä? Muistatko vielä Niemen Sepon ja Turakaesen Matin?
  - Johan tokkiisa! Mitteepä niille.

  - Seppo olj soetellu, että se pikkumies. Se Rimpiläsen Jyrki on kavonnu. Tiijä näestä. Vuan lähetään kahtommaan. Ompahan vaehtelluu tähän istumisseen. Suattoo hyvinnii olla että Jyrki istuu paskalla.
 - Sepä on allaesen juostava kun ylläeset miäree, Pökiö sanoi. - Pitteeköhän sinne ottoo kannuuna matkaan?
  - Eiköhän tuo pienempihi riitä. Tulivoimaa kumminkin pitää olla. Vuan männeehän se siinä muun rekvisiitan lisänä.
  - Eipään tuota tiijä millassii roestoja sille kulumalle on kertyny. Polliisia näö kun kerran kymmenessä vuuessa. Suattoohan nuo Lentävät joskus siellähhii kytätä noppeoksia.
  - Eipä sieltä oo herkästi soeteltu. Että toesaalta tuntuu että siellä on tosi kysseessä. Sempä näkkee kun männee lähelle, Kumarainen sanoi.
   Pökiö istui Mondeon ratin taakse ja lähti ajamaan. Toistasataa kilometriä mutkaisia pikkuteitä oli edessä.
---
Ruikanrannalla oli jännittynyt ilmapiiri Niemen tuvassa. Matti oli ollut poikien vahtina sen aikaa kun Seppo oli käynyt vielä etsimässä Jyrkiä. Melein samassa ovenavauksessa kun Seppo tuli sisälle, niin Salmen oli jouduttava kampaajalle.
  Seppo pisti Salmen keittämää puuroa naamaan. Matti värkkäsi pikku Matin kanssa.
  - Ei jumaliste se hätä hassi niitä polliisia. Suakel kun päevä kohta puolessa eikä kettee näö. Suattanna Kumaraenenniin unneottaa koko assiin. Pitteekö sinun soettoo uuvestaan? Matti kyseli Sepolta.
  - En tiijä, melekeenpä tuns ihtesä valehtelijaksi kun uamulla soetin. Näkkyy se Tikkahi suanneen jästiä. Meinaan kun näötti tulleen ylmieliseksi.
  - No, oljhan se jo entuuvestaan kaksmielinen , nii jotahi tapahtunna.
  - Pittee vielä vuottoo muutama melekee. Jospa ne sitte tulloo?
  - Vuan sullahan kussoo nuo sirkkelihommelit täösin. Eipä tullunna tuaskaa tolokkuu sinun hommista.
  - Kyllä se nuapurin henki on tärkiämpi kuin jokku rankapuut. Se suottoo Jyrki olla jo vaekka tapettuna. Suakeli kun sitä verta olj niin palijo.
  - Kahotko sinä tarkkaan? Jospa olj lavastus. Ketsuppii ruutanneet hämmäökseksi.
  - Empähän minä semmossii ruvenna testoomaan. Punasta olj aenakkii ja siittoli palijo. Pitäskö tuota lähtee maesteleen.
  - Älä nyt  hulluja puhu. Jos on verta niin suat aetsin ja lintulentsun. Maestelkoon polliisi. Tae taetaapa noella olla muunlaeset mittarit. Eikä se Kumaraenen tykkää jos mänet sinne räpelteen.
  - Jospa minä lähen sinne puuhommiin. Matit pärijää keskennään ja Ville se vielä vetelee unija.
  - Joo, mäne vaen. Käskehän polliisit kahaville kuhan ovat tutkinneet. Kae se Salmehi siihen joutuu.

  - Sitäkää ei tiijä kun piäsee soppaeleen. Siinä suattoo männä heleposti iltaan. Vuan eipä tuolla väliä.
  - Oo huoletta me kyllä miehissä täällä pärijättään.
  Seppo pisti sirkkelin pyörimään ja alkoi sirkelöidä pienempiä rankoja. Paksut ja raskaat haapatukit harmitti. Se menisi aivan moottorisaha hommiksi. Ja se bensakin on kaikki. Lähtiskö hakemaan bensaa SEOlta. Vae perkele ne polliisit...
  ---
  Pökiö ajeli normaalia nopeutta. Eipä tässä hälyajossa oltu. Kumarainen oli ahtautunut pelkääjän paikalle. Pökiö olikin vakituinen kuski. Kumarainen itse sanoi ratkovansa visaisia pulmia, joita Herra paratkoon  rikoskomisariolla oli joka lähtöön.
  - Vaikka luulen että tämä on aikalailla hupireissu. Siellä Rimpiläinen varmaankin on jo mättämässä puuroa naamariin. Vaan käväistään kumminkin kahtomassa.
  - Mullehan tuo passaa. Jospa se sipsakka Niemen emäntä antaa vaikka kahvit. Nyt ei parane alkaa juomaan pontikkoo. Oli se pomohi melekeen kuuvellatoesta. Helekutti kun lähes koko jengi oli kanttuvei. Sillon ei näöttännä hyvältä.
  - Sepä sattu lipsahtaan. Olihan se varma takkuumies selevin päen.
  - Minä en ota virkapuku piällä. Jos ei pakoteta. Vappaalla suatan muutaman ryypyn kallistoo. Se meillä on vielä se saonailtahi viettämättä. Jokohan tänäkesänä se suahaan jalalle?
  - Senpä näkkee! Vuan toppaele. Kävästään tuossa huoltiksella kahavilla. Matka jo puolessa. Kyllä se kahavit kestee.