Olen kyllä pohtinut texel-pässiä, mutta muutaman kolleegan mukaan se on aika varma tapa hankkia yövalvomisia ja ylimääräistä ell-menoa karitsointiaikaan?
**Jos noin on käynyt, niin on ollut väärä ruokinta. Texelin tiineysaikana ei pidä ruokkia liikaa karitsoita emän mahassa. Toisin sanoen tunnutusta viljen tai muun väkirehun kanssa ei pidä tehdä, säilörehu riittää. Sikiöitä on kuitenkin vähemmän kuin sl:lla. Aloitetaan väkirehun antaminen poikimisen jälkeen. Tämä varsinkin ensikoilla. Näin poikimiset ovat ihan normaalit poikkeuksineen. Karitsat kyllä lähtevät solakampinakin kasvamaan reipasta vauhtia teuraiksi. Mulla alkaa olla kaikki emot täystekuja 250 kpl, eikä elukkalääkäri ole käynyt vuosikausiin poikima-aikana. Utaretulehdusepidemiaakaan ei ole ollut. Ne ovat olleet sellaista huomaamatonta tyyppiä, jolle ei sitten voi mitään.
Poikimaongelmien takia ei tekua kannata syrjäyttää. Enemmän mielestäni oli ongelmia suomenlampaan monisikiöistiineyksissä, kun niitä oli sikinsokin ja poikittain tulossa.
Sikiävyyttä en pidä ongelmana, kun ei tutita. Jos joku nelosista hiipuu, niin armeliaasti vasaralla kopautus siinä vaiheessa, kun ei vielä tule syytettä eläinrääkkäyksestä. Toka keväänä tutitettiin pari ja todettiin, että oli viimeinen kerta. Toki ohimenevästi autetaan jotakuta, mutta jos kolmatta päivää vaatii tuttia, niin pois. Tämä on sitten erotettava satunnaisesta vastasyntyneelle letkutettavasta glukoosista.
***Annan minäkin apupulloa jos katson tilanteen aukeavan sillä. Muuten tulee myös vasaraa.
Sikiävyyteen voi vaikuttaa aika lailla myös astutusajan ruokinnalla, meillä ei anneta mitään herkkuja silloin, pikemminkin päinvastoin. Keskikaritsaluku ensikoita lukuunottamatta on aika lähellä kolmea, nelosia tulee ykkösprosentteja näistä vanhemmista. Kun vaan pääsee siitä, että "jokainen karitsa on arvokas" -ajattelusta vaan laskee vähän tuntipalkkaakin.
****Juu, ihan olen samaa mieltä tuosta ajankäytöstä. Tekuille taas saa enemmän karitsoita flussaamalla. Koita ensin puolitexelemoja pienemmällä porukalla, niin saat tuon ympärivuotisuudenkin paremmin pidettyä.