JA AP, älä missään tapauksessa laita umpilehmiä kahdeksi kuukaudeksi kestokuivikkeelle. Muutoin tulee sorkkaongelmia. Kestokuivikepohja on todella hyvä ratkaisu lehmien sorkkia ajatellen, mutta ongelmat syntyvät, kun pehmeältä alustalta siirretään kovemmalle alustalle, ja kun tämä tapahtuu poikimisen yhteydessä, niin tiedossa on ongelmia. Lyhyempi aika pehmeällä alustalla olisi paljon parempi vaihtoehto, jotkut pitävät kahta viikkoa maksimina toiset vähemmän, mutta 6-8 vkoa on jo liian pitkä aika, sorkat ehtivät tottua liikaa (pehmenevät).
Jos olet jo päättänyt tuon umpiosaston tekemisen tuohon tyyliin, niin toivottavasti joka lantakäytävällä ja muilla kulkukäytävillä on edes käytävämatto.
Yhdellä tutustumallani tilalla kestokuivikepohjalla pidettiin maksimina kahta vuorokautta, tällöin perusteet eivät kyllä liittyneet sorkkaterveyteen, vaan ruokinnallisten häiriöiden estoon. Isäntä oli lukenut jonkun Kanadalaisen tutkimuksen, jossa alustan pehmeyden johdosta lehmät tottuivat makaamaan liikaa, eivätkä käyneet syömässä tarpeeksi usein, seurauksena oli ollutsaman jatkuminen poikimisen jälkeen ja siitä seurannut energiavajeen (ketoosin) esiintymisen lisääntyminen. Siksi lyhyt aika pehmeällä alustalla. Tätä en ole kuullut muualta kuin tältä tilalta.
Ihan mielenkiintoisia ajatuksia jj. Itse olen ajatellut asian siten, etteivät sorkat pehmene liikaa, koska lehmät kuitenkin käyvät syömässä ja juomassa kovalla alustalla. Seisonta-aika kestopehkulla jää loppujen lopuksi melko lyhyeksi. Niin ja lantakäytävillä on käytävämatot.
Tuohon toiseen ajatukseen en ainakaan itse usko, mutta jos tämän tyylinen ratkaisu ei pelaa, niin valuhommiin...
Olen muutaman huonojalkaisen lehmän pitänyt jo nyt kestopehkulla koko umpikauden ja niiden kokemusten rohkaisemana tähän ratkaisuun päädyin. Uskallan kyllä tunnustaa, jos ratkaisu ei toimi.