Kevät voi olla aikaisessa tai myöhässä, mutta Syksy tulee AINA.
Kyllä tuota havaintoa tukevat tilastotkin. Säätilastojen tallettamisen aikana ei liene esiintynyt yhtään vuotta, jolloin syksy olisi jäänyt saapumatta. Suurina nälkävuosina kesä kyllä jäi saapumatta.
Lajiketuonti on osaksi Pohjoisen manner-Euroopan ja Tanskan, Baltian, Etelä-Ruotsin alueilta harjoitettu, ja pohjoisille alueille kehitetyt lajikkeet jäävät takamatkalle, varsinkin kuivina vuosina. Kaikkina vuosina ei kostea syksy tule näin aikaisin, kesä voi tutusti olla kuiva ja sateeton, silloin aikaisen lajikkeen 2000 kg/ha ja myöhäisen lajikkeen 6000 kg/ha tuottaa eroa pellon kassavirrassa. Enkä liioittele tuota satoeroa. Miesmuisti näyttää olevan kolme vuotta. Nyt korkean valkuaisen, korkean sakoluvun leipävehnä voi olla 260€/t ja rehuvehnä 170 €/t. Kustannukset ja myyntitulot voisi laskea, siten että aikaisella rahti olisi 15€, kuivaus 20 €, myöhäisellä rehulla rahti 15€, kuivaus 50 €. Eli 2,5 tonnia 225 €/t = 563 €, 5,3 tonnia x 105€/t = 556 €. Nuo lukemat kuvastavat Alli-kevätvehnän ja WPB Troyn satoeroa vuonna 2024.
Eli eipä siinä rahaa juurikaan näe enempää, vaikka saisikin kerran vuosikymmenessä nauttia 70-80 euron hintaerosta rehuvehnän ja huippulaatuisen leipävehnän välillä. Useimpina kuluvan vuosikymmenen vuosina ei leipävehnällä ja rehuvehnällä ole ollut juurikaan hintaeroa, vielä viime tammikuussa Hankkijan sopimuksen rehuoptio ≡ leipävehnä.
-SS-