Ehkä nuo asiat ovat hallittavissa.
Ei isis nujertanut eurooppaa ei Syyriaa.
Ehkä suurempi ongelma on jossain muualla.
Sun pitäisi tietää, että mm. Ranskassa poliisilla ei oo asiaa osaan suurkaupunkien kortteleista. Siis hallittavissa ?
Mitä tulee siihen, että kesällä on kuuma, niin se on usein normaalia. Toki saahan siitäkin revittyä otsikoita. Dallasissa oli kesällä v. 1998 104 F (40 C) - ukot muurasivat taloja tellingeillä ja tietyöläiset olivat töissä. Täällä kaikki lähempänä 40 C:tä on ääri sitä ja ääri tätä - ainakin vihervasemmiston medioissa. Sveitsin heppu sanoo videolla, että länsimaiden valtaamiseen on kaksi kilpailevaa tapaa, naisten vatsan kautta tai nopeammin jihadismin avulla.
Helteistä, kannattaa lukea:
https://quillette.com/2026/06/24/how-europe-became-the-world-champion-of-heat-deaths/Miten Euroopasta tuli kuumuudesta johtuvien kuolemien maailmanmestari
Maanosa, jolla on vähiten kuumia päiviä, johtaa maailmaa lämpökuolleisuudessa. Euroopan itse aiheutettu vastenmielisyys ilmastointia kohtaan paljastaa syvemmän vihamielisyyden energiaa ja itse edistystä kohtaan.
Tässäpä tietokilpailukysymys: millä mantereella on eniten helteeseen liittyviä kuolemia henkeä kohti? Epäilyttävä palkinto menee selvällä enemmistöllä… Euroopalle. Pelkästään kesällä 2022 yli 61 000 eurooppalaista kuoli helteen seurauksena.
Jos maantieteellinen sijainti hämmentää sinua: ei, päiväntasaaja ei kulje Brysselin läpi. Pohjoisen leveysasteen ansiosta Euroopassa on itse asiassa vähemmän hellepäiviä kuin lähes millään muulla asutulla alueella maapallolla. Miten se sitten voi pitää hallussaan hellekuolleisuuden ennätystä? Osa tarinasta on tietenkin väestötieteellinen. Euroopassa on yksi maailman vanhimmista väestöistä, ja vanhukset ovat paljon alttiimpia korkeille lämpötiloille. Mutta ikä selittää vain pienen osan kuilusta. Yhdysvallatkin ikääntyy, ja Japani on vielä vanhempi kuin molemmat – silti helteeseen kuolemisen riski on kummassakin maassa dramaattisesti pienempi .
Todellinen selitys tiivistyy kahteen kirjaimeen, joita Eurooppa itsepäisesti kieltäytyy oppimasta: ilmastointi. Koko mantereella vain noin viidenneksessä kodeista on ilmastointi, kun Yhdysvalloissa luku on lähes 90 prosenttia ja Japanissa yli 90 prosenttia.
Jokaisen, joka epäilee syy-yhteyttä, tulisi tutustua historiallisiin tietoihin. Taloustieteilijä Alan Barreca on osoittanut, että erittäin kuumina päivinä kuolemisen riski Yhdysvalloissa laski noin 75 prosenttia 1900-luvulla – lasku, joka tapahtui samaan aikaan ilmastoinnin laajamittaisen käyttöönoton kanssa vuoden 1960 jälkeen. Teksasissa, jossa kesälämpötilat nousevat rutiininomaisesti yli 40 °C:n, todennäköisyys kuolla äärimmäiseen kuumuuteen on tuskin suurempi kuin minä tahansa tavallisena päivänä. Sitä vastoin Pariisissa tai Amsterdamissa, joissa viranomaiset julistavat hellehätätilan leudossa 27 °C:ssa, todennäköisyys on paljon suurempi.
Eikä kuumuus vaikuta vain vanhuksiin. Jokainen yli 25 °C:n lämpötilan aste heikentää kognitiivista suorituskykyämme noin kahdella prosentilla. Ja jos synapsit kärsivät, niin kärsii myös taloudellinen toiminta. Nyky-Singaporen arkkitehtia Lee Kuan Yewiä pyydettiin kerran nimeämään trooppisen kaupunkivaltionsa taloudellisen ihmeen salaisuus. Hänen vastauksensa koostui samoista kahdesta kirjaimesta, A/C, joita hän ylisti yhtenä historian merkittävimmistä keksinnöistä. Pitämällä lämmön ulkona Singapore kykeni pysymään tuottavana ympäri vuoden.
Miksi Eurooppa sitten kavahtaa teknologiaa, jota muu kehittynyt maailma (ja jopa suuri osa kehitysmaista) pitää itsestäänselvyytenä? Osa vastauksesta on historiallinen ja kulttuurinen. Erityisesti Pohjois-Euroopassa, viileän ilmastonsa ja leutojensa vuodenaikojen vaihteluiden ansiosta, ei ollut juurikaan tarvetta jäähdytykselle vielä muutama vuosikymmen sitten. Mutta tämä tekosyy ei enää riitä. Syvempi syy on ideologinen "vähemmän on enemmän" -herkkyys, joka on voimakkaampi Euroopassa kuin missään muualla ja joka leimaa keinotekoisen jäähdytyksen dekadentiksi nautinnoksi – joksikin irstailleille jenkeille, joilla on ylisuuret katumaasturit ja takapihan uima-altaat.
Se, että tämä vaisto rehottaa erityisen voimakkaasti eurooppalaisten edistyksellisten keskuudessa, on vieläkin hämmentävämpää. Vanhat vasemmistolaiset, kuten Karl Marx ja Sylvia Pankhurst, unelmoivat yleismaailmallisesta yltäkylläisyydestä ja tuomitsivat niukkuuden ajattelutavan; he halusivat massojen jakavan mukavuudet, jotka aiemmin olivat varattu rikkaille, sen sijaan, että heitä säännösteltäisiin luonnon tai hyveen nimissä. Nykypäivän vihreä pidättyvyyden evankeliumi kääntää hiljaa tämän pyrkimyksen päälaelleen, ja mukavuudesta itsestään tulee epäilyttävää.
Käytännössä kaikenikäisiä eurooppalaisia kehotetaan nielemään ja hikoilemaan. Ranska sulkisi koulunsa mieluummin helleaallon aikana kuin varustaisi ne laitteilla, jotka osoitetusti parantavat keskittymistä ja oppimista. Sveitsin Geneven kantonissa ilmastointilaitteen asentaminen vaatii lääkärintodistuksen. Viimeaikaisen energiakriisin aikana Espanja ja Italia kielsivät julkisten rakennusten jäähdyttämisen alle 27 °C:n – niin kuuman, että se heikentää kognitiivisia kykyjä viidellä prosentilla.
Vastus on sisäänrakennettu eurooppalaisiin määräyksiin. Monissa maissa perinteinen ilmastointilaite alentaa rakennuksen energialuokitusta . Tulos on täysin ennustettavissa: omistajat ja vuokranantajat kieltäytyvät asentamasta yksiköitä tai purkavat jo olemassa olevat. Ne, jotka jäävät ilman sisäänrakennettua jäähdytystä, turvautuvat vetoisiin ja tehottomiin siirrettäviin yksiköihin, jotka tuskin laskevat lämpötilaa lainkaan. Minulla itselläni on sellainen – vinkuva laatikko, jossa paksu letku työnnetään ikkunaa peittävän riippuvan kankaan läpi. Se on termodynaaminen vastine lattian moppaamiselle hana käynnissä, mutta se on yksinkertaisesti se suunta, johon eurooppalaiset määräykset ovat minua ohjanneet.
Ilmastointilaitteiden vastenmielisyys on tunkeutunut jopa eurooppalaisen virkamieskunnan korkeimpiin ulottuvuuksiin. Maailman terveysjärjestö WHO mainitsee ilmastoinnin julkisessa kuumuutta koskevassa ohjeistuksessaan vain ohimennen ja ehdollisesti ("No, jos ilmastointia on pakko käyttää..."). Lausunnossaan WHO:n Euroopan alueella vuosittain tapahtuvista 175 000 hellekuolemasta se ei mainitse mitään keinotekoisesta jäähdytyksestä. Sen sijaan kansalaisia kehotetaan vetämään verhot eteen ja juomaan riittävästi vettä, aivan kuin eletään vielä vuotta 1955. WHO:n 200-sivuinen raportti kuumuuden ehkäisystä antaa ilmastoinnille yhden vastahakoisen sivun, jota seuraa heti kaksi ja puoli sivua sen "haitoista". Toimittajat ja akateemikot eivät ole juurikaan parempia. Eräässä belgialaisessa sanomalehdessä julkaistussa pitkässä artikkelissa hellekuolemista löytyi tilaa spekulatiivisille ilmastoennusteille hellepäivistä vuoteen 21.00 asti ja puolittaisille toimenpiteille, kuten jalkakäytävien repimiselle, mutta ei kertaakaan mainintaa Lee Kuan Yewin ylistämästä ihmishenkiä pelastavasta teknologiasta.
Tämä on teknofobia, joka maksaa ihmishenkiä, kuten datatieteilijä Hannah Ritchie toteaa kirjassaan Not the End of the World . Vuosina 2020 ja 2021 länsimaiden hallitukset käyttivät miljardeja dollareita suojellakseen ikääntyneitä COVID-kuolemalta. Miksi sitten samalta haavoittuvalta ryhmältä evätään viileä huone helleaallolla? Refleksiivinen vastaväite – hiilidioksidipäästöt – ei kestä lukujen tarkastelua. Kun vauraat taloudet irrottavat sähköverkkonsa hiilestä, ne ovat jo alkaneet irrottaa kasvua päästöistä. On otettava huomioon, että keskivertoeurooppalainen polttaa paljon enemmän hiiltä pysyäkseen lämpimänä talvella kuin pysyäkseen viileänä kesällä – silti kukaan poliitikko ei unelmoisikaan talvilämpötilan rajoittamisesta 15 asteeseen tai keskuslämmityksen tuomitsemisesta pehmeiden ylellisyydeksi.
Ja silti, moraalisesta epäsymmetriasta huolimatta, edes lämmitys ei täysin vältä moralisteja, kuten kiusalliset rituaalit, kuten hollantilainen "Lämmin villapaitapäivä", osoittavat. Yhteinen lanka on degrowthin uskontunnustuksen kevennetty versio: vakaumus siitä, että energiankulutus on eräänlainen synti, joka meidän tulisi sovittaa ja vähentää mahdollisimman paljon. 1960-luvulle asti poliitikot ja energiayhtiöt lupasivat aikakautta, jolloin energia on "liian halpaa mitata". Nyt Shell, Engie ja EDF ostavat mainostilaa kehottaakseen asiakkaita kuluttamaan vähemmän omaa tuotettaan levittäen iskulauseita, kuten "puhtain energia on energiaa, jota ei kuluteta". Kuinka outoa onkaan, että yksityinen yritys valmentaa asiakkaitaan ostamaan vähemmän sitä, mitä se myy – kaupallinen nirsous, joka on järkevää vain eurooppalaisen sekulaarin katumuksen opin valossa.
Käytännön ratkaisut tappavaan kuumuuteen ovat yksinkertaisia: tehdä kuten amerikkalaiset. Uudistaa energialuokitukset, jotta he lopettaisivat ilmastointilaitteiden rankaisemisen. Virtaviivaistaa sisäänrakennetun jäähdytyksen lupia. Jäljittää kaikki hoitokodit ja sairaalan vuodeosat. Avata julkisesti saatavilla olevia jäähdytyskeskuksia. Ja nopeuttaa puhtaan ja luotettavan sähkön rakentamista – koska ranskalainen, joka rentoutuu tilavassa ilmastoidussa huvilassa ydinvoimalla, päästää silti vähemmän hiilidioksidia kuin säästäväinen saksalainen, joka käyttää hiilikäyttöistä sähköverkkoa. Sähköverkon hallinta voittaa itseruoskinnan.
Mutta nämä ovat vain oireita. Vaikeampi tehtävä on henkinen vaihto: lakata pitämästä energiaa jonakin sovituskeinona. Energia on tärkein resurssi, asia, jolla saamme lähes kaikki muut hyvät. Koko ihmiskunnan historia on tarina siitä, kuinka valjastamme yhä enemmän energiaa elämämme parantamiseksi ja luonnon tappavien voimien hillitsemiseksi. Energian halveksiminen on puremista kädestä, joka ruokkii sinua.
Mikä tuo minut viimeiseen tietokilpailukysymykseen: millä mantereella on eniten kylmään liittyviä kuolemia? Se ei ole Eurooppa eikä Pohjois-Amerikka, vaan Afrikka . Vauraus antaa meille mahdollisuuden sopeutua – niin kuumaan kuin kylmäänkin – ja sopeutuminen on se, mikä seisoo meidän ja karujen luonnon välillä.
