Tasattu munkin on kaikki muokatut enkä nyt niin toistaiseksi kauhean huolissani ole hitaammasta kuivumisesta, nyt eletään hei kumminkin VASTA huhtikuuta, kuukauden päästä voi sitten alkaa murehtia.
Saattoi olla 1982, kun tasattiin laajalti tällä kylällä hyvin aikaisin huhtikuussa. Pari isompaa toukokuun sadetta noin viikon välein pysäyttivät kylvöt koulun päättäjäisiin asti. Tarkistin lukemat, 1. - 10.5. satoi 32 mm, käytännössä yhtäjaksoisesti. (Huhtikuun kahtena viimeisenä päivänä satoi lisäksi 10 mm) Ilma oli toukokuun puolessavälissä melko suhmuraista, yölämpötilat nollassa ja päivälläkin tuskin kymmentä, ja pahimmin liettyneille pelloille ei päässyt ollenkaan. Sitten kun lämpesi, kolmena päivänä satoi (17. , 22., ja 24. päivä) , ja lopulta 28.5. satoi reilut 20 mm melkoisella rytinällä. Muistelisin, että vasta koulun päättäjäisten aikoihin jälkeen tuli helteisiä päiviä, ja kylvin kiireen vilkkaa ohraa. Olihan meillä nurmea ja syysviljaa, kun oli elukat silloin vielä, meidän kevätkylvöt eivät olleet nyt niin kauhean olennaisia. Mutta se, jolla oli kylän suurin ky...lvöala, joutui odottelemaan pitkään.
Kesäkuukin oli alun hellettä lukuun ottamatta kylmä ja kuiva. Sadetta saatiin runsaat 10 mm, osa lumena juhannuksen alla, ja keskilämpötila oli 12 astetta.
Satovuosi oli kuitenkin hyvä, ja vehnän tavoitehinta talvella oli ollut 1,72 mk, joka on 85 senttiä nykyrahassa. Ruis oli 1,87 mk. EN edes halua laskea, paljonko se nykyrahassa olisi....tavoitehintoja nostettiin syksyllä 1982 15-12 penniä kilolta.
-SS-