Marttilalle on nostettava hattua tuosta lausunnosta. Melkoista pallottelua MTK:n hommat onkin asian tiimoilta olleet.
Mites ne poliittisen välttämättömyydet menivätkään: demarit leikkasivat sosiaaliturvan 90-luvun alussa, kepu vei meidät eu:n jäseneksi ja nyt tarvitaan mies C-alueelta sanomaan julkisesti, että ylikompensaatiota on olemassa. Muutoksen saadaan aikaan vasta, kun juotetaan käärmekeittoa omalle jengille.
petri
Niin? Enkös minä juuri sitä ketjun avauksessa ihmetellyt että täällä yleensä varsin sanavalmiisti ja kärkkäästi tukiasioissa esiintyä c-maidontuottajien porukka on yleensä aina harvinaisen hiljaa kun tuohon Marttilan haastatteluun ketjuissa viitataan? Jopa apilas? Eivät oikein ilmeisesti uskalla kiistää varsin arvovaltaisen tahon esittämää arviota tukieron oikeellisuudesta?
Siihen en muistaakseni ole ottanut kantaa että onko tukiero kohtuulinen vai ei, mutta c-alueen tukien leikkauksiin ei pitäisi mennä.
Mitenkä ab-alue mainaa cap uudistuksessa 2013 selittää vakavia vaikeuksia eu:lle jos pohjoisia tukia leikataan omaaloitteisesti?
Siinä voi herkästi käydä eu:n taholta että kaikkia suomen tukia leikataan tuki järjestelmän uudelleen tarkastelussa. Eikä leikkaukset silloin koske pelkästään kansallisia tukia, vaan myös eu:n maksamiakin.
Tässä olen samaa mieltä, meidän ei pidä itse vesittää pohjoisen tuen maksuperusteita vaan hakea uusia ratkaisuja etelään.
Kepu hoiti yksin maatalouden EU-liittymisneuvottelut, lopputulos oli sellainen, että uusia ratkaisuja etelään ei ole saatavissa....aivan kuten oli kepun ja MTK:n tavoitekin.
Eu:n kanta oli silloin että jäsenmaassa ei voi olla pelkästään huonoja viljely alueita, eli osan maasta pitää olla viljelyyn paremmin sopivaa ja osan huonommin.
Siihen en ota kantaa missä nämä sijaitsee, suomessa kun on c-alueen sisälläkin suuria vaihteluita lämpösummissa.
Alkuperäisissä MMM:n tukirajasuunnitelmassa otettiin huomioon muutakin kuin vain lämpösummat, mutta kepuneuvottelijat muuttivat näitä ehtoja niin, että mm. Kepulandian Etelä-Pohjanmaa saatiin junailtua C-alueeseen, vastoin MMM:n esitystä
Unionin kanta on minun käsittääkseni muutumassa siihen suuntaan että koko jäsenmaa voisi kuulua viljelynkannalta epäsuotuisiin alueisiin.
Eli vuonna 2013 tehtävä tuki uudistus ottaisi huomioon koko suomen viljely olosuhteet.
AB-alueen kannalta liian myöhään
Jos c-alueen 142 tukea mennään leikkaamaan ja c-alueella ei ilmenekkään mitään vielä suurempia vaikeuksia kuin ab- alueella, niin mitenkäs ne ab alueen vakavat vaikeudet silloin selitetään.
C-alueella on jo ehditty tehdä investoinnit ja osittain jo maksaakin, sen näkee kun kiertelee C-alueella, AB-alueen investoinnit ovat olleet aika vähäisiä johtuen MTK:n junttaamasta AB-alueen korotettujen investointitukien poistosta.
Suomen omatoiminen tukien leikkaaminen johtaa vain toden näköisesti suurempiin neuvottelu vaikeuksiin unionin kanssa tulevaisuudessa.
Suomi leikkasi heti kättelyssä pois AB-alueen korotetut investointituet, mitä maatalouskomissaari Fischler suunnattomasti ihmetteli jälkeenpäin. Leikkaus tehtiin MTK:n vaatimuksesta, samoin kuin AB-alueen nuorten viljelijöitten tuki.
Maataloshan on ainoa millä saadaan enin osa maksetuista jäsenmaksuista takaisin suomeen, haluaako suomalaiset tosiaan rahoittaa enemmän eu:n byrogratiaa vapaa ehtoiseti itse siitä hyötymättä?
MTK/kepu on ainakin estänyt suurelta osin AB-alueen tuet

MTK/kepu on perseestä ja syvältä!
Eikös se veetikin rakentanut kuivurinsa alkuaikojen investointi tuella?
Minä kyn kysyin että saako pari vuotta liitymisen jälkeen investointi tukea navetan peruskorjaukseen, niin vastaus oli että ei saa. Ne rahat oli silloin varattu etelään.
Meni pari vuotta ja kuulin huhun että sais avustusta ja halpakorkoista lainaa investointeihin täällä susirajan(kehä lll) takanakin.
Komisio oli pakottanut Lipposen hallituksen palauttamaan pois junttaamansa investointituet takaisin c-alueelle.
Samalla komissaari ihmetteli etteikö suomi tarvitse tukea ollenkaan, kun Lipponen oli juntannut investointituet c-alueelta pois.