Kyllä niitä vakuuttavia yritysaloituksia on ollut ennenkin: esimerkiksi Theranos, oli parhaimmillaan 4,5 miljardin arvostukseltaan jättiyhtiö: Elisabeth Holmes oli mm. Fortune - lehden kuuluisassa kansikuvassa:

Osoittautui sittemmin, että koko muovilaatikko, minkä piti antaa verestä pikatestinä kaikkea tietoa, oli vain tyhjä malli, ja takahuoneesta kiidätettiin oikeaan laboratorioon näytteet, joita sitten tulostettiin siihen koneeseen, osa tuloksista oli vain arvottuja.
FTX oli median lemmikki:

Lopulta miljardibisnes osoittautui vain pienen opiskelijaryhmän ponzikavallus - verkoksi, ja taas varakasta kansaa vietiin kuin K-Marketin muovikassia. Tapaus Madoff ei siis opettanut mitään.
Esimerkki hyvällä tarkoituksella aloitetusta tuotteen lanseerauksesta oli Nikola-vetykuorma-auto. Tuote esiteltiin lähinnä kuorina, ja esittelyvideossa sitä rullattiin pitkää mäkeä alas.

Kuva: Nikola kuorma-auto rullaa mäkeä alas, ei ollut toimiva ollenkaan
Prototyypissä oli ohjaamossa tekstattuja tarroja, jotka kielsivät ketään koskemasta tiettyihin osiin – juuri siksi, ettei kenellekään paljastuisi, ettei laitteessa ollut sisällä moottoria tai voimansiirtoa! Petos paljastui, ja perustaja joutui vankilaankin. Silti Nikola on uusilla omistajillaan jatkanut hidasta ja työlästä tuotekehitystä, ehkä jo tänään on olemassa oikeakin prototyyppi, non kymmenen vuotta alkuperäisen konseptin esittelyn jälkeen.
Harvoin nykyään enää keksitään muutamassa päivässä jotakin täysin uutta ja mullistavaa, kehitystyö on pitkää ja useimmiten johtaa umpikujaan tai olemattomiin parannuksiin. Salaliittoteoriat ovat melko kyllästyttäviä, että uusi teknologia on vanhan vihollinen, että se keksinnön tehnyt olisi vain kateuden uhri, kun asiasta ei syntynyt jälkeläistä eikä biolannoitetta.
Selityksen makua.
-SS-