Pääsiäisen alla kylvetyt kevätvehnät ovat komeasti kypsymässä. Ei ollut tänä vuonna haittaa aikaisesta kylvöstä, pikemminkin päin vastoin. Syysvehnät ovat ruosteisia, mutta tähkä edelleen on raskas, ja hyviä satoja on odotettavissa. Osa rukiista on harvoja, kun tarkemmin katselee. Ruis on niin arka syksyn liialle märkyydelle.
Mutta ilman lannoitettakin tänä vuonna tulee maaperästä korjatuksi löysät irtoravinteet pois, joita on sinne peltoon puskettu aina vaan enempi, yli puolen vuosikymmentä, toivoen, että tonni Y3:sta toisi sadepilven. Ei tuonut. Onneksi tänä vuonna ei enää huvittanut. Ja sadepilvi tuli.
Heinäkuussa ei vielä toistaiseksi ole tullut vettä mittariin kuin 41 mm, ja suurin osa lähes kolme viikkoa sitten viimeksi. Voi olla, että elokuun alkuun tulee lämmin ja hautova 200 mm, pääsisi tuo myöhäinen kevätvilja vielä kasvun jatkoon kiinni.
-SS-