Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Päivän hyvä teko  (Luettu 389 kertaa)

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11782
  • Never Trust a Hippy
Päivän hyvä teko
Ajoin eilen sähköskuutilla laidunmaalle hakatietä pitkin avatakseni laidunveräjän lehmiä varten. Vauhtini lähestyi sähköskuutin maksiminopeutta eli 23 kilometriä tunnissa.

Äkkiä tiellä oli jokin köydenpätkä, joka olikin käärme. Viime tingassa väistin sen ja jatkoin matkaani laidunmaan veräjälle. Palattuani samaa tietä käärme oli edelleen oikosenaan samassa paikassa. Ihan pitkänä kuin puolen metrin sahalaitainen ohut naru. Se oli siinä lämmittelemässä, mutta luikersi kivirauniolle, kun videoin sen.

Lähetin videon emännälle ja palasin tyytyväisenä navettaan päästämään lehmät ulos.

Myöhemmin emäntä ihmetteli että miksen tappanut käärmettä, mikä olisi ollut hänen ratkaisunsa vastaavassa tilanteessa. Kerroin, ettei se ollut purrut meikää ja taitaa nauttia lainsuojaakin. Emäntä huomautti siihen, että eivät minun muutkaan toimeni aina välttämättä kestä päivänvaloa.

Tapauksen pihvi oli se, että koin tehneeni päivän hyvän työn, kun en tappanut sitä kyytä. Oletusarvo oli siis se, että tapan. Järjellä ajatellen se, ettei tapa jotakin käärmettä, pitäisi olla neutraali teko eikä hyvä teko. Omassa ajattelussani taas käärmeen tappaminen oli neutraali teko ja hyvä teko se, ettei tappanut sitä. :D

Ovatkohan tunnetut moraalifilosofit käsitelleet tätä käärmekysymystä? Ehkä se paljastaa jotakin ihmisen persoonasta. Onko sinun mielestäsi käärmeen tappamatta jättäminen hyvä teko vai neutraali teko?



Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12940
Vs: Päivän hyvä teko
Se on paha teko, siis se mitääntekemättömyys.

😁😁😁

Kaikki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2043
Vs: Päivän hyvä teko
Syyllinen teki syntiä jättäessään käärmeen henkiin ja luulee nyt olevansa jumalan kaltainen .
Syyllinen on saatanasta .
Syyllinen tullaan tuomitsemaan helvettiin luikertelemaan alasti mahallaan .

 ;D ;D

Lainaus
AI-yhteenveto                 

Raamatun luomiskertomuksessa (1. Mooseksen kirja) käärme on Eedenin puutarhassa esiintyvä kavala eläin, joka viettelee Eevan syömään kielletyn hedelmän hyvän ja pahan tiedon puusta. Käärmeen houkutuksesta ja syntiinlankeemuksesta alkoi ihmiskunnan karkotus paratiisista.

Tarinan keskeiset tapahtumat etenevät seuraavasti:

- Käärmeen houkutus: Käärme kyseenalaistaa Jumalan käskyn ja vakuuttaa Eevalle, että hedelmän syöminen tekee heistä Jumalan kaltaisia.

- Syntiinlankeemus: Eeva maistaa hedelmää ja antaa sitä myös Aatamille. Tämän seurauksena he menettävät viattomuutensa ja huomaavat olevansa alasti.

- Jumalan tuomio: Jumala rankaisee kaikkia osapuolia. Käärme tuomitaan kulkemaan vatsallaan, ihmiset saavat rangaistuksekseen kivun, vaivannäön ja kuolevaisuuden, ja heidät ajetaan pois puutarhasta.

- Symboliikka: Kristillisessä perinteessä käärme on usein yhdistetty Saatanaan tai pahaan.

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12270
Vs: Päivän hyvä teko
Kyyn tappamisesta mitään hyötyä ole. Kyy tappaa myyriä. Vähentää punkkeja.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 75859
Vs: Päivän hyvä teko
onpa muuten julma hameväeksi..  olisit tietty voinu tappaa yhen lehmistä sillä niinhän se käärmekin tekee siellä laitumella..  jos kohalle osuu...         btw,  kuin monta ihmistä lie kyy tappannu lähivuosina?     mutta kuinka monta on sairastunu myyrätautiin..?

Viljelijä evp

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4780
Vs: Päivän hyvä teko
Melkoisen kivulias kyyn puremakin on kun pahasti sattuu. myös eläimille.

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12270
Vs: Päivän hyvä teko
Melkoisen kivulias kyyn puremakin on kun pahasti sattuu. myös eläimille.

Eilen laitoin hanskan käteen tuosta kuistilta. Ampiainen hanskassa. Kivulias sekin.

Kyy ei pääse tilastoissa kärkeen.
https://yle.fi/a/3-10259103

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12940
Vs: Päivän hyvä teko
Melkoisen kivulias kyyn puremakin on kun pahasti sattuu. myös eläimille.

Eilen laitoin hanskan käteen tuosta kuistilta. Ampiainen hanskassa. Kivulias sekin.

Kyy ei pääse tilastoissa kärkeen.
https://yle.fi/a/3-10259103

Mitä teet, jos näet kyyn hiekkatiellä matkalla ystäviesi datsalle?

😉😉😉

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9739
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Päivän hyvä teko
Kahden kilometrin säteellä meiltä ei tietääkseni kukaan ole kyykäärmettä koskaan nähnyt, joten ei ole suurta huolta ollut ja ilmankin on hyvin pärjätty.

Muutama vuosi sitten meillä oli kirvesmies kesän töissä. Hän kertoi, että jokainen päivä kun hän menee kotiin haettuaan lapset päivähoidosta pitää tontti kiertää tarkistamasta käärmeistä, ennen kuin laskee lapset pihalle leikkimään.  Kymmeniä käärmeitä kesän aikana ollut tontilla.  Suojelulaki ei tuolloin vielä ollut voimassa, joten hän suojeli pihaansa Fiskarsin lapiolla.

On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11782
  • Never Trust a Hippy
Vs: Päivän hyvä teko
Melkoisen kivulias kyyn puremakin on kun pahasti sattuu. myös eläimille.

Eilen laitoin hanskan käteen tuosta kuistilta. Ampiainen hanskassa. Kivulias sekin.

Kyy ei pääse tilastoissa kärkeen.
https://yle.fi/a/3-10259103
Kissojakin kannattaa varoa. Linkkisi mukaan kissat tappoivat 3 henkeä.🎅🎅😁

Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12270
Vs: Päivän hyvä teko
Melkoisen kivulias kyyn puremakin on kun pahasti sattuu. myös eläimille.

Eilen laitoin hanskan käteen tuosta kuistilta. Ampiainen hanskassa. Kivulias sekin.

Kyy ei pääse tilastoissa kärkeen.
https://yle.fi/a/3-10259103
Kissojakin kannattaa varoa. Linkkisi mukaan kissat tappoivat 3 henkeä.🎅🎅😁



Natzi eijoo päässy tilastoihin vaikka on tosi vaarallinen. 😛😛😛

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 29739
  • vastustan
Vs: Päivän hyvä teko
Ajoin eilen sähköskuutilla laidunmaalle hakatietä pitkin avatakseni laidunveräjän lehmiä varten. Vauhtini lähestyi sähköskuutin maksiminopeutta eli 23 kilometriä tunnissa.

Äkkiä tiellä oli jokin köydenpätkä, joka olikin käärme. Viime tingassa väistin sen ja jatkoin matkaani laidunmaan veräjälle. Palattuani samaa tietä käärme oli edelleen oikosenaan samassa paikassa. Ihan pitkänä kuin puolen metrin sahalaitainen ohut naru. Se oli siinä lämmittelemässä, mutta luikersi kivirauniolle, kun videoin sen.

Lähetin videon emännälle ja palasin tyytyväisenä navettaan päästämään lehmät ulos.

Myöhemmin emäntä ihmetteli että miksen tappanut käärmettä, mikä olisi ollut hänen ratkaisunsa vastaavassa tilanteessa. Kerroin, ettei se ollut purrut meikää ja taitaa nauttia lainsuojaakin. Emäntä huomautti siihen, että eivät minun muutkaan toimeni aina välttämättä kestä päivänvaloa.

Tapauksen pihvi oli se, että koin tehneeni päivän hyvän työn, kun en tappanut sitä kyytä. Oletusarvo oli siis se, että tapan. Järjellä ajatellen se, ettei tapa jotakin käärmettä, pitäisi olla neutraali teko eikä hyvä teko. Omassa ajattelussani taas käärmeen tappaminen oli neutraali teko ja hyvä teko se, ettei tappanut sitä. :D

Ovatkohan tunnetut moraalifilosofit käsitelleet tätä käärmekysymystä? Ehkä se paljastaa jotakin ihmisen persoonasta. Onko sinun mielestäsi käärmeen tappamatta jättäminen hyvä teko vai neutraali teko?
sähköskuutti ja kyyn henkiin jättäminen kertoo perin hyveellisestä liberaali-oikeistolaisesta humanistisesta elämänkatsomuksesta, jatka samaaan malliin :) :) :) :)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

pice

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1562
Vs: Päivän hyvä teko
Ja kaiken lisäksi säästyi rahaakin 70 eur verran.    https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2025/243#OT3

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: Päivän hyä teko
Komunisti eijjoo päässy tilastoihin vaikka on tosi vaarallinen.

Korjaasin...    🎅
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."