Apiloista jalostukseen. Vieläkö eturivin suomenlammasjalostustilaltasi löytyy legendaarisen Pontuksen jälkeläisiä? Omissa tekuissani on kyllä lihakkuutta tarpeeksi, mutta kaipaisin katraaseeni suomenlampaan lauhkeaa luonnetta, sikiävyyttä, suippoa nenää ja ennen kaikkea ylivertaista makua. Jos vaikka uuhikaritsoita?
Minulla ei ole enää suomenlampaita. Toisaalta kaikissa uuhissani on suomenlammas takana, koska vain tekupässeja vaan on ostettu. Koekiluja oli muitakin: rygja. doset, oxford down. Kaikkia näitäkin saattaa olla joillakin takana. Texelpitoisuuskin alkaa olla sata prosenttia jokseenkin kaikilla. Loimaanseutulaista D-linjaakin on jo suurimmalla osalla uuhista, joillakin jo kolmea eri D:tä ja ensi kevään vuosikkaitten karitsoilla neljättä.
Ymmärrän tuon suomenlammaskasvatuksen alkuperäisrotutuen kannalta. Sikiävyyttäkin voi liharoduilla nostaa flussauksella. Maku texelin lihassa on yhtä ylivertainen. Luonteestakin voi olla kahta mieltä. Poikimavaikeudet tekuilla voi välttää tiineysajan lopun ruokinnalla, ensikoillakin. Tuo tukeva pää ei mielestäni ole näin mikään ylivoimainen este. Näillä perusteilla en itse tarvitse enää suomenlammasta. Tekuista tulee niin mairettelevia laatulistoja. Kun tukkureilta asti teurastamon välityksellä tulee kehuja, niin on hauska jatkaa valitulla linjalla.
Valitettavasti mulla tätä rotua ja jälkeläisiä ei enää ole. Olisikohan Pelson vankilassa. Nehän eivät kai lopettaneetkaan eläinten pitoa. Tuloslistoilla Pelsossa ollut pässini roikkui pitkään vielä vaikka itse olin valinnut toisen rodun. Suomenlampaalla oli suuntani lihakkuuden parantaminen. Taisin onnistuakkin, mutta paloitellessani risteytyskaritsoita silmäni avautuivat. Melkoinen määrä lihaa on ollut puukkoni käsittelyssä ja aina on ollut sama tulos. Näillä D-linjalaisilla alkaa olla jo mahtavat kinkut ja fileet.
Suomenlammasuuheja ja -pässejä käytin 10 vuotta. Nyt on texelpässejä ollut käytössä 20 v.
