Nämä ilmastohihhulit on aika ihmiskielteistä porukkaa
Väitän, että Pentti Linkolalla on aika vähän opetuslapsia. Onko sitten väestösuunnittelu ihmiskielteisyyttä, kuuluu ehkä toiseen keskusteluun.
Jos tuota Korholan blogia tulkitsen, niin hän on lähinnä hämmentynyt nyt esilletulleiden tyyppien tarpeesta ylläpitää omaa paikkaansa tiedeyhteisössä hinnalla millä hyvänsä. Maailmalla on aika paljon esimerkkejä, että todellisuuden kieltäjät ennenpitkää häviävät kisassa.
Käsittääkseni A. Korholakaan ei kiistä ihmisen myötävaikutusta ilmaston muuttumisen (ja aika harva tiedeyhteisössäkään), mutta ihmisen roolista tai tarkemmin sen koosta käydään kyllä jatkuvaa keskustelua. Koska kyseessä on tällainen kvantitatiivinen asia, ei lopullista desimaalin jälkeistä lukua koskaan saadakaan selville - mutta jos edes (kun?) suuruusluokasta on käsitys, on sekin riittävä päätöksentekoa ajatellen.
Petri
Mutta onko ihmiskunnalla riittävää käsitystä ihmisen lisäämän co2:n vaikuttajana ilmaston lämmittäjänä, jotta 2, siis
KAHDEN ! viikon kuluttua "me" olemme valmiit tekemään pitkälle meneviä päätöksiä lähestulkoon kaiken rajoittamisessa? (tai no sehän koskisi lähinnä eurooppaa ja
kaksinkertaisena suomea, mallioppilaita kun olemme) Muut maat tekisivät mitä lystäävät. Onhan se oma häpeä, jos ampuu itseään jalkaan... (suomi molempiin

)
"esille tulleille tyypeille"?
Sano nyt vielä, ettet tiedä ketä kyseiset tyypit ovat...
Kyseiset "tyypit" ovat siis pitäneet huolen siitä, ettei "uskon" vastaisia tutkimustuloksia päästetä IPCC:n julkaisemaan ilmaston seurantaraporttiin! (Samaan, johon "päättäjämme" aina vetoavat, kun perustelevat uusia ilmastotekoja/-veroja)
Ja siis juurikin tähän viimeisimpään jossa "pääkirjoittajana" on sama henkilö joka on nyt selittelemässä tiedon pimityksistä/tuhoamisesta/vääristelystä/keksimisestä ilmitulleita viestejä.
Samassa rytäkässä tuotiin myös julki salassa pidettyjä dokumentteja sekä laskentakaavoja jota ympäri maailmaa parhaillaan käydään lävitse. Mitä sieltä vielä löytyykään...
(mutta suomalaisten onneksi,
tiedonpimitysmediamme ei ole tainnut sanoa vielä halaistua sanaakaan kyseisestä asiasta! Muualla sivistyneessä maailmassa asiaa on sentään käsitelty.)
...
Asia olisi suurinpiirtein sama, jos geenimuunteluun liittyviä tutkimusepäselvyyksistä menisi kysymään monsannon johtoportaalta. Mitään ei olisi väärin tehty, tutkimukset ovat kiistattomia jne.
Ja jos esimerkkiä rautalangasta väännetään, niin nämä "ilmastonmuutostutkijat" tekevät siis raakaa bisnestä, jossa oma etu ajaa kaiken muun edelle! (harmi vain, että he ovat varsin merkittävässä asemassa)
Mutta jos sokeasti haluat
ilmastotietäjien valitsemiin ideologisiin tutkimustuloksiin uskoa, niin miksi meidän muiden pitäisi
