Enhän minä asiantuntija tehtävistä ole puhunut mitään ? Niitäkin on niin monenlaisia, ettei kai mitään yleistystä voi tehdä ? Mutta onhan se jotenkin outoa, että yhteiskunnan älykkäimmät yksilöt, ei hakeudu virkoihin ja asemiin, joissa päätetään yhteiskunnan asioista, vaan mieluummin soittelevat vaikka kitaraa ?
Sanotaanko vaikka näin että sitä vaikuttamista ja päättämistäkin on niin monen tasoista. Ajatteles vaikka Aatos Erkkoa? Ei näy juurikaan julkisuudessa puhumattakaan että olisi päättämässä mistään mutta tosiasiassa kulissien takana nyppii todennäköisesti sopivista naruista. Samoin ruotsinkielisestä "vanhasta rahasta" löytyy paljon sellaisia jotka eivät näy missään mutta joiden ääni kyllä kuuluu. Eikä Nalle Wahlrooskaan ole missään päättämässä yhteiskunnan asioista mutta tosiasiallisesti saattaapa olla että äänensä kyllä päätöksissä kuuluu? Olisiko mahtaa olla mahdollista että ne todelliset vaikuttajat ovatkin taustalla, älykkäästi vaikuttamassa asioihin?
Niin, aasinsiltana voitaisiin tähän lisätä vaikka Merisalo & co ja Kehittyvien Maakuntien Suomi ja muut?
Ja mitä asiantuntijoihin tulee niin ihmettelithän sinä miksi älykkäät ja koulutetut eivät hakeudu johtajiksi ja yrittäjiksi. Ja minä siinä sitten vasta-argumenttina totesin että tällainen älykäs ja koulutettu henkilö saattaa hyvinkin olla yhteiskunnalle hyödyllisempi asiantuntijaroolissa soitellen sitten kitaraa vapaa-aikansa.
No älä nyt viitsi, Nalle walhroos ja Erkko ovat molemmat johtajia omissa firmoissaan, nousseet asemiinsa kyynärpäitä käyttäen ja myös poliitista pelisilmää varmasti on ollut, eli esimerkkejä johtajista.
Eikä kumpikaan varmasti ole niitä tyhmimpiä kavereita.
Se on oikeastaan vain sattuma, että ne ovat valinneet yrityselämän politiikan sijasta, varmasti sentakia kun siellä tienaa niin paljon paremmin
?
Tätähän ne jenkit juuri ihmetteli, että miksi nämä nerot ei hakeudu yritysten johtajiksi
?
Vastaukseksi ne saivat, että siinä on liikaa työtä ja vaivaa, saavuttaa kyseinen asema
?