Muistaakseni Soininvaaran kirjoituksessa oli myös, että onko järkevää edes pyrkiä kompensoimaan koko olosuhde-eroa, jonka luonnonolot aiheuttavat. Agronettia aktiivisesti seuraavat ja muitakin lähteitä kriittisesti lukevat pystyvät helposti osoittamaan, että varsinkin kotieläintuotannossa ei ole pyritty kompensoimaan pelkkiä olosuhde-eroja, vaan on maksettu mistään piittaamatta rutkasti yli.
On otettava huomioon, kuinka tukijärjestelmä muotoutui. Ensisijaisesti pyrittiin saamaan koko Suomi samaan asemaan tukialueiden osalta. Kun se ei onnistunut, vaan A- ja B-alueet katsottiin edullisiksi alueiksi, joiden ongelma oli vain tilarakenteessa, päädyttiin siihen, että avustetaan tila- ja tuotantorakenteen parantamista eli tilakoon kasvattamista. Uskottiin lisäksi, että EU:n kanssa saadaan so*****a hyvät ehdot tukea eteläistä aluetta kansallisin varoin erityissopimuksella. Loppu onkin jo lähihistoriaa, joka osoittaa virkamiehistön kyvyn kehittää yhä mutkikkaampia tukimuotoja, joiden kokonaisuutta ei hallitse enää kukaan.
Edelleen peräänkuulutan koko tukipaletin repimistä auki ja uuden koko Suomea kattavan kokonaisuuden rakentamista. Todelliset olosuhde-erot kompensoitakoon jossakin laajuudessa kuitenkin alle 100% tasolla. Mikä estää tukiremontin? Se, että mm. EU:n tukikaudet ja -uudistukset menevät sopivissa sykleissä, estää järkevän toiminnan. Maataloushallinto on kiinni aina uusien järjestelmien vaikutusten arvioinneissa ja kansallisten sovellusten rakentamisessa siten, että kapasiteettia omaehtoiseen tukijärjestelmärakentamiseen ei jää.